Savanni nukahtaa ja muita tarinoita
Oon ajatellut, että voisin jakaa täällä välillä myös jotain fiktiivisiä tekstejä. Tämä katkelma on romaanikässäristä, jota oon tehnyt parin vuoden ajan, mutta saatan kirjoittaa tässä joulun alla myös jotain jouluaiheisia juttuja. (Sitten kun mun luovuus taas palaa, tänään se on ollut täysin kadoksissa.)
Käymme Erikin kanssa pari kertaa treffeillä, ennen kuin menen sen luokse, mutta ne eivät tunnu treffeiltä, ne tuntuvat siltä että pujahdan osaksi Erikin elämää, tiedän heti millaisia emojeita käytän kun tekstaan sille ja lähetän sille kuvia jostain kauniista roskista, joita bongaan kun kävelen kauppaan. Yhtä luontevasti solahdan Erikin kotiin ja sen sohvalle ja kehoon, tai se minuun.
Erik keittää minulle terästettyä teetä, kun tapaamme kolmannen kerran tarkoituksella, ja soittaa jotain vinyylejä, autan sitä valitsemaan niitä kun se istuu sängyn vieressä lattialla ja minä makaan mahallani ja sen kasvot ovat niin lähellä, että tekee uskomattoman paljon mieli suudella viiksien alla näkyviä huulia. Kun Erik heilauttaa hiuksiaan, kumartuu kohti hyllyä ja vilkaisee minua ja hymyilee hitaan nojautumisen matkallaan, päätän toimia. Laitan käteni sen poskelle ja kumarrun eteenpäin. Erik ei häkelly, se vastaa huolellisesti siihen mitä kysyn, mutta ennen kuin se jatkaa, se valitsee hyllystä Ultra Bran, vetää levyn ulos kotelosta, asettaa sen varovasti neulan alle ja odottaa että Savanni nukahtaa alkaa rahista.
Ensitahtien jälkeen Erik nousee ylös, peittää hetkeksi ulkoa tulevan valon, kääntää minut selälleni ja alkaa pussailla minua joka puolelle kasvoja ja kaulaa. Menemme peiton alle yhtä aikaa leijonien kanssa, sulaudumme valkoisten lakanoiden ja seinien katveeseen, valkoiset kehomme tunnustelevat, millaisia pyörteitä toisen ihon alla nukkuu. En ole koskaan riisunut ketään niin nopeasti, en ole ikinä halunnut ketään niin paljon. Minussa on vimmaa joka kirittää tekojani ajatusteni edelle eikä anna minun odottaa, se panee minut puristamaan ja näykkimään ja sitten näyttämään mitä on hellyys ja pehmeys.
Myöhemmin valo kihisee päällämme kun makaan siinä Erikin vieressä. Se ujuttaa kätensä altani pois, sitä on alkanut pistellä kun pääni on painanut kyynärtaivetta ainakin kaksikymmentä minuuttia. En ole varma onko ilta, tai tiedän että on, mutta ulkona on niin oudon kultaisen väristä että se melkein pelottaa. Joskus alkukesän öinä saatan nähdä painajaisia, joissa aurinko vajoaa kaupungin päälle raskaana kaikesta siitä säteilystä minkä se sisältää, ja se peittää kimaltavaan laavaansa jokaisen joka juuri silloin kulkee hitaasti kotiin tai avaa ikkunan toisessa kerroksessa, kun on yölläkin helle. Erik asettuu ihan minuun kiinni ja hipelöi tissejäni, kaartelee napaani, pyyhkii hiuksiani otsalta pois.
− Kerro jotain, pyydän siltä.
Erik hymyilee.
− Mistä?
− Ihan mistä vaan. Mitä sun päässä on just nyt.
Erik kääntyy vähän mukavampaan asentoon selälleen ja raapii sen sisäreittä. Sen peniksen nahkea tuoksu pistelee edelleen nenääni.
− Just nyt mä ajattelen sitä, että alkovi on outo sana. Kuulostaa viiniltä tai sit joltain kirurgiselta välineeltä.
Ojennan käteni Erikin yli ja vedän peiton päällemme.
− Musta alkovit on ihania. Tällaset varsinkin, jotka sänky täyttää kokonaan, sanon.
− Ne aiheuttaa joko kännin tai haavoja.
Kietoudun Erikiin ja tunnustelen sen sykettä hikisellä kaulalla. Ei saa työntyä liian lähelle liekkejä ja niiden kipinöitä, muistan jostain, mutta olen varovainen, lämmittelen siinä vain vähän.
En huomaa sitä hetkeä, kun nukahdan, mutta herään jossain vaiheessa siihen, kun Erik käy avaamassa ikkunan. Sieltä tulee suhisevaa ääntä ja viileää ilmaa.
− Mulle tuli vähän hiki, Erik kuiskaa ja ryhtyy nukkumaan alasti. Olen edelleen tiukasti peiton sisällä ja tärisen, vaikka on tavallinen, sateeton yö.
− Mut ei mikään ihme, kun sä oot niin kuuma, Erik sanoo vielä ennen kuin me molemmat vajoamme pitkään, keskeytymättömään uneen.
* * *
<3 Maria
// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //
