Rannekello tekee elämästä rennompaa
Olin viikko sitten viisi päivää joogaretriitillä Heinävedellä. Kerron siitä lisää toisessa postauksessa, mutta sen voin jo sanoa, että siellä oli taivaallisen ihanaa.
Jokainen aamu alkoi aamumeditaatiolla puoli kahdeksalta. Oon rillutellut kesä- ja heinäkuussa niin paljon, että mun unirytmi on mennyt ihan mahdottomaksi, enkä saanut käännettyä sitä retriitin aikana normaaliin rytmiin. Jokainen kello seitsemän herätys tuntui ylivoimaisen vaikealta, mutta kun menin nukkumaan iltayhdeltätoista, en silti saanut heti unta.
Kun kävelin aamulla pihan poikki talon toiselle puolelle joogasaliin, istuin mun matolle, ristin jalat ja keskityin hengittämään tunnin ajan, musta tuntui kuitenkin joka kerta kevyeltä ja hyvältä. Jätin kännykän mun huoneeseen ja vietin sen seurassa paljon vähemmän aikaa kuin yleensä.
Haluaisin vähentää mun ruutuaikaa, ja siksi oonkin ollut tosi iloinen siitä, että pääsin tekemään yhteistyötä Havu Watches -yrityksen kanssa. Sain valita heidän valikoimastaan oman rannekellon.
Mulla ei ole ollut rannekelloa sen jälkeen kun olin 5-vuotias ja sain mun tädiltä Mikki Hiiri -kellon tuliaisena New Yorkista. Monet rannekellot ovat musta vähän epäesteettisiä, enkä ole kokenut kelloa tarpeelliseksi.
Havun kellot ovat kuitenkin ihan toista maata: ne ovat musta yksinkertaisella tavalla kauniita, luonnonläheisiä ja käytännöllisiä. Havu on vuonna 2019 perustettu suomalainen yritys, jonka kellot on tehty erilaisista puulajeista. Ne ovat esteettisyyden lisäksi kestäviä ja mukavia käyttää. Puu herättää myös mielikuvia metsästä ja sen rauhoittavasta voimasta. Tämä tuntuu mulle henkilökohtaisesti tärkeältä, koska asun Keskuspuiston vieressä, ja näen mun ikkunasta mäntyjä ja kuusia.
Aamuharjoituksen aikana retriitillä ajattelin sitä, miten ihanaa oli, että seuraavien viidentoista tunnin ajan voisin vain syödä, lukea kirjoja, jutella keittiössä tai pihalla muiden kanssa milloin mistäkin, saunoa ja tehdä asanaharjoitusta. Salin avoimesta ovesta kantautui lintujen, sirkkojen, kimalaisten, kärpästen ja hyttysten ääniä. Pian istuisin pitkän pöydän ääreen ja söisin puuroa ja joisin kahvia, ja sen jälkeen voisin mennä ulos lukemaan.
Päivä avautui edessäni; vapaat, innostavat ja rauhalliset tunnit seuraisivat toisiaan, mun keho ja mieli elpyisivät vähitellen alkukesän rasituksista, kunnes kävisin nukkumaan, ja kaikki alkaisi alusta.
Välillä aikataulujen kanssa eläminen on rasittavaa, mutta retriitin aikataulusta mä pidin. Se ei sisältänyt mitään, mitä en olisi jaksanut tai halunnut tehdä, ja jätti tarpeeksi aikaa myös oleilulle ja makoilulle. Mihinkään ei ollut kiire, eikä kellonaikoja tarvinnut jatkuvasti minuutilleen tietää.
Koska halusin käyttää kännykkää mahdollisimman vähän, välttelin ajan katsomista siitä. Kun avaan näytön, näen nimittäin aina myös joitain ilmoituksia, jotka mun on pakko tarkistaa, ja jotka harhauttavat mut sähköpostin, somen, astrologiasovellusten ja uutisten lukemisen syövereihin, vaikka haluaisin tehdä jotain ihan muuta.
Oikeastaan ihmettelen nyt, miten en ole tullut hankkineeksi rannekelloa aiemmin, kun miettii, miten tärkeitä aikataulut ovat mun työssä.
Äikänopen työpäivät ovat välillä hurjaa juoksemista paikasta toiseen. Suunnilleen puolet päivästä on oppitunteja, jotka mä suunnittelen aika tarkasti, jotta tiedän mitä tapahtuu seuraavaksi, ja kuinka kauan mihinkin tekemiseen on tarkoitus käyttää aikaa. Jokaisella tunnilla aikataulu tietysti vähän elää, ja usein on käynyt niin, että katson kelloa ja sanon että mitä ihmettä, miten se voi olla jo noin paljon.
Oppituntien välissä teen suunnittelua, kirjoitelmien kommentoimista, viesteihin vastaamista ja kaikenlaista sälää, kuten monistamista, kirjojen hakemista tai powerpointteja. Muistettavia asioita on niin paljon, että mun pää alkaa vuotaa kuin seula, jos en kirjoita jokaista niistä ylös kalenteriin.
Mun työpäivät ovatkin usein äärimmäisen aikataulutettuja. Saatan lukea esseitä puoli tuntia, mennä välkkävalvontaan, kiirehtiä sieltä pitämään tuntia ja jatkaa esseiden lukemista jossain sopivassa välissä. Jos en ole perillä siitä, mitä kello on tai mitä seuraavaksi tehdään, korttitalo levähtää lattialle, oppilaat käyvät levottomiksi ja muakin alkaa hermostuttaa.
En kuitenkaan haluaisi katsoa kelloa koko ajan omasta kännykästä sen takia, että oppilaatkaan eivät saa katsoa kännykkää tunnilla. Lisäksi housujen taskussa painava puhelin muistuttaa mua jatkuvasti siitä, että siellä odottaa vastaamattomia viestejä ja instagram-kuvia, joita en oo vielä nähnyt. Haluaisin kuitenkin töissä keskittyä töiden tekemiseen ja ottaa kännykän esille vasta kotona.
Rannekello sopii tällaiseen hektiseen elämään täydellisesti.
Valitsin Havun nettikaupasta Korte-kellon, jossa on bambusta valmistettu kellotaulu ja nahkarannekkeen päällä korkkipuinen päällyste. Pidän tästä kellosta, koska se on minimalistinen ja maanläheinen, ja värit sointuvat kauniisti yhteen.
Tuntuu yksinkertaiselta ja rauhoittavalta, että rannekellolla on vain yksi käyttötarkoitus: näyttää viisareillaan aikaa. Ja toimia asusteena. Se ei ole älykello, joka mittaisi jatkuvasti mun sykettä ja elintapoja ja näyttäisi saapuvat viestit ja muut ilmoitukset reaaliajassa. Juuri siitä mä kuitenkin pidän näissä tavallisissa rannekelloissa. Kellon ansiosta pysyn aikataulussa, mutta en tule levottomaksi nähdessäni kaikkea sekalaista huomioitavaa, joka kännykässä odottaisi.
Retriitillä huomasin, että kännykästä vieroittuminen teki mulle tosi hyvää. Olin ollut koko alkukesän ylikierroksilla työntäyteisen kevään jälkeen, enkä osannut levätä tai rauhoittua, vaan kirjoitin aika paljon, siivosin, olin reissussa, näin kavereita melkein joka päivä ja olin kaiken lisäksi tosi paljon instagramissa ja tiktokissa. Ei ihme, että syke tuntui olevan korkealla aamusta iltaan.
Nyt retriitin jälkeen mulla on niin vapautunut ja seesteinen olo, että en halua pilata tätä fiilistä palaamalla vanhoihin ajankäyttötapoihin. Mulla on vielä neljä viikkoa lomaa, eikä mun tarvitse lomapäivinä herätä seitsemältä tai elää minuuttiaikataulujen mukaan. Aion kuitenkin tehdä kavereiden kanssa paljon kaikenlaista, ja kellonaikojen vähän tarkempi seuraaminen voisi auttaa mua olemaan useammin ajoissa paikalla.
En myöskään haluaisi viettää kesälomaa somessa, vaan tässä arkitodellisuudessa, jossa on joka päivä lämmintä ja valoisaa ja sopiva ilma mennä uimaan. Haluun pyöräillä Munkan tai Meikun rantaan, nojata kallionnotkelmassa taaksepäin, unohtua lukemaan kirjaa ja huomata joskus pitkän ajan kuluttua, että on aika mennä kotiin syömään, ennen kuin lähden pyöräilemään seuraavaan paikkaan.
Oon kokeillut tätä Korte-kelloa erilaisten asujen kanssa, ja se sopii musta kivasti sekä farkkujen ja kauluspaidan että uikkarin ja sortsien pariksi. Rannekkeen väri on lähellä mun ihonväriä, eikä kello pomppaa asusteena liikaa esiin tai näytä kädessä raskaalta, päinvastoin, kello on sekä kevyen näköinen että tuntuinen.
Pidän myös tästä Ruusu-kellosta, jossa on samanlainen ranneke kuin Kortessa, mutta siinä on mustan sijaan vaaleanpunaisia yksityiskohtia. Tai Kirsikasta, joka on siro, kirsikkapuusta valmistettu kello. Monet kellot ovat nyt alennuksessa, ja niitä voi selata Havun etusivulla. Rannekello olisi musta tosi mukava töihinpaluulahja itselle: tuntuu järjestelmälliseltä ja kivalta mennä töihin uusi kello kädessä.
Mä aloitan syksyllä uudessa työssä, ja odotan jo jännityksellä sitä, kun puen farkut ja marimekon paidan pitkästä aikaa päälle, menen töihin ja tapaan kaikki työkaverit. Ensi syksynä mun ei enää tarvitse vilkuilla kännykkää koko ajan, kun voin katsoa ajan tästä uudesta kellosta.
Jos säkin haluat tyylikkään ja käytännöllisen kellon itsellesi, voin lämmöllä suositella Havun kelloja. Heidän valikoimaansa voi tutustua täällä.
