Se outoa on

Viikon sisällä on tapahtunut kaikenlaista. Työt kahdessa eri koulussa loppuivat. Palautin avaimet kolmeen eri paikkaan, vein työkoneen takaisin helpdeskin tyypeille, jotka eivät tajunneet, että oon opettaja enkä opiskelija, ja vietin päätöskahveja töissä. Juhlin sitä, että kesäloma alkoi. Ja yllättäen sainkin vielä paremman työtarjouksen ensi vuodelle.

Viikko sitten mulle soitettiin yhdestä lukiosta, jossa olin ollut aiemmin haastattelussa, mutta jäänyt haussa kolmanneksi. Ne kaksi edelle mennyttä hakijaa olivat kuitenkin peruneet hakemuksensa. Olin ihan äimistynyt. Sinne kouluun halusin siis alun perin töihin kaikkein eniten. Otin sen paikan vastaan. Niinpä musta tuleekin nyt sitten äikän ja S2:n päätoiminen tuntiopettaja koko ensi lukuvuodeksi!

Elämä on outoa. Onnellisimmillaan ja surullisimmillaan se tuntuu aina myös kummalliselta. Oon niin tottunut siihen, etten saa kaikkea mitä haluan, ainakaan heti, että tuntuu tosi omituiselta, kun joskus kaikki toiveet toteutuvatkin.

Kaikkea muutakin hassua, onnellista ja jännittävää on ollut. Nämä alkukesän ensimmäiset viikot ovat olleet ihania. Haluaisin kuvata jokaisen hetken, tai ainakin jokaisen pitkäksi venyneen illan ja yön. Voi olla, että jatkan seuraavassa postauksessa, jotta tästä ei tule poskettoman pitkää tekstiä.

Muutama viikko sitten olin mun kaverin luona illallisella. Olin silloin juuri saanut sen ensimmäisen työn, ja join siellä keittiön pöydän ääressä kirpeää drinkkiä tyytyväisenä ja iloisena. Katselin kun mun kaveri teki ruokaa ja kerroin sille yhdestä illasta, jolloin olin ollut Vallilan kallioilla treffeillä, ja yksi toinen ystävä oli ollut siellä myös, ja jossain vaiheessa me häivyttiin sieltä deittiemme luota ja mentiin kahdestaan juomaan viiniä. Ja sitten seuraan liittyi myös kolmas äskettäin treffeillä ollut ystävä. Oon varmaan kirjoittanut jo tästä Vallillan kalliot -illasta. Se oli joka tapauksessa tosi hauskaa.

Illalliselle tuli muutama muukin henkilö. En muistanut, miltä tuntuu jutella sekä uusien että vanhojen tuttujen kanssa. Join aika paljon erilaisia juomia. Haluutsä Maria vielä jotain? multa kysyttiin jossain vaiheessa. En mä tarvii, mul on jo pää täynnä, vastasin. Kuunneltiin Fredin Se outoa on -biisiä. Tykkään siitä miten siinä toistellaan magic, magic, magic. Se voisi kuulostaa juntilta, mutta jostain syystä se ei kuulosta siltä.

Puolenyön aikaan mentiin reiveihin. Sinne piti vähän kävellä, onneksi olin ottanut villapaidan mukaan, koska silloin oli vielä hyytävää öisin. Kuljettiin teollisuusalueen, sorateiden ja mutaisten peltojen läpi.

Kun pääsin tanssimaan, pidin siitä heti. Villapaidan, uffilta ostetun vihreäsävyisen bomberin ja kaljan ansiosta oli mukavan lämmin. Ihan joka kerta tanssiessa ei käy niin, että pääsisi rytmiin sisälle sillä tavalla, että tuntee kadottavansa itsensä ja oman luonnollisen tapansa olla, mutta silloin niin kävi. Sanoin mun kaverille, että tää on vitun ihanaa.

Juttelin joidenkin tuntemattomien ihmisten kanssa. Kättelin yhtä tyyppiä, joka esitteli itsensä mulle. Se vasta oli omituista, olin viimeksi kätellyt jotain ihmistä varmaan joskus vuonna 2019.

Jossain vaiheessa menin pissalle metsänreunaan ja katselin sieltä sitä ihmisjoukkoa, joka näytti nousevan ilmaan ja putoavan maahan samassa rytmissä. Palasin takaisin. Etsin mun kaverin, kysyin onko sillä vielä kaljaa. Hetken kuluttua taivas alkoi valjeta, mun ympärillä olevien ihmisten kasvot alkoivat nousta esiin hämärästä.

Lähdin kotiin joskus puoli neljän aikaan, kun tajusin, että voisi olla hyvä nukkua jonkin aikaa ennen seuraavana aamuna kello 10 alkavaa kirjoituskurssia. Kävelin loppumatkan yksin alepa-pyöräpysäkille, oikaisin lastauslaitureiden ja varastojen ohi. Se oli vähän pelottavaa. Oli hirveän paljon sumua, merta ei näkynyt ollenkaan, vaikka me kuljettiin ihan sen vierestä. Kotimatkan aikana usva hälveni, ja kun pääsin kotiin ja laskin kaihtimet alas, oli jo ihan kirkasta.

Hitto oli tuskallista herätä joskus viiden tunnin kuluttua.

Sain nukuttua kaikki univelat pois vasta seuraavana viikonloppuna, kun työviikko oli ohi. Lauantai-iltana menin yhden kaverin luokse Hesarille. Päätettiin tehdä nachopeltiä, koska se on meidän kaveriporukan kansallisruoka, ja mentiin ostamaan lähi-Alepasta tarvikkeita siihen.

Täällä ei oo korianteria, mä totesin siellä sen melko levottoman lähikaupan heviosastolla. Se oli muidenkin mielestä niin olennainen ainesosa, että oli kaikkien mielestä järkevää mennä Hesarin toiseen päähän S-marketiin ostamaan korianteria ja muita puuttuvia asioita.

Helsinginkatu baarien sulkemisajan jälkeen on… erikoinen kokemus. Vastaantulijoista suurempi osa on aineissa tai kännissä kuin selvin päin. Piritorin ässän ovella pitää aina pälyillä ympärilleen, ettei ärsytä jotain sen oven edessä huojahtelevaa tyyppiä.

Keräiltiin sieltä kaikki nachopeltitarvikkeet, mä selitin siitä, kun olin joskus ollut kaksi vuoroa töissä siinä kaupassa, ja kuunneltiin kohteliaasti, mitä maskiton ja sekava mies halusi meille kertoa loputtoman pitkän kaljahyllyn edessä.

Näiden ostosten jälkeen me käveltiin takaisin Hesarin toiseen päähän ja mentiin kolkuttelemaan Alkon ovea, mutta oltiin kaikki unohdettu, ettei se ollut enää siihen aikaan auki. Silloin tuli vähän epätoivoinen olo. Mä en haluu enää mennä tonne Hesarin Alepaan, mun kaveri sanoi kärsivän näköisenä. Pakko se kuitenkin oli, jos halusi vielä pari kaljaa.

Kun päästiin takaisin asuntoon ja nachopeltihommiin, mä en jaksanut tehdä mitään, join vain viiniä ja pidin seuraa. Okei, pilkoin jossain vaiheessa tomaatteja, kun mun kaveri kyllästyi salsan tekemiseen. Olin hirveässä nälässä, kun pelti otettiin uunista. Kuunneltiin Dua Lipaa samalla kun syötiin sitä ruokaa. Sekä viini että nachojen suola ja salsan sokeri nousivat päähän. God damn, you got me in love again, mä hyräilin samalla kun söin.

Myöhemmin mentiin taas reiveihin. Mä johdatin meidät sinne, kun tunsin reitin. Oli vähän valoisampaa kuin viikko sitten, taivaarannassa oli yön läpi keltaisia ja vaaleanpunaisia raitoja. Laitoin viestiä sille kaverille, jonka kanssa olin ollut samassa paikassa edellisellä viikolla. Se oli tietysti myös siellä. Juteltiin kuulumisista. Vastasin johonkin juttuun, että sellasta se elämä on, kuten mä usein sanon. Kiitos Maria, toi lohdutti tosi paljon.

Sanoin myös, että edellisenä lauantaina oli ollut vähän parempi meno jollain tavalla, ei ollut ihan niin paljon ihmisiä tai musa oli parempaa tai kovemmalla volyymillä. Sä olit kyllä myös aika kännissä sillon, mun kaveri vastasi. Se oli totta, mutta ei se pelkästään siitä johtunut.

Aina ei vain saavuta tanssimisen pyörteessä ihan sitä pistettä, johon haluaisi päästä, tempoileva rytmi tai selän takaa kulkevat ihmiset häiritsevät. Oli kyllä silti hauskaa. Ja outoa. Näin muutaman metrin päässä meistä yhden tyypin, joka on mun mielestä maailman kuumin mies, mutta jonka kanssa en oo toiveistani huolimatta matchannut tinderissä. Se tanssi siellä ilman paitaa. Näin myös sen tyypin, jota olin kätellyt edellisellä viikolla. Moi Maria, se sanoi kulkiessaan mun ohi.

Käytiin puskapissalla, mutta mun reidet olivat väsyneet enkä pystynyt istumaan kyykyssä tarpeeksi kauaa, joten se ei auttanut kovin paljon. Piti käydä uudestaan, kun käveltiin sora-aukion läpi kotiin, ja sillä retkellä mä sotkin mun valkoiset lenkkarit mutaan ja luultavasti myös vähän pissaan. Nyt me nähtiin meri, jota ei viikko sitten erottunut sumun läpi. Oli uskomattoman kaunista. Lintujen lauluun sekoittui kaukaista basson jytkettä ja huutoja. Kermanvalkoinen kuu oli isompi kuin pitkään aikaan. Yritettiin ottaa siitä kuvia, mutta kännykän kamerassa se näytti vain säälittävältä valoläiskältä.

Pyöräiltiin Kurviin, Hesaria pitkin länteen, Linnanmäen kohdalta alas, Stadionin takaa pohjoiseen. Käytiin rokkimäkissä kotimatkalla. Mä en millään jaksanut kävellä siitä enää kotiin, vaan hain uuden alepa-pyörän. Pysähdyin noin viisikymmentä kertaa vielä sillä lyhyellä matkalla kuvaamaan Manskun varrella olevia taloja, joiden seinät hohtivat aamuruskon eri sävyissä.

Ajattelin sitä, miten ihanaa oli liikkua paikasta toiseen ja tuntea olevansa aika oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja oikeiden ihmisten kanssa, vanhojen tuttujen ja uusien tuttavuuksien. Joidenkin ihmisten kanssa tuntuu siltä, että missä tahansa onkin, on sellaisessa turvallisessa taskussa, jossa asiat ja tapahtumat ovat hahmotettavia ja ennustettavia. Vaikka olisi outoa ja ennenkokematonta, ei silti pelota.

Niin sä tiedät,/ sua mä seuraan / Nyt jäit sä hetkeks / puiston reunaan
Taaksepäin katsot, / et mua silti nää / Varjo hetkeks häivähtää / Se outoa on

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Millaista on hakea äikänopen töitä?

Oon tehnyt opettajan töitä enemmän ja vähemmän jo vuodesta 2017 asti, mutta tänä keväänä, valmistumisen jälkeen, hain töitä ensimmäistä kertaa oikeasti (siis vastaamalla työpaikkailmoituksiin ja lähettämällä hakemuksia).

Aiemmin oon saanut töitä muun muassa laittamalla sähköposteja suoraan kouluihin ja olemalla hyvä tyyppi ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Oon kertonut edellisten töiden saamisesta tarkemmin täällä. Oon myös kirjoittanut opettajan työstä jotain esimerkiksi tässä postauksessa.

Tällä hetkellä oon töissä kahdessa eri koulussa. Toisesta sain töitä vuosi sitten vastaamalla ainejärjestön sähköpostilistalle tulleeseen viestiin, jossa etsittiin opettajaa yhdelle kurssille. Sen kurssin jälkeen oon opettanut siellä koulussa koko tämän vuoden sivutoimisena.

Toiseen kouluun taas pääsin sen ansiosta, että tein siellä molemmat pedagogisiin opintoihin kuuluvat harjoittelut, ja mua pyydettiin sinne ensin lyhytaikaiseksi sijaiseksi, ja sen jälkeen vähän pidemmäksi aikaa.

Vuodenvaihteessa mä sitten vihdoin valmistuin (oon opiskellut pääaineena kotimaista kirjallisuutta), ja aloin pari kuukautta sitten hakea töitä seuraavalle vuodelle. Oon tehnyt äikänopen töiden lisäksi myös kustannustoimittamista jonkin verran, mutta mua ei juuri nyt kiinnosta se yhtä paljon kuin opettaminen.

Hain siis vain opettajan töitä. Työnhaku kouluihin menee yleensä niin, että vuoden alussa ovat virkahaut, ja määräaikaiset paikat (puolesta vuodesta vuoteen) tulevat haettavaksi vähän myöhemmin keväällä. Mä en jaksanut hakea virkoja, koska hakemusten täyttäminen tuntui niin työläältä siitä saatavaan hyötyyn verrattuna. (On harvinaista saada virkaa vastavalmistuneena.) En myöskään tiedä, haluanko välttämättä virkaa, ainakaan nyt heti. Oon sellainen perusmilleniaali, jota alkaa kutittaa ja kuumottaa joka puolelta, kun joku sanoo sanat vakituinen työpaikka. Olisihan sellainen turvattu taloudellinen tilanne joskus ihan kiva, mutta mä oon nykyiseen, vapaaseen ja avoimeen tilanteeseenkin tosi tyytyväinen, koska töitä on riittänyt niin hyvin.

No joka tapauksessa, hain määräaikaisia paikkoja maalis-huhtikuussa oikein urakalla. Lähetin hakemuksen melkein jokaiseen avoinna olevaan äikän tai S2-open työhön, joka sijaitsi pääkaupunkiseudulla tai vähän sen ulkopuolella, yhteensä suunnilleen kolmeenkymmeneen paikkaan. Tämän ahkeroinnin lopputuloksena sain lopulta kaksi työtä, ja yhdessä haussa olin kahden parhaan joukossa. Kerron näistä pian tarkemmin!

Tämän postauksen tarkoitus ei varsinaisesti ole antaa mitään vinkkejä työnhakuun, koska musta jokaisen täytyy hakemuksia kirjoittaessa ja haastatteluissa käydessä hoitaa ne tilanteet omalla tavallaan. Kuvaan kuitenkin vähän sitä prosessia, jonka läpi mä mankeloiduin ihan hetki sitten.

Ensin siis lähetin hakemuksia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.

Kirjoitin kolme hakemuspohjaa (alakoulun S2-ope, yläkoulun ope, lukio-ope), joita muokkasin jokaisen haun kohdalla kyseiseen työhön sopiviksi. Kaupunkien sivuilta löytyvissä työpaikkailmoituksissa ei harmikseni kerrottu välttämättä juuri mitään niistä ominaisuuksista, joita potentiaalisella hakijalla olisi hyvä olla. Kouluistakin on vähän vaikea löytää lisätietoa pelkästään niiden nettisivuja lukemalla. Usein ilmoituksissa sanottiin vain yhdellä virkkeellä, että haussa arvostetaan esim. ”hyviä digitaitoja” tai ”yhteistyötaitoja ja kokemusta yhteisopettajuudesta”.

Mä kirjoitin hakemuksiini muun muassa omasta luonteestani, siitä millaisissa kouluissa oon ollut aiemmin töissä, millainen mun opetustyyli on, millaista palautetta oon saanut oppilailta ja kollegoilta ja mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Lueskelin vähän opetussuunnitelmaa ja nostin sieltä esille joitakin avainsanoja, kuten monilukutaidon ja monialaiset kokonaisuudet. Pyrin kuitenkin olemaan mahdollisimman konkreettinen ja välttämään opetussuunnitelman virkakieltä muistuttavaa abstraktia jaarittelua.

Haastatteluissa mulle syntyi sellainen kuva, että oli ollut hyvä päätös korostaa esimerkiksi oman opetustyylin monipuolisuutta ja luontevaa vuorovaikutusta oppilaiden kanssa. Luulen että parhaat hakemukset ovat joka tapauksessa aitoja ja oman näköisiä.

Aika pian hakemusten lähettämisen jälkeen mulle alettiin soitella eri kouluista, monista jo ennen kuin hakuaika oli loppunut. Pääsin yllättävään moneen haastatteluun, noin kymmeneen. Lisäksi tein joitakin videohaastatteluja, eli sellaisia joissa piti vastata pariin kysymykseen videomuodossa. Suurin osa niistä oikeista haastatteluista oli etänä, ja paikalla oli yleensä rehtori ja apulaisrehtori, tai joku muu opettaja. Kävin myös parissa ryhmähaastattelussa ja yhdessä yksilöhaastattelussa paikan päällä.

Yksilöhaastatteluissa multa kysyttiin esimerkiksi tällaisia kysymyksiä: Kertoisitko tiivistelmän itsestäsi ja omasta urastasi? Miksi hait meidän kouluumme töihin? Millaisia opetusmenetelmiä ja työtapoja käytät? Miten eriytät opetusta? Millaiset ryhmänhallintataidot sinulla on? Miten suunnittelet opetusta? Mistä opetuksesi lähtee? Millainen rooli digitaalisuudella on opetuksessasi? Miten oppilaasi kuvailisivat sinua? Millainen työkaveri olet? Millaisia hankalia tilanteita olet kohdannut töissä, ja miten olet selvinnyt niistä? Miten innostat oppilaita esimerkiksi lukemaan kirjoja? Miten osallistat oppilaita opetukseen? Miten arvioit? Miten otat kielitietoisuuden huomioon opetuksessa?

Ryhmähaastatteluissa oli molemmilla kerroilla mun lisäksi kaksi hakijaa. Niissä meidän piti esim. vähän suunnitella opetusta yhdessä ja keskustella erilaisista opettamiseen liittyvistä tilanteista.

Totta puhuen en ollut miettinyt kaikkia näitä asioita juuri ollenkaan ennen haastatteluja. Vaikka mulla onkin vastavalmistuneeksi jo aika paljon työkokemusta, oon silti vielä niin alussa tässä työssä, etten oo ehtinyt muodostaa omaa tyyliäni kaikkien työn eri osa-alueiden kohdalla. Koin siis että melko vähäinen työkokemus ei ollut ongelma, mutta joitain juttuja olisi voinut ajatella vähän perusteellisemmin etukäteen.

Kaikista hakemistani töistä tuli myöhemmin sähköpostiin virallinen tiedote siitä, kuinka paljon hakijoita mihinkin paikkaan oli ollut, ja kuka työhön oli valittu. Joissain tiedotteissa ei kerrottu valitusta hakijasta nimeä enempää, joissain taas kuvattiin kaikkien haastateltujen hakijoiden työkokemusta melko tarkkaan. Monilla hakijoilla oli yli kymmenen vuoden kokemus, mutta paikan saattoi saada silti esimerkiksi vain vuoden tai parin kokemuksella. Työkokemuksen määrä ei siis merkitse kaikkea.

Loistavimmin menestyin omasta mielestäni lukiohaastatteluissa, koska mulla on lukiossa opettamisesta eniten kokemusta. Oli kuitenkin positiivista huomata, että pääsin myös esim. alakoulun S2-open työhaastatteluihin, vaikka niitä töitä en oo tehnyt ollenkaan.

Mites ne paikat sitten, joista sain töitä?

Ensimmäinen niistä (se jonka lopulta valitsin), oli lukio, jossa oli määräaikainen paikka haussa kolmen jakson ajaksi. Tein sinne ensin muistaakseni videohaastattelun, jonka jälkeen mulle soitettiin, ja apulaisreksi kyseli multa joitain haastattelukysymyksiä puhelimessa. Muutaman tunnin kuluttua sieltä soitettiin uudestaan ja kerrottiin, että sain paikan.

Olin tosi onnellinen siitä, koska samana päivänä olin saanut useamman hylkäysviestin muista kouluista. Mua ei myöskään itse asiassa yhtään haittaa, että en saanut koko vuodeksi töitä, koska mulla on todennäköisesti toisessa nykyisistä työpaikoistani töitä sitten ensi vuoden keväänä. Ja varmasti jossain muuallakin. Tulen myös ihan hyvin toimeen hieman vähemmällä palkalla, ja haluan että töiden lisäksi on aikaa esim. kirjoittaa. Kaikki meni siis paremmin kuin olisin voinut toivoa.

Tämän työn vastaanottamisen jälkeen mulle soitettiin yhdestä yläkoulusta, jossa olin käynyt ryhmähaastattelussa jo pari viikkoa sitten. Se joka paikan alun perin sai, oli ilmeisesti peruuttanut hakemuksensa, joten mut olisi haluttu sinne. Kieltäydyin kuitenkin siitä työstä, koska olin jo saanut sen toisen paikan. Tässä päätöksessä ei ollut taloudellisesti järkeä, mutta kaikilla muilla tavoin oli. Mulla olisi ollut siihen kouluun aika pitkä työmatka, ja halusin muutenkin mieluummin lukioon kuin yläkouluun.

(Oon tykännyt sekä yläkoulussa että lukiossa työskentelemisestä, mutta lukioon tulee ensi syksynä uusi opetussuunnitelma, ja haluaisin ottaa sen heti haltuun, joten tämä oli hyvä sauma päästä lukioon töihin. Lukiovirka on myös luultavasti mulle sellainen pitkän tähtäimen unelma.)

Näiden kahden paikan lisäksi olin lähellä saada yhdestä toisesta lukiosta töitä.

Hain sieltä S2-open paikkaa, ja kävin ryhmähaastattelussa, jossa oli mun lisäksi kaksi mua vähän vanhempaa hakijaa, ja kolme haastattelijaa: rehtori, äidinkielen opettaja ja yksi opiskelija.

Menin sinne koululle yhtenä todella sateisena päivänä, mutta en jonkin mielenhäiriön vuoksi ottanut sateenvarjoa mukaan. Musta sateenvarjot ovat rasittavia, ja ajattelin etten mä tarvitse sitä lyhyellä kävelymatkalla metroasemalta koululle. Kun astuin aseman ovista ulos, tajusin kuitenkin että olin tehnyt ihan päättömän valinnan. Ulkona satoi niin rankasti, että oli vaikea nähdä eteensä. Mun piti kävellä koululle noin viiden minuutin matka, ja kastuin sen aikana ihan litimäräksi. Kävelin koulun aulaan kengät litisten, hiukset päätä myöten ja paita liimaantuneena ihoon.

Kun haastattelu alkoi, mulla oli todella epäasiallinen olo oman homssuisen ulkonäköni takia. Lisäksi haastattelun asetelma tuntui vähän kuumottavalta, kun vieraita ihmisiä oli niin monta, ja muut haastatellut olivat mua selvästi kokeneempia. Mulla ei myöskään ole juuri ollenkaan kokemusta S2:n opettamisesta. Jostain syystä olin sitten kuitenkin päätynyt siihen pisteeseen, että istuin siellä luokassa vettä valuvana.

Haastattelun alettua mulle tuli kuitenkin itsevarmempi olo, ja suoriuduin siitä itse asiassa tosi hyvin. Vaikka mulla ei ollut yhtä paljon työkokemusta kuin muilla hakijoilla, se ei näyttänyt haittaavan, vaan haastattelijat nyökyttelivät hyväksyvästi mun vastauksille. Mulla oli ehkä jossain määrin tuoreempia ajatuksia opettamisesta ja esimerkiksi erilaista opetusmenetelmistä kuin niillä vanhemmilla hakijoilla. Haastattelu oli myös yllättävän mukava vuorovaikutustilanne, eikä se tuntunut kilpailulliselta tai kiusalliselta missään vaiheessa.

Lopuksi rehtori ilmoitti, että jatkoon valittaisiin meistä kolmesta hakijasta kaksi, jotka tulisivat pitämään koululle näyteoppitunnin, ja lopullinen valinta tehtäisiin sen perusteella.

Seuraavana päivänä sain viestin, että mut oli valittu toiseksi näytetunnin pitäjäksi. Olin tosi ylpeä itsestäni siinä vaiheessa. Kaikenlaisista tilanteista mäkin oon selvinnyt kunnialla. Näytetunnin aiheena olisi ollut mitallinen ja vapaamittainen runous, ja sen suunnitteluun oli viikko aikaa. Vastasin ensin, että tulen mielelläni pitämään sen, mutta kun sain sen toisen työn, peruin tämän hakemuksen.

Se ei ollut ihan helppo päätös, koska tämäkin työ olisi ollut koko vuoden määräaikaisuus. Mulla olisi ollut sinnekin kouluun kuitenkin melko pitkä työmatka, ja lisäksi opetan mieluummin äikkää kuin pelkästään suomea toisena kielenä.

Näiden kaikkien kokemusten jälkeen mulla on sellainen olo, että mitkään mahdollisuudet eivät ole ainutkertaisia, ja kannattaa tehdä valintoja elämässä mieluummin sydämen kuin esimerkiksi rahan viitoittamana.

Oon ollut oikein tyytyväinen mun elämään viimeisen viikon ajan, kun oon voinut luopua työnhakustressistä ja kirjoittaa jotain mielenkiintoisempaa kuin vain työhakemuksia. Oon myös tosi innoissani tulevasta työstä, siitä koulusta, uudesta opsista ja näyteoppikirjoista, joita oon saanut kevään mittaan eri kustantamoista, mutta joihin en oo vielä ehtinyt tutustua. Menen kesän alussa käymään siellä koululla ja ajattelin kesän aikana vähän käydä uutta opetussuunnitelmaa läpi. Aion kuitenkin pitää myös kunnolla lomaa.

Mulla ei ole edelleenkään palkallista lomaa, mutta oon onneksi voinut säästää rahaa kesän varalle. Odotan nyt puolentoista viikon kuluttua koittavaa kesälomaa erittäin paljon. On ihanaa tietää, että töitä on sovittuna tästä hetkestä vuodeksi eteenpäin, ja että saan tehdä juuri sellaisia töitä, joista eniten pidän.

Ihanaa loppuviikkoa <3

Kuvat: työnhaun ohella oon keskittynyt ruumiillisiin nautintoihin.

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

Työ ja raha Oma elämä Opiskelu Työ