Ihmisiin kiteytyy vaikeita muistoja
En enää muista, mitä ruokaa söin, mutta sen muistan, miltä sen tyypin ääni kuulosti, kun se sanoi no moi, pitkästä aikaa. Nostin katseeni ruoasta. Yksi mun menneisyyden keskeisistä henkilöistä seisoi edessäni niin tutun näköisenä, että meitä ympäröivä unicafen häly alkoi tuntua hähmäiseltä ja kaukaiselta. Kävimme lyhyen, näennäisesti normaalin keskustelun. Tärisin ja vedin takkuisia hiuksia tiukemmalle ponnarille, olin ollut kolme päivää festareilla ja kaikki mun kehossa tuntui kipeältä.
Lopulta teki kuitenkin hyvää jutella. Mä ymmärsin jotain siitä, että muutoksesta huolimatta jokin voisi aina säilyä ja olla pysyvää. Ja että jossain vaiheessa voisi syödä ihan kasuaalisti porkkanaraastetta ja jutella samalla uusista tyttöystävistä.
Tutussa kaupungissa kulkiessa jokainen paikka on täynnä muistoja, ja jotkut ihmiset ovat muistojen kiteytymiä. Tietty katse, tietyt kädet ja tietty nauru avaavat raon johonkin mielen tiheään keskittymään, jonka on luullut sulkeneensa ikiajoiksi. Jos sisimmässä tuntuu näiden muistojen takia kirvelyä, yllättävät kohtaamiset ovat pahimpia. Se henkilö jonka kaikkein vähiten haluaisin nähdä, istuu unisportin sohvalla, kun oon menossa joogaan, tai pöyhii hiuksiaan Porthanian aulassa. Mä juoksen ohi ja toivon ettei se huomaa.
Koska tykkään soveltaa kirjallisuustieteellisiä käsitteitä omaan elämääni, ajattelen usein tällaisten tilanteiden yhteydessä kronotooppia. Se tarkoittaa ajan ja paikan liittoutumaa, joka antaa avaimia tulkintaan. Esimerkiksi matkakertomus ei olisi mitään ilman tietä, se luo kertomukselle rakenteen ja sitoo tapahtumat yhteen.
En tiedä mitä Mihail Bahtin ajattelisi tästä, mutta mun mielestä myös henkilöhahmoja ja ihmisiä voisi pitää kronotooppeina. Ihmisetkin voivat olla paikkoja, tiloja ja aikoja. Sisällämme lukemattomia hetkiä, keskusteluja ja tapahtumia, joiden muisto virittyy, kun tapaamme jonkun tutun henkilön. Toisen ihmisen sormien liike ilmassa voi laukaista tunteen siitä, kun ne sormet koskettivat omaa kylkeä, ja silloin muistojen hyöky voi tuntua yllättävän massiiviselta: oho, en mä ollutkaan vielä yli, vaikka luulin niin.
Joskus ihmiset eivät tajua, millaisia paineaaltoja ne saavat omalla olemassaolollaan aikaan. Riittää että joku tuttu henkilö osuu samaan aikaan baaritiskille jonain ruuhkaisena perjantaina, ja pieniä räjähdyksiä tapahtuu. Kun näitä tilanteita käy jälkikäteen läpi, on mahdotonta nähdä se tyyppi normaalissa valossa, yhtä kevyenä kuin muut, koska siinä kohtaa muistoissa on jotain käsinkosketeltavan tihentynyttä.
Kaikkein pahimmalta tuntuu se, jos joku vaikuttaa jatkavan elämäänsä vailla huolen häivää, täysin tietämättömänä koko siitä merkityksen ja muistojen laahuksesta, jota kantaa. Mulla on yksi sellainen ihminen, jonka kanssa tapahtuneita asioita mun piti käsitellä sietämättömän kauan. Se ei tajunnut satuttaneensa mua, enkä mäkään ymmärtänyt sitä täysin, ennen kuin menin yhtenä päivänä joogaan, laskin jalat hartiaseisonnassa mun pään taakse ja aloin hengittää pinnallisesti ja katkonaisesti, kuin olisin ollut uppoamassa. Mun keho tiesi jotain sellaista, mitä mun tietoinen mieli ei ollut myöntänyt.
Silloin ajattelin, että olen täynnä mennyttä, ja mun lihaksissa ja ihossa on jälkiä vielä sittenkin kun mitään ei enää päällepäin näy. Mä olen tila joka koskettaa välillä muita tiloja, mulla on rajat jotka ovat risteilleet muiden ihmisten rajojen kanssa. Joskus jostain mitä mä sanon tai teen, voi tulla muisto jota joku vaalii sisällään vuosikausia, ja joskus mä voin herättää toisessa sellaisen reaktion, että se välttelee tiettyjä paikkoja, koska ei halua kohdata mua.
En enää mieti kovin usein sitä ihmistä, jota ajattelin joogassa. Muistot ovat muuttuneet kevyemmiksi ja kaukaisemmiksi. Pystyn menemään niskahartiaseisontaan ja hengittämään syvään koko selän läpi, ja joka kerta kun teen mun keholla jotain mikä tuntuu hyvältä ja mistä nautin, ahdistavat kokemukset pyyhkiytyvät vähitellen pois.
Nyt pitäisi olla kirjoittamassa gradua, eikä tällaista keittiöpsykologista kirjallisuudentutkimusta. Kaunista ja valoisaa torstaita <3
<3 Maria
Voisit tykätä myös:
Kangastus 38:sta ja muista kangastuksista