#Kirjaviikossa: mitä luin tammikuussa?

Kuten kirjoitin muutama viikko sitten, kyllästyin viime vuonna siihen, että mun ajankäyttö painottui enemmän erilaisten ruutujen tuijottamiseen kuin kirjojen lukemiseen. Päätin siis ottaa tavoitteeksi lukea yhden kirjan viikossa, mikä ei ole kovin paljon vaadittu, jos vain luen joka päivä jonkin aikaa. Tammikuu kului nopeasti, ja tein ensimmäisen #kirjaviikossa-kuukauden jälkeen tällaisia huomioita:

Luettavaksi täytyy valita hyviä kirjoja.

Luin tammikuussa yhden erinomaisen kirjan (Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin), yhden hyvän mutta vähän ylipitkän (Anni Kytömäen Kivitaskun), ja aloitin Siri Hustvedtin romaania Kesä ilman miehiä, mutta siitä en innostunut ollenkaan, joten jätin sen kesken. Sen sijaan luin pari opettajan ammattia käsittelevää tietokirjaa ja selailin gradukirjani läpi. Totesin, että inspiroivan ja kauniisti kirjoitetun teoksen lukeminen oli todella paljon kevyempää ja hauskempaa kuin sellaisen kirjan, joka tuntui tahmealta alusta asti. Aina kirjan läpi rämpiminen ei ole ihan helppoa, ja vaikealta tuntuva matka voi olla lopulta todella palkitseva, mutta jos jokin ei tunnu musta mitenkään ajatuksia herättävältä tai loistokkaalta, en jaksa käyttää aikaani sellaiseen.

Täytyy lukea muutoinkin kuin illalla sängyssä.

Olisi kiva, jos voisin lukea joka ilta rauhassa noin tunnin ennen kuin menen nukkumaan, mutta aina tulee sellaisia päiviä, kun pääsen tähän vaiheeseen vasta joskus yhdentoista aikaan tai jopa (!) puoli neljältä kuten viime lauantaina. Saatan myös katsoa jotain salaisista sarjapaheistani, kuten Poliiseja, enkä ajattelekaan romaaneja. Täytyy siis ottaa tavaksi pitää luettavaa mukana myös aamupalapöydässä tai unicafe-lounaalla. Pienten hetkien aikana päivän mittaan ehtii lukea yllättävän paljon, jos vain muistaa pakata kirjan aamulla mukaan.

Arvostan lyhyitä kirjoja entistä enemmän.

Hahaha, nyt kuulostan ihan joltain mun oppilaalta, joka kertoo kirjaesitelmässään, että kirja oli hyvä, koska se oli lyhyt. Ohkaiset teokset ovat siis sen takia musta kivoja, koska ne ovat usein tiiviitä ja hyvin editoituja paketteja, jotka sisältävät olennaisen, mutta eivät turhaa jaarittelua. Monisataasivuiset kirjatkin voivat tietysti olla todellisia mestariteoksia, erinomaisesti kasassa pysyviä sukuromaaneja tai seikkailukertomuksia, joihin voi uppoutua viikoiksi tai kuukausiksi ja jotka luettuaan tuntee itsensä hengästyneeksi ja liikuttuneeksi.

Sivumäärä ei kuitenkaan kerro laadusta mitään, ja kuten jo mainitsinkin, tammikuussa lukemani Kivitasku-romaani oli kyllä kaunis ja kiinnostava sen suhteen, miten siinä rinnastettiin luonnon ja sairauden kuvaus, mutta joitain kohtia olisi voinut musta lyhentää tai poistaa. En tiedä mistä nykykirjallisuuteen on syntynyt tämä vimma julkaista hirveän paksuja romaaneja. Ehkä fantasiakirjallisuuden nousu on totuttanut lukijat janoamaan sitä, että luettava ei ihan heti lopu?

Olen muuttanut helmikuun lukusuunnitelmaani hieman siitä, mitä ajattelin alunperin, koska kirjajonooni on ilmestynyt uusia teoksia. Tässä kuussa ajattelin siis lukea nämä kirjat:

Vuosi tavaratalossa / Meri Kuusisto

Tätä aloitinkin jo vähän, ja romaani vaikuttaa kevyeltä, mutta mukavalta.

Viimeinen yö Twisted Riverillä / John Irving

Tämä kirja on ollut mulla lainassa vuoden alusta asti, jospa nyt vihdoin ehtisin lukea sen.

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät / Elena Ferrante

Kuuntelin Uuden nimen tarinan, eli Napoli-sarjan toisen osan storytelistä ennen joulua, ja nyt pääsen lukemaan kolmatta osaa ihan paperisena kirjana.

Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari

Olen lukenut tästä puolet, ja toinen puolikas on odottanut lukijaansa jo kuukausia. Nyt, oikeasti viimeistelen tämän!

Hyvien kirjojen lisäksi odotan helmikuulta lisää valoa, viikonloppuja ilman töitä, brunsseja, veriappelsiineja vielä mahdollisimman kauan ja onnellisia aamuja.

<3 Maria