Mitä oikeasti tarvitsen, kun koen tarvitsevani uusia vaatteita?
12-vuotiaana sain joululahjaksi housut, joita tuolloin, vuonna 2007, sanottiin pillifarkuiksi. Ne olivat siis ihonmyötäiset, joustavasta kankaasta tehdyt farkut, enkä ollut aiemmin omistanut sellaisia. Tykkäsin niistä superpaljon. Muistan edelleen, miten mahtavaa oli pukea ne housut jalkaan. Näytin jotenkin vanhemmalta, reippaammalta ja paremmalta, olin jotain muuta kuin mitä aiemmin olin ollut. Käytin farkkuja vuosia, kunnes ne eivät enää mahtuneet mun päälle.
Viime sunnuntaina kävin taas uffilla, ostin ihanan, lämpimän pörrötakin ja yhden ohuen nahkatakin, sellaisen jota voi käyttää talvella sisällä ja kesällä myös ulkona. Molemmat olivat tosi onnistuneita ostoksia, mutta jos ihan rehellisesti mietin, en olisi tarvinnut kumpaakaan. Mulla on jo aika monta takkia jokaiselle vuodenajalle ja niiden välillekin. Ajattelin tätä asiaa jo silloin, kun peilailin itseäni siellä sovituskopissa ja mietin, että vaikka nyt niin kuvittelen, oikeasti mun elämä ei muutu yhtään paremmaksi näiden ostosten myötä.
Silti käy niin, että aina kun ostan vaatteita, ostan mielikuvia itsestäni.
Kun puen mokkanahkaisen cowboy-takin päälle, näen mielessäni, miten astelen se vaate päälläni töihin ja oon hauska ja itsevarma. Tai laitan kesällä sen takin alle kukkamekon ja tanssin kalja kädessä festareilla.
Kun käärin uuden kauluspaidan hihoja, kuvittelen miten juuri siinä paidassa istun läppärin ääreen ja kirjoitan loistavan romaanikässärin valmiiksi. Ja ostan tuoreita sitruunoita, jätän kolme ylintä nappia auki ja kokkaan jotain ranskalaistyylistä kasvisruokaa.
Tai kun vedän mustan samettimekon vetskarin kiinni, hymyilen ajatellessani sitä, miten upealta näyttäisin se mekko päällä jossain kivoissa pikkujouluissa tai treffeillä.
Kaikki tajuavat varmasti heti, miten säkenöivä ihminen oon, kun ne näkevät mun glittermekon kauniin leikkauksen tai mun housujen uskomattoman istuvuuden. Eikö niin?
Ajattelin pillifarkkumuistoa kun tajusin, että huomenna on jälleen yksi vuoden suurista alennusmyyntipäivistä. Black fridayta on mainostettu Suomessa vasta muutaman vuoden ajan, mutta onneksi lähes yhtä kauan on puhuttu kulutusjuhlan ongelmista ja valtavista päästöistä, joita uusien tavaroiden ostelu aiheuttaa. Mustan perjantain vastavoimiksi on lanseerattu esim. Älä osta mitään -päivä, white monday ja lempivaatehaaste.
Yritän yhä enemmän ostaa vaatteita vain second handina, ja nyt kun oon löytänyt vintage-uffin mielettömät valikoimat, se ei tunnu kovin vaikealta. Ainoastaan kenkiä ja farkkuja oon nyt hankkinut uusina, mutta vähän ponnekkaammalla etsimisellä voisin varmaan löytää nekin käytettynä.
En kuitenkaan haluaisi, että mun vaatekaappi täyttyy pukineista joita en tarvitse, olivat ne sitten uusia tai kierrätettyjä. Välillä oon tehnyt ihan hölmöjä hankintoja ja joutunut viemään ne takaisin uffille, kun en sitten olekaan jaksanut lyhentää pitkää samettihametta tai poistaa kauluspaitaan pinttyneitä tahroja. (Miksi koskaan kuvittelin, että jaksaisin?)
Oikeasti se ostamisesta syntyvä hyvän olon ryöppy tulee useimmiten niiden ihanien kuvitelmien ylläpitämisestä eikä siitä, että olisi iloinen jostain kasasta erilaisia kankaita. Enhän mä samalla tavalla innostu esim. tiskiaineen tai sammutuspeitteen ostamisesta, vaikka ne ovat hyvin tarpeellisia asioita. Ne eivät kuitenkaan ilmennä mun identiteettiä tai luo illuusiota siitä, että muuttuisin vaikkapa fairylla tiskatessani joten fiksummaksi ja nätimmäksi, joten niihin ei synny samanlaista intohimoa kuin vaatteisiin.
Lapsuuden farkkuinnostuksessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että halusin olla coolimpi, rohkeampi ja suositumpi kuin silloin 6. luokalla olin. Nyt oon kaksi kertaa vanhempi ja oon jonkin verran kehittynyt ihmisenä tässä 12 vuoden aikana, mutta tavoittelen edelleen samoja asioita, enkä pääse siitä mihinkään.
Välillä tietysti käy niin, että kengät kuluvat puhki ja täytyy ostaa uudet, eikä shoppailu aina tarkoita jonkin sisäisen tyhjyyden täyttämistä. Alennusmyyntihulinoissa voisi kuitenkin musta miettiä sitä, haluaako uusia vaatteita, vai haluaako oikeasti jotain ihan muuta. Jos kaipaa elämäänsä lisää onnea, hyviä ihmissuhteita tai valoisampia päiviä, miten voisi keskittyä niiden asioiden etsimiseen nettitarjousten klikkailun sijaan?
<3 Maria
Voisit tykätä myös:
Tuntuvatko ilmastoteot uhrauksilta?
Ilmastonmuutoksesta ja feminismistä
// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //