Dokumentti prinsessa Dianasta ja muita suosituksia

Oon saanut jonkin verran ylimääräistä aikaa elämääni, kun palautin muutama viikko sitten gradun, ja oon tehnyt kaikkea kivaa. Erityisen mukavaa vapaa-ajassa on nyt se, että oon onnistunut löytämään paljon hyviä tv-sarjoja, kirjoja ja podcasteja kulutettavaksi. Tässä parhaita kulttuurisuosituksia viime viikoilta:

Diana in Her Own Words / Netflix

Katsoin Crown-sarjan neloskauden yhden viikon aikana, ja heti sen jälkeen halusin tietää kaiken Dianasta. En oo mikään rojalisti, enkä ollut ajatellut, että mua kiinnostaisi Dianakaan yhtään, mutta Crownin katsomisen jälkeen kiinnostaa, kiinnostaa oikeastaan enemmän kuin mikään muu juuri nyt. Musta on niin kiehtovaa miettiä esimerkiksi sitä, miten paljon mediassa luotu tarina Dianasta ja hänen oma tarinansa kulissien takana eroavat toisistaan. Toisaalta dokumenttien ja haastattelujenkaan avulla ei pääse kokonaan väärinymmärretyn ja yksinäisen henkilön mielen sisälle.

Netflixissä oli kaksi Diana-dokkaria ja katsoin ne molemmat, mutta vuonna 2017 julkaistu Diana omin sanoin oli paljon parempi kuin se toinen, Dianan tarina. Jälkimmäisessä Dianan elämää kuvattiin tosi ulkokohtaisesti, kun taas ensimmäisessä Dianan oma ääni tulee paljon selkeämmin esille. Diana omin sanoin -dokumentissa ei myöskään ole niin paljon pitkästyttävää horinaa Dianasta tyyli-ikonina, eikä Diana ole samalla tavalla katseiden kohteena, vaan pääsee itse ääneen. Dianan tarinassa esimerkiksi kamera kulki aika paljon Dianan vartaloa pitkin ylös ja alas, ja haastatellut asiantuntijat esittivät näkemyksiä Dianan henkilökohtaisesta tunne-elämästä, josta ei mun mielestä voi sanoa mitään kukaan muu kuin Diana itse.

Nyt tekisi mieli lukea joku Diana-elämänkerta, jos sellainen on tehty!

Huostassa / Yle Areena

Oon vasta vähän aikaa sitten tajunnut, että Areenassa on radio-puolella paljon hyviä podcasteja. Löysin sieltä tällaisen huostaanotettuja lapsia käsittelevän radiodokumenttisarjan, ja kuuntelin sen yhtenä viikonloppuna järkyttyneissä tunnelmissa samalla kun tein ruokaa.

Huostaanotettuja ja laitoksissa asuvia nuoria on nyt käsitelty mediassa paljon, mutta mä en ole törmännyt juttuihin, joissa nuoret itse saisivat kertoa, mitä mieltä he ovat laitoksista ja lastenkodeista. Radiodokumentissa haastatellaan muutamaa nuorta ja yhtä laitoksen ohjaajaa, jotka kaikki kertovat hyvin samanlaisia, surullisia tarinoita lastenkodeista, joissa ovat itse olleet.

Mua suututti kuunnella sitä, miten huonoihin lähtökohtiin syntyneet lapset joutuvat laitoksissa vielä huonompiin olosuhteisiin, eivät saa tunne-elämän ongelmiin apua ja ovat mielivaltaisten aikuisten armoilla. Yksityiset lastenkodit saavat rahoitusta sen mukaan, kuinka paljon ongelmia nuorella on, joten nuoria saatetaan jopa tahallaan provosoida ja yrittää herättää hänessä ongelmakäyttäytymistä. Aika paljon on näkynyt sellaista puhetta, että niille laitosnuorille pitäisi vaan asettaa tiukat rajat, mikä on osittain totta, mutta rajojen lisäksi tarvittaisiin rakkautta, ja se jää monilta valitettavasti puuttumaan.

Intiimikeskusteluja / podcast-sovellukset

Huostaanotoista siirryin seksuaaliseen häirintään, ja aloin tällä viikolla kuunnella näyttelijä Saara Kotkaniemen podcast-sarjaa, jossa hän haastattelee elokuvateollisuuden ihmisiä intiimikohtausten tekemisestä. Podcast liittyy Kotkaniemen tekemään selvitykseen intiimikohtauksista elokuvissa ja niiden tekijöiden kokemuksista. Intiimikohtaukset, eli seksuaalista toimintaa tai alastomuutta sisältävät kohtaukset ovat ihan elokuvaa koskevan metoo-keskustelun ytimessä.

Podcastissa puhutaan näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja tuottajien kanssa tosi suoraan ja konkreettisesti siitä, millaista on ollut esim. simuloida seksiä kameroiden edessä ja miten tällaisiin kohtauksiin pitää valmistautua. Keskusteluissa tulee esille myös se, että koska tällaisista jutuista ei ole aiemmin puhuttu, virheitä on sattunut monille pitkään alalla olleille. Haastatellut ovat kuitenkin reflektoineet omia kokemuksiaan yksityiskohtaisesti ja pystyneet toimimaan myöhemmin toisin.

Melkein kaikki rahasta: Hyvää sinun euroilla

Tilipäivä: ”Työkaverit nauroivat vieressä, kun kollega suuteli väkisin”

Vielä pari podcast-suositusta yksittäisistä, kiinnostavista jaksoista! Julia Thurénin MKR-podin viimeisin jakso hyväntekeväisyydestä oli mun mielestä tähän mennessä sen podcastin paras. Suvi Auvinen, jota Thurén haastattelee, puhuu jaksossa efektiivisestä altruismista eli siitä, miten omalla ajalla tai omilla rahoilla voisi tehdä mahdollisimman paljon hyvää muille. Esim. keskituloiselle ihmiselle kaikkein tehokkainta on tehdä omaa työtä ja ansaita siitä rahaa, jota sitten lahjoittaa tarkasti valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin, eikä lähteä itse pelastamaan jotain Afrikan lapsia (se olisi myös aika ylenkatsovaa ja tyhmää).

Ina Mikkolan Tilipäivä-podin kaikki jaksot ovat olleet tosi kiinnostavia, jotenkin siihen on onnistuttu löytämään jokaiseen jaksoon joku, jolla on kiehtova elämäntarina. Aamulla kuuntelin jakson, jossa käsitellään seksuaalista häirintää työpaikalla. Diplomi-insinöörinä työskentelevä nainen kertoo jaksossa kokemuksia miesvaltaisesta työpaikastaan ja siitä, miten hänet oli ohjattu työterveyslääkärille, kun hän oli kertonut ahdistelusta. Ahdistelijoita taas ei aluksi ollut saatettu mihinkään vastuuseen. Tämänkin kuunteleminen suututtaa!

Lau Nau

Oon kuunnellut yhteiskunnallisten podcastien lisäksi yhtä artistia nyt tosi paljon. Lau Nau ilmestyi mun viikon suosituksiin, ja rakastuin heti Poseidon-kappaleeseen. Ei mikään ihme, kun siinä on kaikkea mistä tykkään: merellistä fiilistä, seikkailun tuntua ja pussailua. Maanantaiaamun sporamatka tuntuu paljon maagisemmalta, kun aloittaa sen kuuntelemalla tätä. Jos noista edellä mainitsemistani podeista tulee aggressiivinen olo, niin Lau Naun avulla se lähtee pois, tekee vain mieli hipsuttaa ja silittää jotain.

Sinut on nähty / Anu Silfverberg

Ah, tän vuoden paras teos! Oon ihaillut Anu Silfverbergiä jostain 15-vuotiaasta asti, kun luin Nyt-liitteen kolumneja, mutta jostain syystä en ollut lukenut mitään hänen esseeteostaan kokonaan aiemmin. Sinut on nähty käsittelee elokuvaa, metoo-liikettä, male gazea ja katseiden valtaa. Teoksessa osoitetaan sekä elokuva-analyysin että henkilökohtaisten kokemusten kautta, ettei seksuaalinen väkivalta ole vain yksittäisten idioottien harjoittamaa toimintaa,vaan se läpäisee koko meidän kulttuurin. Teoksesta löytyy myös erinomainen määritelmä female gazelle, jota oon itsekin pohtinut tässä viimeaikoina paljon. Puhuin tästä vähän enemmän mun instastoorissa, sen voi katsoa kohokohdista täältä.

En oo lukenut nyt syksyllä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta aion lukea joululomalla senkin edestä. Nyt oon tallentanut storyteliin nää teokset: Me olemme susia (Evie Wyld), Aistien viisaus (Minna Salami) ja Mercedes Bentson Totuus ja tunnustus.

Lisäksi haluaisin suositella joululoman pitämistä, jos se on mahdollista, porkkanalaatikon syömistä ja villasukkien neulomista samalla kun kuuntelee äänikirjoja. Toivottavasti teillä on kiva joulunalusviikko <3

Kuvat: ensi viikolla aion kävellä näissä asuissa pitkin Etelä-Helsinkiä ja kuunnella kaikkea ihanaa.

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

Kommentit (2)
  1. Itsekin urakoin Crownin uusimman kauden viime viikolla ja vastoin omia odotuksiani, Dianan tarina rupesi kiinnostamaan enemmän. Kiitos dokumenttivinkeistä (ja etenkin siitä kummasta kannattaa aloittaa!).

    1. Kiva jos vinkeistä oli iloa! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *