”Älä ole valikoiva” on tosi huono parisuhdeneuvo

Oon kasvanut ympäristössä, jossa mut on kyllästetty tietynlaisella rakkauskuvastolla. Monissa kirjoissa ja leffoissa joita erityisesti teini-ikäisenä kulutin, rakkaus oli jotain mikä syttyi ensimmäisestä katseesta ja kesti ikuisesti. Romanttisen rakkauden löytäminen saattoi olla vaikeaa, mutta se odotti päähenkilöä joka tapauksessa jossain matkan varrella.

Kävin eilen katsomassa Pikku naisia -elokuvan (luin ne kirjat moneen kertaan lapsena) ja tajusin, ettei mua enää kosketa sellainen sateenvarjon alla suuteleminen, jota se leffa on täynnä. Olin paljon liikuttuneempi siitä, miten perheenjäsenet välittivät toisistaan ja auttoivat naapureitaan.

En kuitenkaan ole kyyninen kun sanon, etten välitä kiihkeistä rakkaustarinoista. Mä vain käsitän rakkauden omasta mielestäni jollain syvemmällä tasolla, enkä aseta parisuhteeseen liittyvää rakkautta muiden ihmissuhteiden yläpuolelle.

Kyynistä on sen sijaan mun mielestä se, miten rakkaudesta puhutaan nyt, kun parisuhteita etsitään enimmäkseen tinderistä, ja omasta asemasta ihmissuhteiden verkostossa keskustellaan taloustieteen käsitteiden avulla. Markkina-arvoilla ja kysynnän ja tarjonnan laeilla yritetään selittää jotain, mitä ei voi pelkistää niin yksinkertaisiksi teorioiksi.

Tinder on musta tosi hyvä sovellus, ja se kuinka paljon se tuo iloa tai pettymyksiä omaan elämään, riippuu aika paljon siitä, miten sitä käyttää. Ei ole sovelluskehittäjien syy, että ihmiset ovat välillä typeriä tai että joskus saa pakkeja, ja ne tuntuvat pahalta.

Deittailu on sellaista ajanvietettä, jota jokaisen täytyy tehdä omalla tyylillään. Mä oon käyttänyt liikaa aikaa siihen, että oon kuunnellut muiden ihmisten neuvoja ja sählännyt tinderissä ihan huolella. En syytä muita mun omista virheistä, oon tehnyt ne ihan itse.

Joka tapauksessa oon siis tavannut vääränlaisia ihmisiä, mikä on tietysti väistämätöntä, mutta olisin voinut miettiä, pitääkö ihan kaikkiin treffikutsuihin vastata kyllä. Oon yrittänyt nähdä jotain potentiaalista sellaisissakin tyypeissä, jotka eivät vaikuta yhtään samanhenkisiltä kuin mä. Oon pyytänyt toisille treffeille ihmisiä, joista en edes ole ollut superkiinnostunut, vain koska oon ajatellut etten saa olla liian valikoiva.

Ainoastaan muutama kaveri on sanonut mulle, ettei ”kannata olla liian nirso”, mutta oon silti tehnyt niistä sanoista jonkun tyhmän ohjenuoran. Vasta tänä vuonna oon tajunnut, että se on hölmöintä mitä voi itselleen toistella. Totta kai saa olla valikoiva. Pitää olla. Kukaan muu ei voi kertoa mulle, millaisia ihmisiä mun pitäisi tavata. Kukaan ei voi tulla sanomaan mulle, että teen huonoja päätöksiä, kun kuuntelen sitä mikä tuntuu musta itsestä hyvältä.

Oon alkanut miettiä deittailun suhteen enemmän fiilistä kuin treffien määrää. Ei mun tarvitse järkätä joka viikko itselleni treffejä, jos tapaan vaikka kerran kuussa sellaisen tyypin, joka vaikuttaa oikeasti jännittävältä ja kiinnostavalta. (Ei tietty tarvitse tehdä yhtään mitään, mutta tinderiä on kuitenkin ihan kiva käyttää.) Jos jonkun tyypin profiilissa tai viesteissä ei ole mitään, mikä saisi mut edes vähän värähtelemään, ei ole pakko jatkaa sitä juttua yhtään pidemmälle.

Itse asiassa tämä hyvään fiilikseen keskittyminen on sillä tavalla helppoa, että ajattelen sitä kaikessa muussakin mitä teen. En jaksa katsoa huonoja netflix-sarjoja ja jätän kaikki sellaiset kirjat kesken, jotka alkavat ärsyttää mua. Yritän löytää kavereita, joiden kanssa aidosti synkkaa ja on kivaa. Tuntuisi tyhmältä käyttää nopeasti kuluvia nuoruuden päiviä tapailujuttuihin, jotka eivät herätä mitään tunteita.

En tiedä mitä ne ”älä ole valikoiva” -lausetta toistelevat ihmiset ajattelevat muiden ihmisten tekevän. Luulevatko ne, että jos joku on jo kauan etsinyt parisuhdetta ja tapaa vihdoin ja viimein ihanalta vaikuttavan tyypin, sen ihmisen voisi vain kevyin perustein poistaa matcheista tyhmien aurinkolasien takia tai jotain? Ehkä vaikuttaa oudolta, jos joku omasta mielestä upea ihminen ei tunnu löytävän kumppania, mutta se ei tarkoita sitä, että se ihminen tekisi jotain väärin.

Musta tuntuu että mitä epätoivoisempi on, sitä useammin on valmis sulkemaan tapailujutuissa kaikki aistit sellaisiltakin asioilta, jotka olisi hyvä ottaa huomioon, kuten vaarallisen oloiselta persoonallisuudelta tai täysin päinvastaisilta arvoilta.

Voi olla tosi vaikea pitää pää pystyssä ja tehdä valintoja omien tunteiden mukaan, kun kaikki ympärillä sanovat, että pitäisi ”madaltaa odotuksia” tai ”tyytyä vähän vähempään”. Silti sitä oman fiiliksen kuuntelemista pitää vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa.

En usko että mun elämä menee niin kuin Pikku naisissa, en uskonut 13-vuotiaanakaan. (Onneksi…) Uskon kuitenkin siihen, että hyviä juttuja tulee mun luokse silloin kun oon vahva, tiedän mitä haluun, enkä pysähdy ennen kuin oon saanut sen. Valikoivaksi ryhtyminen on ollut paras päätös, jonka oon deittailu-urallani tehnyt. Se on karsinut mun elämästä pahimmat pohjanoteeraukset, kun en oo tavoitellut tyyppejä, joista en oikeasti edes pidä. Se on myös kuljettanut mut mielettömien ihmisten ja seikkailullisten hetkien luo. Onneksi en jämähtänyt johonkin, mikä ei tunnu oikealta.

Voisit tykätä myös:

Rakkauden löytäminen ei ole helppoa, eikä sen kuulukaan olla

Rakkausjuttuja ei voi eikä kannata mitata

Pessimisti pettyy varmasti

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *