Some on tuonut elämääni paljon hyvää

20180818_162112000_ios.jpg
Mun instagram-tilin löytää täältä.

Viime aikoina olen alkanut ärsyyntyä pahasti, jos olen ollut mukana jossain sellaisessa keskustelussa, jossa yksipuolisesti vaahdotaan somen huonoista puolista ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta. Jotkut ihmiset kuulostavat puheidensa perusteella siltä, kuin he ajattelisivat kännyköiden ja sosiaalisten medioiden sovellusten olevan nykyajan Pandoran lippaita, jotka sisältävät kaikki maailman synnit, murheet ja surut, eivätkä juuri muuta. 

Olen kyllä ihan samaa mieltä joistain huolenaiheista. Sosiaalinen media voi olla tosi addiktoivaa ja haukata ajankäytöstä suuren osan, jos siihen jää koukkuun. Omien tykkäysmäärien vertailu muihin voi heikentää itsetuntoa ja muiden paratiisilomakuvien selailu aiheuttaa turhaa kateutta. Sisällöstä suuri osa on pinnallista ja materialistista hömpötystä tai jotain liibalaabaa unelmien toteuttamisesta. Kaikesta tästä huolimatta en lopettaisi somen käyttöä kokonaan, enkä ajattele tuhoavani sieluani joka kerta, kun avaan instagramin. Tässä muutama syy, miksi:

1. Some tuo ihmiset lähemmäs

Facebookin avulla on helppo pysyä perillä myös muiden kuin läheisten ihmisten kuulumisista ja tutustua uusiin ihmisiin. Facebook-ryhmien kärjistynyttä keskustelukulttuuria haukutaan välillä ihan syystäkin, mutta minusta monessa ryhmässä on myös tosi kannustavaa ja avartavaa keskustelua, jonka avulla erilaisista ihmisistä muodostuu ihan oma yhteisönsä. Ja musta on kiva tietää, että esim. ala-astekaverini on saanut unelmiensa opiskelupaikan tai että joku vanha tuttu on mennyt kihloihin. Siten etäisempiin kavereihin säilyy jonkinlainen yhteys, vaikka heitä ei enää näkisikään muuten.

2. Somesta saa vinkkejä ja inspiraatiota

En tarkoita inspiraatiolla nyt mitään sellaista, että feedini olisi täynnä jotain ”the world is yours, achieve your goals, eat rainbows” tyylistä sisältöä, vaan sitä, että saan somekanavista ihan konkreettisia vinkkejä ja neuvoja elämääni. Esim. kasvissyönnin aloittaminen oli paljon helpompaa, kun sain siihen apua vegaani-ryhmistä tai kasvisruokaa suosivilta bloggaajilta. Seuraan somessa myös ihmisiä, jotka tekevät mielenkiintoisia töitä tai harrastavat jotain luovia projekteja. On aivan eri asia lukea jonkun ihailemansa tyypin haastatteluja pari kertaa vuodessa kuin nähdä joka päivä instagramista, miten tämä elää arkeaan. Tietysti somessakaan ei näytetä kaikkea, mutta sen kautta pääsee kuitenkin lähemmäs kiinnostavia ihmisiä kuin ilman sitä. 

Luulen että aika monet haaveeni ovat konkretisoituneet sen avulla, että kiinnittänyt kuva- ja postausvirroissa huomiota tiettyihin asioihin, ja tajunnut että haluaisin omaan elämääni juuri niitä juttuja lisää. Esim. viime vuonna ajattelin, että olisi kiva kirjoittaa enemmän ja tehdä siihen liittyviä projekteja, ja olisi hauskaa saada sellainen työ, jota voisi tehdä kotoa käsin itsenäisesti. Tänä vuonna olenkin tehnyt näitä molempia asioita.

20180824_065520000_ios.png

3. Some on tehnyt minusta luovemman

Lempisovellukseni ja -someni on instagram, koska olen visuaalinen ja tykkään siitä, että voin tuoda tiettyjä puolia elämästäni esille kuvien avulla. Jos selaan koko profiilini läpi, huomaan selvän kehityksen kuvieni ja kuvatekstieni laadussa. Instagramin päivittäminen ei ole mulle mitään tervanjuontia, vaan on ihan aidosti hauskaa ottaa kuva jostain tietystä hetkestä ja jakaa siihen liittyviä ajatuksia. Tekstit ovat ainakin mulle lähes yhtä tärkeitä kuin kuvat, ja lyhyiden tekstien kirjoittaminen on toiminut hyvänä tiivistämisen ja kiinnostavan sisällöntuottamisen harjoituksena. Siitä saadut opit voivat olla avuksi myös pidempien tekstien kirjoittamisessa, sillä oletuksella tietysti että teen instagramissa muutakin kuin selaan kuvia kulhoruuista.

4. Huomaan enemmän kauniita ja hauskoja asioita

En todellakaan halua katsoa koko elämääni instagram-linssien läpi, mutta sovelluksen olemassaolo on vaikuttanut ajatteluuni siten, että näen yhä useammin asioita, joista voisin ottaa nätin tai kiinnostavan kuvan. Aina en sitä tee, vaan nautin niityistä tai auringonlaskun kultaamista seinistä ihan itse, mutta oman elämän kauniiden puolien jakaminen on auttanut huomaamaan niitä enemmän.

Tykkään myös esim. meemeistä, joistain jodelin hauskoista postauksista tai somejulkkiksista, jotka osaavat nauraa itselleen. Jos näen jonkun hassun tai tunteita herättävän asian (esim. hk:n sinisestä tehdyn runebergintortun), saatan jakaa sen vaikka instagraman storyssa ja päivitellä sitä yhdessä muiden kanssa. Jakaminen tekee asioista jotenkin merkityksellisempiä.

20180824_065537000_ios.png

5. Itseilmaisu voi parantaa itsetuntoa

Some voi varmaan aiheuttaa myös negatiivisia tunteita, mutta se riippuu musta paljon siitä, miten sitä käyttää. Ihmiset ovat vertailleet itseään muihin jo ennen älypuhelimia. Koska olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen elämääni, en muutu vihreäksi jos näen kuvia toisten ihmisten viini-illoista tai matkoista Italiaan. Sitä paitsi monet niistä tyypeistä, joita seuraan, jakavat elämästään myös niitä varjoisampia puolia.

Omien kuvien ja tekstien jakaminen on mulle tärkeää itseilmaisua, jonka avulla voin näyttää muille, millainen ihminen olen ja miten näen maailman. Musta on siistiä ja kiinnostavaa, miten erilaisia ig-tilejä eri ihmisillä on. Muiden postauksia selaillessa voi vaikuttua siitä, miten joku on kirjoittanut humoristisen ja koskettavan kuvauksen omasta nimestään tai toinen on ottanut tosi kauniin kuvan homeisesta hedelmästä. Parhaimmillaan some on musta silloin, kun pääsee kurkistamaan toisen ihmisen sisälle: kaikkea ei paljasteta, mutta syvälle voi silti päästä.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Suomi-versio Handmaid’s talesta

20180821_141011860_ios.jpg

Kun muistelen tätä kesää joskus kymmenen vuoden päästä, muistan varmaan kamalat helteet ja Handmaid’s talen. Elässäni on kyllä tapahtunut muitakin asioita viime kuukausina, mutta tunnepitoiset jutut jättävät mieleen syvimpiä muistijälkiä, ja näihin kahteen asiaan on liittynyt eniten tunteita. Enimmäkseen ahdistusta ja pelkoa tulevasta sekä surua nykyhetkestä.

No niin, olipa miellyttävä aloitus. Tarkoitukseni oli siis sanoa, että olen jollain masokistisella tavalla koukussa Handmaid’s taleen, enkä voi olla katsomatta sitä, vaikka se viekin yöuneni ja saa minut kytemään raivoa. Olen kuitenkin miettinyt, olisiko joku kevyempi tapa ”nauttia” tämän aiheen, eli naisten oikeuksien rajoittamisen käsittelystä. Tietysti sen Margaret Atwoodin alkuperäisen kirjan lukeminen, mutta olisiko joku muukin kirja? Yhtäkkiä tajusin, että olen jo lukenut sellaisen kirjan: Johanna Sinisalon Auringon ytimen (Teos 2013).

Auringon ydin sijoittuu vaihtoehtoiseen nyky-Suomeen, jossa naisista on sadan vuoden kuluessa jalostettu uudenlainen ihmislaji. Eloiset ovat uuden naisrodun edustajia, joiden ainoa tehtävä elämässä on toimia säyseinä, miellyttävinä ja vähän typerinä vaimoina ja synnyttää lapsia. Jalostusprosessia on perusteltu yhteiskunnallisen rauhan säilyttämisellä, kun miesten ei tarvitse purkaa parisuhdemarkkinoilla kokemaansa pettymystä, vaan kaikki saavat naisen. Valitettavasti kaikista naisista ei ole tullut eloisia, vaan osa on kehittynyt morlokeiksi, hedelmättömiksi naisiksi, jotka eivät voi osallistua parisuhdemarkkinoille fyysisen rajoitteensa takia. 

Parisuhdemarkkinat tarkoittaa teoksessa siis ihan ehtaa kaupankäyntiä erityisissä tilaisuuksissa: naisten pynttäytymistä ja miesten pullistelua. Eloiset saavat vain vaimomatskuun tähtäävää koulutusta, eli sellaista joka sisältää esimerkiksi leipomista ja pyykinpesua. Kunnon dystopian mukaisesti Suomen rajat on suljettu ja asukkaiden elämää vahditaan tarkasti lapsuudesta lähtien.

Romaanin päähenkilö Vera (peitenimeltään Vanna) on morlokki, jonka täytyy salata oikea luontonsa viranomaisilta. Veran sisko Manna on eloi, joka menee haaveilemallaan tavalla naimisiin nuorena, mutta katoaa pian avioliiton solmimisen jälkeen. Vera hankkii itselleen tuloja pyörittämällä chilin, himoitun ja kielletyn huumausaineen laitonta kauppaa ja yrittää samalla selvittää, mitä Mannalle on tapahtunut. Dystopisessa maailmassa koko elämänsä kasvanut Vera alkaa myös vähitellen kyseenalaistaa kotimaansa yhteiskunnallisen järjestelmän ja sen, mille se perustuu.

Teoksessa on käytetty paljon eri tekstilajeja tavallisesta proosakerronnasta kirjeisiin ja tietosanakirja-artikkeleihin, mikä luo dystopiasta tiheän ja uskottavan kuvan. Siinä käsitellään osuvasti nykypäivän naiseuteen liittyviä kipukohtia, kuten ulkonäköpaineita tai sukupuolirooleja, mutta kertomus ei ole tällaiselle nössölle ja helposti murehtivalle lukijalle liian ahdistava. Romaani on tuore, eikä liian alleviivaava. Nyt kun pää on täynnä Orjattaresi-tarinaa, Auringon ydintä voi lukea uudesta näkökulmasta. 

Erityisesti mietin sen lukemisen jälkeen näitä juttuja: Voiko poliittinen tilanne kehkeytyä Suomessa lähitulevaisuudessa naisvihamielisemmäksi? Nähdäänkö naisten elämän tärkeimmäksi päämääräksi joskus jokin muu kuin avioliitto ja lapset? Miksi yhteiskunnallisessa kriisissä rajoitetaan ensin naisten elämää?

oletteko lukeneet tätä romaania ja mitä tykkäsitte?

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta