Osaanko olla kiitollinen – ja täytyykö olla?

20190121_134317516_ios.jpg

Monet ihmiset pitävät nykyään kiitollisuuspäiväkirjaa, ja mulla on vähän samanlainen systeemi, nimittäin onnellisuuspäiväkirja. Se on nätti pieni vihko, johon olen viimeisen kolmen-neljän vuoden aikana kirjoittanut joka kerta, kun olen ollut todella onnellinen (ja kun olen muistanut). Niitä hetkiä on aina tasaisin väliajoin, mutta ei kovin usein. Kirjoitinkin jo viime syksynä siitä, että mun mielestä elämässä on kahdenlaista onnea: sellaista viikkoja tai jopa kuukausia kestävää perusonnellisuutta ja sitten niitä kihelmöiviä hetkiä, jotka tuntuvat hehkuvan auvoa ja joita muistelee jälkeenpäin kultaisina ja rakkaina.

Kiitollisuus on lähellä onnellisuutta, itse asiassa monesti ne ovat syy ja seuraus. Ajattelen kiitollisuudesta samalla tavalla kuin onnesta, eli niin että joissain kivoissa juhlissa voi pursuilla iloa siitä, että elämässä on esimerkiksi näin ihania ihmisiä ystävinä, ja joinain hetkinä voi havahtua olemaan kiitollinen ihan vain siitä, että voi kävellä kiinnostavalle luennolle kahvikupin kanssa.

Hyvien asioiden huomaaminen omassa elämässä ja niistä iloitseminen lisäävät aivan varmasti onnea. On hyvä muistuttaa itselleen, mitä kaikkea on saanut ja saavuttanut, varsinkin silloin jos elämä tuntuu yksitoikkoiselta, tympeältä tai jopa ahdistavalta.

20190121_134930561_ios.jpg

Mutta täytyykö kaikesta olla kiitollinen koko ajan? Jos esimerkiksi tekee tylsää ja ikävää työtä, pitäisikö olla tyytyväinen siihen, että ylipäätään on työpaikka, vai saako omasta tilanteesta valittaa rauhassa?

Mä olen kyllä monista asioista elämässäni hurjan onnellinen. Saan opiskella mun unelma-alaa, kehittää itseäni ja keskustella fiksujen ihmisten kanssa luennoilla jutuista, jotka kiinnostavat mua eniten maailmassa, esim. naturalismista, kirjallisuusalan sukupuolittuneisuudesta tai luontokuvauksesta.

Asun muutaman sadan metrin päässä yliopistosta ja voin kävellä sinne aamulla tai tulla keskellä päivää ottamaan päikkärit omaan sänkyyn.

Mulla on kivoja ja monipuolisia oman alan töitä ja pystyn elättämään itseni niiden ja opintotuen avulla.

Olen monen rakkaan ihmisen läheinen ystävä, ja heille voin puhua aivan kaikesta ravintohiivahiutaleiden ja seksuaalisen ahdistelun väliltä.

Mulla on kotona paljon kirjoja ja muita iloa tuottavia esineitä, enkä tarvitse niitä juurikaan lisää.

20190121_140657411_ios.jpg

Ajattelen usein näitä asioita ja mietin ihan tietoisesti, että olen onnekas ja elämäni on aika mukavaa juuri nyt.

Kiitollisuudessa on kuitenkin se nurja puoli, että se voi olla myös ase ihmisten syyllistämiseen. Inhoan sellaista puhetta, että naisten tai muiden syrjintää kokevien pitäisi olla ikionnellisia saadessaan syntyä Suomeen, tasa-arvon kehtoon. Kiitollisuushan tarkoittaa sitä, että ei ota tiettyjä asioita itsestäänselvyyksinä. Ja musta niiden asioiden jotka täällä ovat hyvin, pitäisi olla itsestään selviä, eikä yhdenvertaisuuden saralla saavutettuja etuja saisi yrittää ottaa pois.

Vaikka mun elämä on tällä hetkellä ihan kivaa, en mä olisi siihen kovin tyytyväinen, jos se jatkuisi aivan samanlaisena seuraavat kymmenen vuotta. Samalla tavalla en halua tuntea jatkuvaa kiitollisuutta ja iloa sellaisista asioista, jotka ovat ihan hyvin, mutta eivät kuitenkaan tarpeeksi:

Saan opiskella ja voin teoriassa edetä vaikka presidentiksi, mutta en saa kävellä kadulla rauhassa.

Mulla on kyllä töitä, mutta voi mennä vuosia että saan vakituisen työpaikan, ja saatan kokea syrjintää työnhaussa esim. siksi, että olen nuori ja lapseton nainen.

Voin mellastaa omassa yksiössäni ja olla vapaa kenenkään muun toiveista, mutta en haluaisi asua kovin monta vuotta yksin.

20190121_140700755_ios.jpg

Vielä vahingoittavampaa kiitollisuuspuhe voi olla niille, joilla on vähemmän etuoikeuksia kuin mulla. En nyt halua tehdä liikaa yleistyksiä, mutta esim. rasismia kokeva turvapaikanhakija tai byrokratian kanssa kamppaileva transihminen ei ehkä tunne asuvansa maailman kauneimmassa paikassa. Pahimmillaan tyytyväisyyteen pakottaminen voi olla tekosyy olla ratkaisematta muiden kokemia epäkohtia.

Jos siis oma arki tuntuu hieman tyhjältä tai merkityksettömältä, kauniiden ja hyvien asioiden löytäminen siitä voi lisätä tyytyväisyyttä. Aina on kuitenkin pelkoja tulevaisuudesta tai murhetta tuottavia asioita nykyhetkessä ja niistä täytyy saada puhua ja niitä täytyy muuttaa. Siksi en ajattele elämässäni pelkästään niin, että onpa tää kivaa ja ihanaa. Joistain onnellisista asioista ajattelen että tätä lisää ja jostain ikävistä että tätä vähän vähemmän.

Huonoina päivinä voin antaa itselleni luvan kieriskellä siinä ärsyyntynessä olossa, enkä mieti, että nyt olisi pakko iloita näistä hyvistä jutuista. Kiitollisuus tuntuu parhaalta silloin kun se tulee pakottamatta eikä ponnistelemalla.

<3 Maria

Voisit tykätä myös näistä:

Parasta elämässä juuri nyt

Asioita joita tekisin fuksina nyt toisin

5 keinoa vähentää stressiä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *