15. huhtikuuta 1869 eli tasan 150 vuotta sitten syntyi yksi Suomen merkittävimmistä valokuvaajista, Signe Brander. 1900-luvun alussa Brander sai Helsingin muinaismuistolautakunnalta toimeksiannon kuvata nopeasti rakentuvaa kaupunkia ja erityisesti sen purettavia rakennuksia. Hankkeesta innostuttiin kuitenkin niin paljon, että Brander tallensi valokuviinsa myös paljon muita kohteita ympäri Helsinkiä.

Brander oli määrätietoisuudessaan vähän niin kuin oman aikansa Meeri Koutaniemi: hän ei tyytynyt kuvaamaan vain potretteja sisätiloissa, vaan siirtyi maisemakuvaajaksi, teki fyysisesti raskasta työtä, kiipeili mm. Kallion kirkon rakennustelineillä panoraamakuvia varten ja loi oman näköisensä ja kulttuurihistoriallisesti tärkeän kuvakokoelman sadan vuoden takaisesta Helsingistä.

Kun selailin Branderin valokuvia Kaupunginmuseon Helsinkikuvia-sivustolla, oli hauska nähdä, että monet kuvauskohteet olivat samoja paikkoja, jotka ovat mulle itsellenikin tässä kaupungissa rakkaita ja tärkeitä.

Seuraavien kuvien lomassa kerron siis sekä Signe Branderin elämästä että mun omista muistoista näihin katuihin, rakennuksiin ja kaupunginosiin liittyen.

Brander aloitti kuvausprojektinsa Krunasta ja sen empirekauden puutaloista. Monissa kuvissa näkyy myös kivisiä jugend-taloja, joista osa on edelleen pystyssä.

Asun ihan tämän risteyksen lähellä. Tuon Siltavuorenpenkeerelle vievän mäen jalkakäytävä on käynyt erityisen tutuksi, koska sitä pitkin olen viimeisen parin vuoden aikana kivunnut monituisia kertoja pedagogisten opintojen luennoille.

Vaikka hevosvaunuja ei enää tällä kadulla näy, tällainen hiljainen tunnelma vallitsee täällä silti edelleen aina välillä. Liikennevalot ovat usein pois päältä ja sporat liukuvat kauniisti äännellen juuri noita samoja uria pitkin, jotka kuvassakin näkyvät.

Kuvassa näkyy se mistä Narinkkatori on saanut nimensä, eli juutalaisten ja venäläisten kauppiaiden myyntikojuista (na rynke on venäjäksi torilla).

Jotkut mun kaverit muistelevat välillä sitä aikaa, kun tällä paikalla ei vielä ollut kauppakeskusta vaan bussiasema. Mä olen kuitenkin jonnet ei muista -ikäluokkaa, enkä ole nähnyt Kamppia minkään muunlaisena kuin mitä se on nyt.

Näiden hevostallien vasemmalle puolella jää entinen Turun kasarmi, jossa on nykyään esim. eräs tosi suosittu terassi. Riensin sinne viime viikolla heti ensimmäisenä lämpimänä iltana ja oli ihanaa juoda pitkästä brooklynin ipaa ulkona.

Brander opiskeli alun perin piirustuksen opettajaksi, mutta ei tehnyt sitä työkseen. Koulutuksesta oli kuitenkin hyötyä valokuvien sommittelutaidossa.

Tässä salissa mä istuin neljä ja puoli vuotta sitten yliopiston orientaatioviikolla ja kuuntelin rehtorin puhetta jännittyneenä. Puheen jälkeen kaikkien meidän fuksien piti kätellä rehtoria vuorollamme ja kertoa, mistä olimme kotoisin. Joku oli sanonut, että rehtorilla olisi joku pitkä viitta, mutta se luulo osoittautui vääräksi. (Mua oli silloin 18-vuotiaana helppo huijata.)

Aiemmin Kaisaniemenpuiston altaan kohdalla oli tällainen ihana lampi! Toivon että olisi edelleenkin, koska tää puisto on musta oikeastaan aika masentava paikka.

Haluaisin että voisin mennä tänne lukemaan kirjaa kesällä kuin omalle takapihalle, mutta valkoposkihanhien ja epämääräisten puistoluuhaajien takia se on vähän ikävää. Onneksi on Kasvitieteellinen, jonka suihkulähteen äärellä, aidatun alueen sisäpuolella on turvallista ja ylvästä istua.

Muinaismuistolautakunta ja Brander etsivät sopivia kuvauskohteita yhteisillä sunnuntairetkillä. Tämän kuvan henkilöt näyttävät olevan samanlaisilla kävelyillä, ehkä kohti kirkkoa.

Mäkin harrastan viikonloppukävelyitä, ja usein suuntaan tätä katua pitkin johonkin kivaan kahvilaan aamupalalle, viimeksi lauantaina Engeliin. Tuo kuvan rakennus, Valtsika ja sen piha, on edelleen olemassa. Yhtenä kesänä mulla oli pihalla muurin takana oma viljelysäkki ja onnistuin kasvattamaan esim. yhden pienen munakoison. En kyllä oo koskaan nähnyt yhtä paljon vaivaa yhden kasviksen tähden.

Yhtä tuon pihan rakennuksista sanotaan muuten Kuppalaksi, koska siellä toimi aiemmin sukupuolitautiparantola.

Tässäkin kohtaa on nykyään kiva puisto, tosin rantaa pitkin menee isoja rekkoja ja paljon autoja, joten puistikko ei ole kovin rauhallinen.

Tuosta rannasta pääsee kuitenkin Tervasaareen, joka on yksi mun lempipaikoista maailmassa. Siellä on mukavia nurmikumpareita, pieni hiekkaranta ja hyvät näkymät Skattalle, Korkeasaareen ja Kalasatamaan. Odotan niin paljon, että pääsen taas istuskelemaan sinne viltin ja hyvän kirjan ja  juoman kanssa!

Järkkärin kantaminen voi olla edelleen hieman raskasta, mutta sata vuotta sitten se oli miltei mahdotonta yksin. Kuvaamiseen tarvittiin ison kameran lisäksi ainakin jalusta, objektiiveja ja negatiivilevyjä, jotka tehtiin lasista.

Brander käyttikin usein apunaan vossikkakyytiä, mutta tämän kallion laelle hevonen ei tainnut päästä. Mäkin haluaisin joskus kiivetä juuri tuohon kohtaan, missä kuvan nainen istuu, mutta en ole keksinyt tarpeeksi helppoa ja suoraviivaista reittiä sinne. Saman maiseman (johon sisältyvät nykyään myös Merihaan tornit ja Kallion katot) näkee yliopiston Minerva-rakennuksen ruokalasta.

Joskus haluaisin myös käydä Väestönsuojelumuseossa, joka on tuon kallion sisällä ja tosi harvoin auki.

Aiemmin yhden valokuvan ottaminen ei myöskään ollut sellainen sekunnin murto-osan räpsäisy kuin nyt, vaan se vaati paljon enemmän aikaa ja paikallaan pysymistä. Brander sommitteli ensin kuvan ja pyysi sitten ohikulkijoita olemaan liikkumatta.

Tekniikan kehittymättömyydestä huolimatta moniin näistä kuvista on tallentunut ihmisten elävää arkea ja kaupungin liikettä hienolla tavalla. Samassa kuvassa on sekä kadunlakaisijoita, eläimiä että hienosti pukeutuneita ihmisiä.

Musta on hauskaa, että kuvatekstissä kerrotaan kuvausajankohdan olevan juuri vapun jälkeinen päivä. Nykyäänkin vappupäivän jälkeen tarvitaan pientä puhdistusta noilla kaduilla… Olisi tietysti kiva, jos tämä asia muuttuisi vähän parempaan suuntaan ja juhlijat muistaisivat huolehtia roskistaan itse.

* * *

Helsingin lisäksi Brander kuvasi myös mm. kartanoita ja Suomen sodan (1808 – 1809) taistelupaikkoja. Hän kuoli sodan aikaan 1942 todennäköisesti aliravitsemukseen. Brander muistetaan kuitenkin edelleen tuhansista, mennyttä aikaa arvokkaasti dokumentoineista valokuvistaan.

Branderista on tehty Neiti Brander -niminen sarjakuva (Timo Mäkelä 2018), joka on ilmestynyt sekä Helsinki-info-lehdessä että painettuna kirjana.

Kaupunginmuseossa on nyt myös avautunut uusi Aikakone 2.0, jossa pääsee VR-lasien avulla keskelle 1900-luvun Helsinkiä Branderin kuvien avulla.

<3 Maria

Lähteitä ja luettavaa:

Helsinkikuvia.fi

Signe Branderin wikipedia-sivu

Signe Brander, Kansallisbiografia