Oma tahto on tärkeintä mitä minulla on
Luin kesällä pari muistelmateosta, jotka olivat molemmat kunnankätilöinä toimineiden naisten kirjoittamia. Lainasin ensin Anna Luodon teoksen Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi (1991), ja siinä mainittiin, että kirjoittajan kollega, Bertta Valtonen oli myös kirjoittanut samankaltaisen teoksen Kätilönä Karjalassa (1977). Luin myös sen, ja sain hyvän katsauksen 1920–1970-luvun Suomen pikkukyliin ja seksuaaliterveyden ja synnytysten kehitykseen. Molemmat teokset ovat mielettömän kiinnostavia ja vetävästi kirjoitettuja, suosittelen tutustumaan. (Haluaisin myös, että joku lukisi nämä, jotta voisin jutella niistä jonkun kanssa.)
Molemmissa kirjoissa kätilöistä muodostui hyvin lämmin ja lojaali kuva. Kätilöt olivat omassa piirissään tärkeitä henkilöitä, joille uskouduttiin asioita joita ei voinut kertoa muille, ja jotka näkivät kaikki ihmiselämän puolet kaunistelemattomassa valossa. Kätilöiden kertomuksiin sisältyi esimerkiksi kuvauksia keskenmenoista, seksuaalisesta väkivallasta ja lapsenmurhasta. Mulle jäi erityisesti mieleen se, miten aborteista puhuttiin. Ennen 1970-luvun aborttilakia toimenpide ei ollut lain mukaan sallittu (muun kuin lääketieteellisten perusteiden tai raiskauksen takia), ja teoksissa nimitettiinkin abortteja ”rikollisiksi keskenmenoiksi”.
Kun Anna Luoto ja Bertta Valtonen pyrkivät auttamaan maalaiskylien äitejä parhaansa mukaan ja olivat välillä yötä päivää synnytysmatkoilla tiettömien taipalaiden takana, he näkivät paljon köyhyyttä ja kaikennielevää väsymystä. Joidenkin äitien kuvataan teoksissa olevan aivan nääntyneitä, kun he yrittivät pitää huolta suuresta perheestä ja useista pienistä lapsista. Köyhiin ja alkeellisissa olosuhteissa eläviin perheisiin syntyi jatkuvasti lisää lapsia.
Perheen hoitaminen ja elättäminen oli tietysti yhtälailla molempien vanhempien vastuulla, mutta raskauden, synnyttämisen ja lastenhoidon vaivat kaatuivat naisten niskoille, eikä ehkäisyvälineitä ollut mahdollista hankkia, vaikka jonkinlaisia oli olemassa ennen e-pillereidenkin keksimistä. Yksi juuri synnyttänyt äiti pyysi Luotoa jäämään perheen luokse yöksi, jotta naisen aviomies ei ”häiritsisi” häntä vielä lapsivuoteessa. Tämän kaiken kurjuuden, köyhyyden ja väsymyksen edessä sekä Luoto että Valtonen suhtautuivat äiteihin hyvin myötätuntoisesti ja yrittivät parantaa heidän elämäänsä ja asemaansa ruohonjuuritasolla.
2020-luvun naisena tuntuu kuumottavalta ajatella sitä, miten vähän aikaa siitä on, kun omasta lisääntymisestä ja kehosta ei voinut päättää itse. Tuntuu itsestään selvältä, että voin käyttää ehkäisyä tai olla käyttämättä, vaatia mun kumppania käyttämään, päättää itse siitä milloin haluan harrastaa seksiä ja millä tavalla ja miettiä vielä vaikka kymmenen vuotta, haluanko saada lapsia ja tehdä sitten asialle jotain, jos haluan.
En oo koskaan pelännyt raskaaksi tulemista, mikä johtuu suurimmaksi osaksi siitä että luotan käyttämiini ehkäisykeinoihin, mutta osittain myös siitä, että tiedän ettei raskaus olisi maailmanloppu. Lapsen saamiseen avioliiton tai parisuhteen ulkopuolella ei liity enää samanlaista häpeää kuin aiemmin (mutta yksin lapsen saavia naisia saatetaan kyllä edelleen sheimata, kuten Iidan matkassa -blogin Iida on omasta kokemuksesta kertonut). Jos taas ei halua lasta, voi tehdä abortin. Se ei välttämättä ole henkisesti tai fyysisesti kivaa, mutta se on mahdollista, mikä tuo mulle paljon mielenrauhaa.
Vuonna 1970 aiempaa, hyvin tiukkaa aborttilakia uudistettiin niin, että abortin saattoi saada myös sosiaalisten syiden takia. Näitä syitä saattoivat olla esim. perhesuhteisiin, työllisyyteen, toimeentuloon tai asumiseen liittyvät asiat. Muita mahdollisia syitä abortin saamiselle voivat olla se, että raskaana oleva on alle 17- tai yli 40-vuotias, hänellä on jo enemmän kuin neljä lasta, se että sikiöllä on kehityshäiriö, se että raskaus olisi vaaraksi terveydelle tai se että raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta.
Viidenkymmenen vuoden aikana aborttilakiin ei ole koskettu, vaikka sitä on yritetty tiukentaa esim. vuonna 2013 vaatimalla, että terveydenhuoltohenkilökunnalla olisi oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä ”oman vakaumuksensa takia”. Se ehdotus ei onneksi mennyt läpi. Jos ei halua osallistua aborttien tekemiseen, ei pitäisi kouluttautua sellaiseen ammattiin jossa niitä täytyy tehdä. Vaikka silloinen sisäministeri Päivi Räsänen puhui aikoinaan kyynelsilmin terveydenhuoltohenkilökunnan oikeuksista, käytännössä lainmuutos olisi vain hankaloittanut aborttia hakevien asemaa.
Aborttilain höllääminen voi herättää mielikuvan aborttien määrän kasvusta, mutta se mielikuva ei vastaa todellisuutta. Ennen vuoden 1970 sallivampaa aborttilakia abortteja tehtiin vuodessa jopa 30–40 tuhatta, mutta aborttien määrä on vähentynyt tasaisesti 1970-luvulta lähtien. Nykyään niitä tehdään alle kymmenen tuhatta vuodessa.
Abortteja ei siis vähennetä kieltämällä ne, vaan panostamalla esimerkiksi ehkäisyneuvontaan ja seksuaalikasvatukseen. 2000-luvulla aborttien määrää on vähentänyt myös esim. se, että jälkiehkäisyn voi saada ilman reseptiä ja se että monissa kunnissa on alle 25-vuotiaille ilmainen ehkäisy.
Mä olin yläasteella n. kymmenen vuotta sitten, minkä jälkeen moni asia seksuaalikasvatuksessa on muuttunut parempaan päin. Meille esimerkiksi kerrottiin koulussa seksuaalisuudesta tosi heteronormatiivisesti ja muutenkin aika paljon vain ehkäisyyn ja seksitauteihin keskittyen. Oon kuitenkin saanut sillä tavalla hyvää kasvatusta seksiin liittyvistä asioista, että multa ei ole pimitetty mitään tietoa, ja mun päähän on iskostettu vastuullinen asenne esim. ehkäisyn käytön suhteen.
(Välillä oon kyllä törmännyt tyyppeihin, jotka eivät ole ollenkaan yhtä vastuullisia. Joidenkin on vaikea tajuta, että ehkäisy on muillekin kuin vain naisille kuuluva asia.)
Oon nyt kertonut kaiken edelläolevan siksi, että tällä hetkellä on vireillä aborttilain muuttamiseen tähtäävä kansalaisaloite Oma tahto. Kansalaisaloitteella pyritään siihen, että aborttioikeus perustuisi uudessa laissa vain raskaana olevan omaan tahtoon, eikä omaa päätöstä tarvitsisi perustella esim. sosiaalisilla syillä.
Viisikymmentä vuotta sitten hyväksytty aborttilaki oli tärkeä edistysaskel, mutta tästä hetkestä katsottuna se alkaa tuntua hieman vanhentuneelta. Suomessa on itse asiassa yksi Euroopan kireimmistä aborttilaeista, sillä monissa maissa abortin saa ilman perusteluja tai oman elämäntilanteen selvittämistä. Vaikka abortin saavat tälläkin hetkellä Suomessa käytänössä kaikki jotka sitä hakevat, lainmuutoksella olisi silti iso symbolinen merkitys. Raskaana olevan ei tarvitsisi kertoa henkilökohtaisesta elämästään sen enempää, vaan ainoastaan se, että ei halua lasta.
Jos olisin sellaisessa tilanteessa, että haluaisin abortin, musta olisi jotenkin outo ajatus, että sitä pitäisi perustella seikkaperäisesti. Jos perustelut liittyisivät sosiaalisiin syihin eli mun elämäntilanteeseen, tuntuisi hassulta selittää, miksi lapsi ei nyt sovi tähän nuoren aikuisen opiskelijaelämän keskelle, kun oikeasti olisi kyse vain siitä, etten halua lapsia vielä.
Aborttilaki on usein asia, johon konservatiiviset poliitikot ensimmäisenä tarttuvat, jos naisten oikeuksia halutaan heikentää. Omaa kehoa koskeva päätäntävalta on niin perustavanlaatuinen oikeus, että kun se katoaa, on helppo poistaa muitakin oikeuksia. Vaikka abortti olisi jossain vaiheessa ollut sallittu, se oikeus voidaan hyvin viedä pois, kuten on nähty esim. Puolassa ja USA:ssa viime vuosina. Musta on tuntunut tosi epämiellyttävältä lukea esim. Timo Soinin ”ploki”-kirjoituksia abortista tai tietää, että Juha Sipilä on aborttivastainen. Myös siksi olisi hienoa, jos Suomi voisi omalla esimerkillään näyttää muille valtioille, mitä vapaasta aborttilaista seuraa: ei ainakaan aborttien määrän kääntymistä nousuun.
Musta tuntuu vähän tyhmältä olla kiitollinen asioista, joiden pitäisi olla itsestään selviä ihmisoikeuksia, mutta aina kun luen uutisia aborttilain kiristyksistä eri puolilla maailmaa, oon kiitollinen siitä, että asun maassa, jossa mun omaa tahtoa kuunnellaan.
Mun koskemattomuuteen on kajottu useasti mun elämän aikana, mua on ahdisteltu, mulle on huudeltu kadulla, mua on vähätelty sukupuoleni takia. Kaikesta huolimatta mä oon säilyttänyt tunteen siitä, että mun keho kuuluu vain mulle. Kellään muulla ei ole oikeutta päättää, mitä sille tapahtuu. Vain mun oma tahto ratkaisee.
* * *
Oma tahto -aloitteen takana on Amnesty, Väestöliitto, Naisunioni ja Suomen kätilöliitto. Tällä hetkellä aloitteella on melkein 42 000 allekirjoitusta, eli vielä joitakin tarvitaan 50 000 kannattajan rajan ylittämiseksi. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa täällä.
Lähteitä ja luettavaa:
Kätilönä Karjalassa (Bertta Valtonen 1977)
Kun ei ollut rahaa, tehtiin lapsi (Anna Luoto 1991)
Vuoden 1970 aborttilaki huomioi myös elämänolot (Yle Areena)
Laittomia abortteja tehtiin vuodessa kymmeniä tuhansia (Yle)
Raskaudenkeskeytykset, Suomen virallinen tilasto (THL)
Suomen aborttilainsäädäntö on modernisoitava (THL)
Saako lääkäri kieltäytyä tekemästä aborttia? (Yle)
Timo Soini puolustaa aborttia vastustavia esiintymisiään (Yle)