Kulttuurisuosituksia, osa 2: seksuaalisesta väkivallasta

Maaliskuu ehti jo mennä, mutta jatkan vielä vähän siitä, mitkä olivat edellisen kuukauden parhaita kulttuurikokemuksia. Viime viikon postauksen voit lukea täältä.

Tajusin vasta nyt, kun aloin kirjoittaa näistä kirjoista, että ne käsittelevät yllättävän samanlaisia aiheita: seksiä, vallankäyttöä, seksuaalikasvatuksen ja toisen ihmisen kunnioittamisen tärkeyttä ja sitä, miten traumaattisia muistoja näihin asioihin liittyvistä kokemuksista voi tulla.

(Tikkasen teoksen kohdalla kerron jonkin verran romaanin juonesta ja sen käsittelemästä seksuaalisesta väkivallasta, joten jos haluat vältellä tästä asiasta lukemista, hyppää vaikka tämän postauksen yli.)

Miestä ei voi raiskata (Märta Tikkanen, 1975)

Miltä raiskauksen uhriksi joutuminen tuntuu? Käsittääkö tekijä aiheuttamaansa traumaa, kipua ja pelkoa? Voiko raiskausta kostaa ja auttaako se uhria? Millä tavalla koston voi toteuttaa; jos antaa samalla mitalla takaisin, toimiiko kosto?

Miestä ei voi raiskata käsittelee näitä kysymyksiä Tova-nimisen kirjastonhoitajan henkilöhahmon kautta. Martti Wester -niminen mies raiskaa Tovan ravintolaillan päätteeksi, mutta luulee seksin tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Tova päättää kostaa miehelle, mutta joutuu huomaamaan, että seksiin liittyviä tekoja pidetään hyvin sukupuolittuneina ja ajatellaan, että vaikuttavat miehiin eri tavalla kuin naisiin.

Romaanin sanoma ei tietenkään ole sama kuin sen nimi, sillä seksuaalista väkivaltaa voivat kokea kaikki sukupuolet. Teoksen sanoman mukaan olennaista on se, kuka käyttää valtaa. Tova on sängynpäätyyn sidottuna täysin avuton, Martti Wester sen sijaan ei, koska hän pitää tapahtumaa vain leikkinä. Poliisitkin vain nauravat, kun Tova soittaa heille ilmiantaakseen itsensä.

Mietin ensin, tuntuisivatko teoksen käsittelemät asiat jo hieman vanhentuneilta, mutta eivät ne kyllä ole sitä. Esimerkiksi se, että raiskaus määriteltäisiin tulevaisuudessa suostumuksen puutteen kautta, on herättänyt paljon vastustusta. Laajan poikien hyväksikäyttöringin paljastuminen taas on osoittanut, että poikien on edelleen vaikeampi puhua hyväksikäytöstä kuin tyttöjen.

Avioliitossa tapahtuvan raiskauksen kriminalisoinnistakin on vasta 25 vuotta, eli laki ei ollut voimassa vielä teoksen ilmestymisaikaan.

Kuuntelin romaanin äänikirjana storytelistä, mikä ei kuulosta yhtään rentouttavalta, mutta oli itse asiassa vähemmän ahdistavaa, kuin kirjan lukeminen itse. Lukijan rauhoittava ääni auttoi nimittäin pahimmissa kohdissa, sillä kuuntelu tuntui siltä, kuin olisi ollut jonkun seurassa, eikä aivan yksin.

Rankkaa aihetta käsitellään romaanissa hyvin suorasukaisesti ja terävästi. Toivon että lähitulevaisuudessa ymmärrettäisiin vihdoin se, minkä tämä teos osoitti jo monta vuosikymmentä sitten: seksuaalinen väkivalta voi koskettaa ketä tahansa, ja sen tekijät voivat olla ihan tavallisia ihmisiä, joista ei arvaisi päällepäin mitään.

Rannalla (Ian McEwan, 2007)

Seksistä puhuminen ei ole nykyäänkään helppoa, mutta vielä vaikeampaa se on 1960-luvulla naimisiin menevälle Florence ja Edwardille, jotka ovat ”hääyönään molemmat ensikertalaisia”. Vaikka seksuaalista väkivaltaa ei tapahdu, painostavasta tunnelmasta ja vaikeuksista täyttää toisen odotuksia syntyy molemmille kipeitä muistoja.

Nuori morsian Florence osaa soittaa viulua poikkeuksellisen taidokkaasti, mutta seksuaalinen kanssakäyminen tuntuu hänestä vastenmieliseltä ajatukselta. Hänen tuore aviomiehensä Edward taas häpeää kömpelyyttään sängyssä ja kyvyttömyyttään tuottaa Florencelle nautintoa. Molemmat rakastavat toisiaan, mutta eivät ole osanneet varautua siihen, kuinka vinoon asiat voivat mennä ensimmäisen seksikerran kohdalla.

Romaani on rakennettu koukuttavalla tavalla niin, että vuorotellen kuvataan Florencen ja Edwardin kiusallista toimintaa hotellin pylvässängyllä ja vuorotellen siirrytään takaumiin, joissa he tapaavat ja rakastuvat.

Itse rakastuin teosta lukiessani yhä enemmän Ian McEwanin kirjoitustyyliin, joka on vivahteikasta ja sykähdyttävää. Ihailen erityisesti sitä, miten tekstissä kuvaillaan sekä klassisen että pop-musiikin sointia ja sitä, miten erilaiset musiikkimaut ilmentävät Florencen ja Edwardin erilaisuutta.

Rannalla näyttää, miten paljon seksuaalisuuden tukahduttaminen ja sen vältteleminen puheenaiheena vaikuttavat minäkuvaan ja nautinnon mahdollisuuksiin. Tekisi mieli taluttaa Florence ja Edward 2010-luvun terkan tunneille tai kertoa heille edes se, ettei seksi ole kenellekään alusta asti ihan helppoa ja mutkatonta.

Vaikka olisikin saanut kunnollista seksuaalikasvatusta, aiheeseen liittyvistä tuntemuksista puhuminen täytyy tietysti edelleenkin opetella jokaisen kumppanin kanssa erikseen. Tunnistin itseni monesta tilanteesta, joita romaanin nuori pari kokee tutustuessaan toistensa kehoihin, enkä ole itsekään aina osannut reagoida kaikkiin juttuihin oikein.

Voisikin olla kiinnostavaa lukea joskus tämä romaani jonkun kumppanin kanssa yhdessä ja katsoa, auttaako Florencen ja Edwardin kokemuksista puhuminen myös omien asioiden puimisessa.

<3 Maria

Kommentit (2)
  1. Tuo Tikkasen romaani on roikkunut jo liian pitkään luettavien listalla, jokohan sitä tänä keväänä saisi vihdoin siihen tartuttua! Tuo ’Rannalla’ vaikuttaa myös oikein mielenkiintoiselta, täytyypä laittaa sekin ylös.

    Kiitos muistutuksesta ja vinkistä! <3

    https://astuharhaan.wordpress.com/

    1. Jes, kiva jos sait tästä uusia kirjoja listalle! Ihanaa viikkoa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *