Seksinovelleista, Luvasta ja suostumuksesta

Tunnen hierojan peukaloiden siirtyvän hiukan sisäreisien puolelle, kun hän seuraavan kerran liu’uttaa käsiään ylöspäin… ylös, kunnes sormenpäät hipaisevat pakaroitani ja kämmenet palaavat alas polvitaipeille. Öljy tuntuu iholla lämpimältä. Yritän rentoutua ja tyhjentää mieleni, mutten voi olla keskittymättä peukaloihin, jotka liikkuvat sisäreisilläni kohti jalkoväliä. Yhä uudelleen ja uudelleen…

Sita Salmisen esikoiskirja, eroottinen novellikokoelma Lupa (Kosmos 2019) on mielenkiintoinen teos arvioitavaksi, koska sen vastaanotto on ollut tosi kaksijakoinen. Salmisen kirjan ympärille perustetulla ig-tilillä on yli 11 000 seuraajaa, joista moni on osallistunut aktiivisesti seksiaiheisiin keskusteluihin tilin instastooreissa. Novellikokoelma rikkoi Adlibriksen myyntiennätyksiä ja siitä piti ottaa uusintapainos jo ennen virallista ilmestymispäivää. Toisaalta jotkut lukijat ovat teoksen käsiin saatuaan pettyneet kirjaan, eivätkä arviot ole olleet kovin positiivisia.

Mä seuraan sekä Salmisen normi-ig-tiliä että @munlupa-tiliä, oon lukenut instastooreissa julkaistuja anonyymejä keskusteluja suurella mielenkiinnolla ja aloitin Luvan lukemisen heti, kun se ilmestyi storyteliin pari viikkoa sitten. Oon myös lukenut kaiken maailman seksinovelleja netistä jo teini-ikäisestä asti, joten se genre ei ole mulle uusi. Painetussa muodossa oon kuitenkin tutustunut tätä ennen vain Anais Ninin Pikkulinnut-teokseen (1979).

Eroottiset novellit ovat tietysti osa kaunokirjallisuutta, mutta niitä arvioitaessa täytyy ottaa huomioon se, millainen asema ja tehtävä niillä on. Seksinovellit voivat olla kaunokirjallisesti todella taidokkaita, kauniita, hienovaraisia ja kielellisesti nautinnollisia, mutta ensisijaisesti niiden tarkoitus on kuitenkin kiihottaa. Se mikä eri ihmisten aisteja värisyttää taas on niin yksilöllistä, että on hyvin vaikeaa tai mun mielestä oikeastaan mahdotonta kirjoittaa eroottisten tarinoiden kokoelmaa, jonka kaikki novellit toimisivat jokaiselle lukijalle.

Mä nautin kirjallisuudessa kekseliäistä kielikuvista, uskottavasta dialogista ja sujuvasta kerronnasta, mutta jos haluan virittäytyä seksuaaliselle taajuudelle, luen jotain ihan muuta kuin niitä alicemunroja ja kjellwestöjä, joiden parissa yleensä vietän aikaa. Seksinovelleissa on musta hyvin kirjoitetun tekstin ohella tärkeää esim. asetelma, joka osuu juuri mun henkilökohtaisiin fantasioihin, ja taito kuvata asentoja, elimiä ja kosketuksia tarkasti ja hutiloimatta.

Lupaa on kritisoitu ainakin hieman töksähtelevästä kerrontatyylistä, ja mäkin oon samaa mieltä siitä, ettei teos ole mikään nobel-tasoinen taidonnäyte. Mun mielestä sen ei kuitenkaan tarvitsekaan olla, jos tarinat muuten ajavat asiansa. Voihan pornoakin katsoa, vaikka kuva ei olisi ihan teräväpiirtolaatua.

Teoksen nimestä on myös käyty keskustelua, koska se herättää mielikuvan siitä, että luvan ja suostumuksen saaminen on tärkeässä asemassa novelleissa. Joidenkin mielestä tätä ei ollut otettu tarpeeksi huomioon, mutta mä oon tästäkin vähän eri mieltä.

Suostumus on oikeassa elämässä niin tärkeä asia, että se pitäisi musta kirjata esim. raiskauslainsäädäntöön. On kuitenkin eri asia, mistä mä haaveilen poliittisesti ja mistä mä fantasioin.

Fantasiathan ovat aika usein sellaisia, joita ei voi tai halua toteuttaa. Mulla saattaa olla mielikuvia esim. siitä, miten kokkaisin mun ihastukselle punajuuripastaa ja taluttaisin sen sänkyyn, tai sitten saatan kuvitella jotain, mitä en missään nimessä haluaisi oikeasti tehdä. Ensimmäisessä tapauksessa molemminpuolinen suostumus on niin itsestäänselvä asia, ettei mun tarvitse ajatella sitä, jälkimmäisessä taas suostumuksella ei ole väliä, koska on kyse vain mun päässä tapahtuvista asioista.

En ole vielä lukenut ihan kaikkia Lupa-kokoelman novelleita, mutta ainakin tähän mennessä suostumus on musta ollut niissä ihan tarpeeksi esillä. Eroottisen kuvaston kuuluukin mun mielestä olla epärealistista ja siloteltua, vaikka tilanteet olisivat arkisia. Oikeassa elämässä esim. ehkäisy täytyy aina muistaa, mutta fantasioiko joku kortsun kanssa sähläämisestä? Jos ei, siitä ei tarvitse kirjoittaa.

Ymmärrän kyllä, että jos on odottanut novellikokoelmaa malttamattomana ja ostanut sen itselleen, on ihan oikeutettua kritisoida sitä enemmän kuin jotain netin syövereiden ilmaisia seksinovelleja. Mun mielestä Lupa on kuitenkin saanut aikaan paljon innostavaa keskustelua, vaikka se ei olisikaan mikään kaunokirjallinen mestariteos.

Kokoelmassa on otettu huomioon eri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sekä erilaiset kehot. En muista aiemmin lukeneeni esim. kuvausta pyörätuolia käyttävän henkilön seksikokemuksesta. (Anais Ninin normatiiviseen ja heteroseksuaaliseen maailmaan verrattuna tuntuu aika raikkaalta.) Erilaisten kokemusten huomioon ottaminen on tosin myös vähän sudenkuoppa, koska kaikkien novellien aiheet eivät välttämättä kiinnosta kaikkia.

On myös ollut tosi mielenkiintoista seurata ig-tilin keskustelua ja lukea eri ihmisten kokemuksia esim. seksiin liittyvästä häpeästä. Lisäksi Luvan lukeminen sai mut kirjoittamaan tämän tekstin, vaikka oon aiemmin väistellyt seksiin liittyviä aiheita.

Mä näenkin Luvan ansiot erityisesti vapaamman keskustelun herättämisessä ja tabujen poistamisessa. Ja henkilökohtaisesti tykkäsin esim. Ylangylang-novellista, josta tän postauksen alussa oleva lainaus on… Mitä mieltä te ootte?

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Lokakuun kirjasuositukset

Kirjasuosituksia: seksuaalinen väkivalta

Naiset joita ajattelen öisin

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Kulttuuri Seksi Kirjat Tasa-arvo

Joulu ahdistaa

Luulin että tää mun syysahdistus olisi jäänyt marraskuuhun, mutta sepä seurasikin mua myös joulukuulle. On ollut vaikea jaksaa tehdä mitään muuta kuin töitä, ja tän postauksenkin kirjoittaminen tuntuu vähän raskaalta.

Joulu on musta ihana, valoa tuova juhla, joka antaa kaivatun lepotauon pimeän kuukauden keskelle. Yleensä aloitan fiilistelyn jo pari kuukautta aiemmin kuuntelemalla jotain jouluista (esim. Aino Vennan joululevyä), ottamalla valosarjat esille ja juomalla glögiä. Tykkään suunnitella joulun illallisruokia ja lukea lomalla ison kasan kirjoja. Vaikka tähän kuukauteen liittyy hirveää kulutushysteriaa, pohjimmiltaan joulu sisältää musta silti kauniita, hyväntekemistä ja perheen ja ystävien tärkeyttä koskevia arvoja.

Kaikesta tästä huolimatta mulla ei ole nyt joulumieltä yhtään. Varmaan se johtuu osittain vain tästä hieman ankeasta viikosta, mutta en ole varma, saavutanko oikeanlaista tunnetta kolmen viikon kuluessa. Jouluahdistusta aiheuttavat monet asiat.

Ensinnäkin pitäisi ostaa jotain lahjoja, mutta en tiedä milloin mulla olisi energiaa miettiä niitä tarkemmin. Ei niitä lahjojensaajia edes ole montaa, ja ollaan sovittu mun perheen kanssa, että annetaan toisillemme lähinnä aineettomia lahjoja, mutta juuri nyt mulla ei ole ideoita mihinkään hankintoihin.

Oon myös luvannut suunnitella ja suurimmaksi osaksi valmistaa joulupäivän ruoat, eli se ostoslista ja kauppakassitilauskin pitäisi jossain vaiheessa tehdä. Tämä homma ei kyllä stressaa mua niin paljon, koska ainakin voin sitten purkaa mahdollista ärsytystä sähkövatkaimen kanssa keittiössä.

Kaikkein eniten joulussa ahdistaa se yli kahden viikon loma. On tietysti kivaa, että voi rentoutua ja heittää arkihuolet pois, mutta oikeastaan mä en nyt haluaisi olla lomalla.

Kaikkein onnellisin oon tässä lyhyen elämäni aikana ollut silloin, kun oon ollut kokopäivätyössä, vaikka työ olisikin aiheuttanut mulle vähän paineita. Oon kuitenkin todennut, että mulle ei sovi mikään yksin tehtävä freelancer-työ (eikä varsinkaan täysi toimettomuus), vaan tarvitsen työpaikan, jonne mennä joka päivä ja kollegoita, joiden kanssa jutella.

Mun sosiaalisuuden tarve on niin jäätävän suuri, että tulen jo parin yksinolopäivän aikana hulluksi. Näen totta kai mun kavereita usein, mutta joululomalla monet ovat jossain perheensä kanssa, eikä yksi kahvittelu päivässä oikein riitä mulle. Ja mun perhe on ihana, mutta en jaksa hengata vantaalaisessa lähiössä muutamaa päivää enempää.

Voin vain kuvitella, miten synkältä joulunpyhät ja uusivuosi tuntuvat, jos ei ole ketään kenen kanssa niitä päiviä viettäisi. Tai en tiedä voinko edes kuvitella sellaista. Tiedostan että tää mun kokema ahdistus voi kuulostaa turhalta jonkun oikeasti yksinäisen ihmisen mielestä.

Yksinäisyyden tunteista pitää silti musta pystyä puhumaan, vaikka tilanteet olisivat erilaisia. Ainakin se että mä kirjoitin tän tekstin, auttoi jo hieman käsittelemään tätä asiaa.

Yksinolon ja ahdistuksen sietämisessä tuntuu musta kaikkein vaikeimmalta se, että tuntuu kuin olisi paitsi siinä hetkessä, myös yksinäisyyden kokemuksensa kanssa yksin. Siksi oon halunnut puhua näistä vaikeista fiiliksistä tänä syksynä, vaikka haluaisin keskittyä tässä blogissa iloisiin asioihin.

Toivon (ja uskon) kyllä, että keväällä on vähän helpompaa. Miltä joulunaika teistä tuntuu?

<3 Maria

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Tapahtumat ja juhlat