En kannata lukukausimaksuja, koska pelkään

Vahvistusharhaksi kutsutaan sitä ilmiötä, kun pyrkii jättämään huomiotta kaikki sellaiset uutiset ja tutkimustulokset, jotka eivät sovi omaan näkökantaan.

Mä huomaan voimakkaan vahvistusharhan itseni kohdalla, kun puhutaan korkeakoulujen lukukausimaksuista.

Tuntuu lähes vastenmieliseltä lukea tutkimuksista, joissa osoitetaan, etteivät lukukausimaksut lisää eriarvoisuutta tai hyvätuloisista perheistä tulevien opiskelijoiden valikoitumista yliopistoihin muita useammin. Mulla ei nyt ole tarpeeksi aikaa eikä oikeastaan asiantuntemustakaan perehtyä tähän aiheeseen niin syvällisesti, että voisin erilaisiin tutkimuksiin pohjaten esittää perustellun mielipiteeni. Kerron tässä postauksessa enemmän mun omista huolista ja peloista lukukausimaksuihin liittyen. (Lopussa kuitenkin joitakin lähteitä, joiden avulla voi tutustua tähän asiaan enemmän.)

Lukukausimaksut nousivat taas pinnalle, kun niitä väläyteltiin Vesa Vihriälän ja kumppaneiden hallitukselle luovuttamassa raportissa (8.5.2020). Tosin tässä Suomen talouden sopeuttamistarpeita käsittelevässä selvityksessä lukukausimaksut mainitaan vain kerran, ja ehdotuksen mukaan ne olisivat ”maltillisia”. Silti mulla nousee heti karvat pystyyn, kun kuulen jonkun ehdottavan yhtään mitään lukukausimaksujen suuntaista.

Maksuja puolustelevissa argumenteissa on paljon hyviä pointteja. Joidenkin mukaan lisärahoituksen avulla voitaisiin esimerkiksi nostaa aloituspaikkojen määrää tai panostaa opetuksen laatuun enemmän. Jos maksut rahoitettaisiin helposti saatavalla, valtion takaamalla lainalla, jota ei tarvitsi maksaa pois ennen tietyn tulotason saavuttamista, opiskelu ei tuntuisi riskinotolta. Ilmaisten korkeakouluopintojen voidaan myös ajatella olevan epäreilu tulonsiirto, koska korkeakoulutetut tienaavat keskimäärin enemmän kuin matalammin koulutetut.

Jos lukukausimaksu todella olisi maltillinen, esim. 2000€ vuodessa, ja sitä varten voisi ottaa lainaa, voisin ehkä hyväksyä sen. Silti mua vähän hirvittäisi, jos tälle tielle lähdettäisiin.

Isoin syy lukukausimaksupelolle tulee mun omasta taustasta. Mun vanhemmat eivät ole korkeakoulutettuja ja meillä oli mun lapsuudessa rahat tiukassa. Asiat olisivat voineet kyllä olla paljon huonomminkin, ja mun perheessä on aina arvostettu lukemista, opiskelua, taidetta ja sivistystä. Silti musta tuntui lapsena, että monet asiat, kuten oma huone tai kalliit harrastukset olivat täysin mun saavuttamattomissa. En tarkoita että mun olisi pitänyt saada kaikki mitä olisin halunnut. Tietynlainen kokemus siitä, että kaikki ei ole mahdollista pelkästään kovasti toivomalla (vaan kaikkeen tarvitaan rahaa, jota ei ollut), kuitenkin seurasi mua mun nuoruuteen asti.

Se ettei mun lähipiirissä ollut ketään, jolla olisi yliopistotutkinto, vaikutti ehkä osaltaan mun epävarmuuteen lukioikäisenä. Abivuonna en nähnyt ollenkaan todennäköisenä sitä, että pääsisin yliopistoon, tai että voisin vieläpä saada opiskelupaikan ensiyrittämällä. Sain kyllä huomattavasti itsevarmuutta hyvin menneistä kirjoituksista ja opettajien kannustuksesta, mutta en kovin tosissani edes perehtynyt eri koulutusohjelmiin ja pääaineisiin, koska en uskonut, että mulla olisi mahdollisuuksia päästä sisään.

En tiedä mitä olisin tehnyt, jos opinnot olisivat maksaneet jotain. Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä yliopistossa tehdään, olin vain kuullut joskus puhuttavan tenteistä ja seminaareista, mutta en ollut varma, mitä ne olivat. En tiedä, olisinko osannut nähdä koulutuksen arvoa, varsinkaan humanistisen koulutuksen, jota ei stereotyyppisesti pidetä kovin työllistävänä valintana. (Se ennakkokäsityshän ei pidä paikkaansa, mutta ei mennä nyt siihen.) Voi olla, että olisin silti hakenut ja ottanut ison kasan lainaa. Voi myös olla, että olisin nähnyt seinän nousevan pystyyn siinä kohtaa ja olisin hakeutunut tekemään jotain muuta ajatellen, että se on niin kallista, ei sitä ole tarkoitettu mulle.

Porttiteoria ei ehkä ole paras mahdollinen vasta-argumentti millekään, mutta mun tekee silti mieli hieman spekuloida kauhukuvilla, sillä näen lukukausimaksuissa paljon uhkia:

Mitä jos taloudessa menee jossain vaiheessa huonommin (joskus tulee aina myös se aika)? Onko silloin painetta nostaa niitä maltillisia maksuja? Mitä jos maltillisuuden periaatteesta luovutaan kokonaan?

Vaikka lukukausimaksut eivät vaikuttaisi siihen, keitä yliopistoon hakeutuu, eivätkö ne kuitenkin aseta opiskelijat eriarvoiseen asemaan? Joidenkin vanhemmat voisivat kuitata koko vuoden maksut helposti, toiset taas eivät saisi mitään taloudellista tukea omalta perheeltään ja joutuisivat ottamaan lainaa. Miksi jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien pitäisi aloittaa työuransa lainataakan kanssa ja toiset voisivat porskuttaa eteenpäin ilman mitään taakkoja harteillaan?

Vaikuttaisivatko maksut opiskeluaikoihin todella lyhentävästi, niin kuin väitetään? Jos oman toimeentulon eteen pitäisi tehdä kaksin verroin töitä, opiskelulle ei ainakaan jäisi niin paljon aikaa. Vaikka opintolainaa saa nytkin, monet tekevät silti mieluummin töitä kuin ottavat lainaa suuria määriä. Monien opinnot viivästyvät myös ihan siitä positiivisesta syystä, että oman alan töitä on vikoina vuosina niin paljon, että gradun kirjoittaminen jää puolitiehen (kuten esim. mulle on käynyt).

Mulla on myös pari muuta kysymystä, jotka eivät ole uhkakuvia, vaan sellaisia asioita joita oon pohtinut tässä samassa yhteydessä:

Tulonsiirtoargumenttiin liittyen: Kokevatko ihmiset yleisesti verojen maksun jotenkin epäreiluna? Ainakin mulle on selvää, että maksan veroja myös sellaisista hyvinvointiyhteiskunnan palveluista, joita en koskaan tule itse hyödyntämään, eikä se tunnu musta mitenkään väärältä. Eihän korkeakoulutus tai yliopistoissa tehtävä tutkimus sitä paitsi palvele vain siellä opiskelevia henkilöitä, vaan koko yhteiskuntaa. Jokainen suomalainen ei hanki korkeakoulututkintoa, mutta jokainen käy esimerkiksi peruskoulua, jossa opiskellaan äikkää, jota minä ja muut yliopistossa opiskelleet äikänopet opetamme.

Ja kaikkein eniten oon miettinyt tätä: Mikä lukukausimaksujen ajamisen perimmäinen syy on? Halutaanko todella lisätä aloituspaikkoja ja kannustaa alemmista tuloluokista tulevia ihmisiä opiskelemaan, vai sanotaanko näin vain siksi, että ajatus vaikuttaisi kauniimmalta? Miksi juuri tässä asiassa pitäisi säästää?

Mun mielestä lukukausimaksujen käyttöönottaminen – vaikka ne pidettäisiinkin kohtuullisina – olisi selkeä siirtyminen maksuttoman koulutuksen ihanteesta tietyn rajan toiselle puolen. En pidä siitä, millaisia riskejä sen rajan toisella puolen näkyy, eikä näin isoa uudistusta voi tehdä vain siksi, että voitaisiin kokeilla miten se vaikuttaa.

Mitä mieltä te olette?

Tässä niitä lähteitä:

”Vihriälän ryhmä: Suomi tulee tarvitsemaan miljardien eurojen ’kipupaketin’, edessä leikkauksia ja veronkorotuksia” HS 8.5.2020

”Talouspolitiikan strategia koronakriisissä” (Vihriälä, Holmström, Korkman, Uusitalo) Valtioneuvoston julkaisuja 2020

”Miksi en kannata lukukausimaksuja yliopistoihin” (Jani Eerola) 5.6.2017

”Opiskelijajärjestö tyrmistyi talousviisaiden ehdotuksista: ’Lukukausimaksut tuhoaisivat Suomen maksuttoman koulutusjärjestelmän'” Yle 11.5.2020

Voisit tykätä myös:

Humanisti, älä vähättele itseäsi

Miten olen saanut oman alan töitä?

On se kumma, kun syntyvyys laskee

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

puheenaiheet opiskelu uutiset-ja-yhteiskunta raha
Kommentit (4)
  1. Itse en oo kyllä mitenkään lukukausimaksujen puolella, vaikken toki asiasta tiedä ”oikeasti” mitään. Oon kasvanut ihan hyvätuloisessa perheessä, mutta en silti pidä millään lailla tasa-arvoisena – kuten sanoit – että osalle kosahtaa velkataakka heti uran alkumetreillä. oon about 99% varma, että esimerkiksi mun vanhemmat kustantaisi mun opinnot, ja jostain syystä musta se vaan tuntuu epäreilulta että kaikilla ei olis tätä mahdollisuutta, vaikka olisin siinä ”paremmassa päässä”.

    Ainut vaihtoehto, mitä voisin pitää edes jollain tapaa järkevänä (jos tarkoitus on tosiaan lyhentää venyviä opintoja), olisi että ns. lainahyvitys vietäisiin pidemmälle, ja ylimääräisistä vuosista joutuisi pulittamaan lukukausimaksuja. Tuossa voisi olla vaikka sellainen, että puoli vuotta tms saa mennä ns. yliaikaa, ja sen jälkeen pitäisi lukukausimaksuja alkaa maksaa. Tässäkin voitaisiin kuitenkin ottaa yksilölliset tilanteet huomioon (esim. sairaus tms äkillinen syy). En tiedä, miten tuo onnistuisi, mutta olisi se parempi kun että tulis vaikkapa se kymppitonni lainaa 4-5 vuoden opinnoista.

    Ja kuten kommenteissa myös sanon, itse oon todella ylpeä, ettei Suomessa lukukausimaksuja ole. Mielestäni myös se pelkkä fiilis siitä, että voi sanoa täällä koulutuksen olevan maksutonta on tärkeä ja jotenkin mieltä lämmittävä asia.

    1. Joo toi voisi olla hyvä ratkaisu, tai ainakin parempi kuin se, että heti opintojen alusta asti täytyy maksaa jokaisesta vuodesta. (Jos siis jonkinlaiset lukukausimaksut olisi pakko ottaa käyttöön.) Jos ”ylimääräisistä” vuosista pitäisi maksaa, siinäkin olisi kuitenkin paljon pohdittavaa. Korkeakouluun mennään opiskelemaan aika eri ikäisinä, ja musta on ihan ymmärrettävää että esim. 19-vuotias, juuri kotoa pois muuttanut nuori ei pysty opiskelemaan vielä samalla tahdilla kuin kolmekymppinen opiskelija, joka haluaa valmistua mahdollisimman nopeasti. Ainakin mielenterveysongelmat, sairaudet ja muut henkilökohtaiset syyt olisi tosiaan hyvä huomioida tässä.

      Mietin myös, olisiko reiluinta maksaa lukukausista sen mukaan, kuinka paljon kursseja on käynyt. Mä en esimerkiksi tänä vuonna ole tehnyt yliopistolla muuta kuin kirjoittanut gradua (ja tietysti syönyt unicafessa, istunut kirjastossa ja joogannut unisportilla), ja opiskelen kuudetta vuotta, eli oon itse juuri siinä opintojen ”jatkoajalla”, josta päättäjät haluaisivat päästä eroon. Nämä asiat eivät siis ole kritiikkiä sun ehdotusta kohtaan, pohdin vain, miten tällainen malli onnistuisi! Ja kuten itsekin sanoit, toivottavasti lukukausimaksuja ei toteuteta ollenkaan 🙂

  2. Tosi, tosi hyvä kirjoitus! Ajattelen juuri samalla tavalla, että vaikka lukukausimaksut pysyisivät hyvinkin pieninä, ne olisivat silti maksuja – emmekä voisi enää ylpeästi todeta, että Suomessa ei tarvitse koulunkäynnistä maksaa, ja että kaikki ovat samalla viivalla koulutusmahdollisuuksien suhteen.

    Toivon todella, että tuohon ei mennä.

    t. Elina
    https://www.lily.fi/blogit/attraversiamo/

    1. Kiitos! Ja niinpä, mä näen maksuttoman koulutuksen yhtenä isoimmista syistä sille, miksi Suomi on onnistunut lyhyen itsenäisyyden aikana nousemaan vauraaksi hyvinvointivaltioksi. Toivon todella, ettei sitä romuteta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *