Sally Salmisen pitäisi olla yhtä tunnettu kuin Väinö Linnan

Nyt kun olen lukenut Astrid Lindgrenin Saariston lapset, Ulla-Lena Lundbergin Jään ja Sally Salmisen Katrinan, olen vakuuttunut siitä, että pidän suomalais-ruotsalaiseen saaristoon sijoittuvista tarinoista niin paljon, että voisin elää ainakin vuoden lukemalla vain sellaisia kirjoja. (Jos niitä julkaistaisiin pilvin pimein.) Kaikissa näissä romaaneissa meren armoilla asuvien ihmisten elämä on poikkeuksellisen yhteisöllistä ja luonnon kiertokulkuun kiinnittyvää, mutta ajoittain myös vaarallista ja traagista.

Juha Hurmeen uuden suomennoksen myötä Katrina on noussut taas puheenaiheeksi ja kirjaston varauslistojen kärkeen ja sekä vuonna 1936 ilmestynyt romaani että sen kirjoittaja Sally Salminen ovat saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Kun Salminen julkaisi esikoisteoksensa New Yorkista käsin, Katrinasta tuli bestseller, joka käännettiin yli 20 kielelle ja joka on edelleen yksi myydyimmistä suomalaisista esikoisromaaneista.

Jostain syystä Katrina jäi kuitenkin sivuun kirjallisuuden kaanonista, kirjallisuushistoriallisista teoksista ja merkittävien tai rakastettujen teosten listoilta. Romaanin unohtuminen ei johdu siitä että sen kirjalliset ansiot olisivat heikkoja, vaikka teos olikin modernismin kynnyksellä tyyliltään hyvin perinteinen. Ulkopuolinen kertoja ja kronologisesti nuoruudesta vanhuuteen etenevä kerronta eivät ehkä kiinnostaneet tarpeeksi suomalaisia kirjailijaryhmiä, joissa luotiin samaan aikaan modernistista runoutta ja suunnattiin katseet tulevaisuuden urbaaneihin ympäristöihin eikä edeltävän vuosisadan torpparien elämään.

Salmisella olisi kuitenkin ollut kaikki mahdollisuudet nousta yhtä tunnetuksi kuin esimerkiksi Väinö Linnalla. Katrinaa lukiessani ajattelin usein Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa, sillä teoksissa on monia yhtäläisyyksiä.

Katrina kertoo kolmen sukupolven tarinan torppariperheestä, joka yrittää selvitä ahneiden maanomistajakapteenien vallan alla. Vuosisadan vaihteen, teollistumisen ja sisällissodan mukanaan tuomat muutokset vaikuttavat suoraan perheen arkielämään. Lapsilla ja lapsenlapsilla on paljon enemmän mahdollisuuksia menestykseen ja hyvinvointiin kuin vanhemmillaan.

Ensisijaisesti romaani on kuitenkin kertomus Katrinasta, vahvasta pohjanmaalaisesta naisesta, joka muuttaa miehensä Johanin perässä Ahvenanmaan saaristoon. Johan on maalaillut mielikuvia huvilasta, parvekkeista ja omenapuista, mutta perillä paljastuu, että Johan on sekä kylän suurisuisin lusmu että köyhä merimies, joka lähtee nopeasti merille ja jättää Katrinan selviytymään yksin.

Avioliiton lähtökohdat, harmaa ja surkea torppa, paljas pihamaa ja maanomistajien tiloilla uurastaminen tuntuvat lohduttomilta, mutta vähitellen Katrina oppii, miten kapteeneja kannattaa käsitellä ja pääsee kyräilevän yhteisön sisäpuolelle. Johan on haahuileva miehenpuoli, joka ei saa hoidettua edes hevosen lainaamista kätilön hakua varten tai arkun rakentamista kuolleelle lapselle. Vuosien kuluessa Johan kuitenkin hieman ryhdistäytyy ja hänen ja Katrinan välinen rakkaus on syvää ja aitoa.

Jos Pohjantähden Jussi on ahkera ja rehellinen maanviljelijä ja Alma työteliäs ja rakastava äiti, Katrina on kuin yhdistelmä heitä molempia. Hän säilyttää ylpeytensä ja sisunsa kapteenien mielivallan, poikiensa kapinoinnin ja läheistensä kuolemien edessä. Vuosikymmenten aikana Katrina saa omenapuut kasvamaan paljaalla kalliolla, samalla tavoin kuin hän kasvattaa lapsistaan kunnollisia aikuisia vaikeissa olosuhteissa.

Miksi Katrina ei sitten ole yhtä tunnettu kuin Pohjantähden ensimmäinen virke tai Tuntemattoman sotilaan ikoninen kansi? Syrjään jääminen ei johdu pelkästään kirjailijan tai romaanin päähenkilön sukupuolesta, vaikka silläkin on luultavasti ollut osansa. Katrina kuvaa niin vahvasti naisten asemaa ja kohtaloa, etteivät sodan käyneet miehet ehkä ole pitäneet sitä puhuttelevana.

Lisäksi Katrina on ollut jo valmiiksi marginaalissa, koska se on kirjoitettu alun perin ruotsiksi, eikä ensimmäinen suomennos ollut kovin onnistunut. Teoksessa kritisoidaan luokkajakoa ja torppareiden huonoa asemaa, mutta esimerkiksi sisällissota, jota kuvataan Pohjantähden toisessa osassa hyvin tarkasti ja koskettavasti, on Katrinassa kaukana mantereella tapahtuva asia sotilaiden läpikulkua lukuunottamatta.

Yksi syy romaanin unohtumiselle voi olla myös se, että se on kirjoitettu jo 1930-luvun lopussa, kun taas Linna julkaisi tunnetuimmat teoksensa 1960-luvulla. Silloin sotien loppumisesta oli jo sen verran aikaa, että niitä pystyttiin käsittelemään objektiivisemmin kuin juuri niiden loppumisen jälkeen. Oman maansa kovalla työllä raivannut Jussi ja sodassa ansiokkaasti joukkuetta johtanut Vilho sopivat suuren lukijakunnan esikuviksi paremmin kuin ruotsia puhuva Katrina, jonka ylpeys saattoi olla jopa provosoivaa.

Kun Katrina kohtaa vastoinkäymisiä ja epäoikeudenmukaisuutta, lukijana vihastuu Katrinan puolesta yhtä paljon kuin Katrina itse. Samanlaisia tuntemuksia kokee myös ajatellessaan sitä, kuinka monet tällaiset (naisten kirjoittamat) mestariteokset ovat painuneet unohduksiin. Onneksi niitä on nyt alettu nostaa uudelleen julkaisulistoille ja kirjaston suositushyllyille.

Seuraavaksi aion lukea Sallisen Kalastajakylän prinssin!

<3 Maria

Kuvat: Isosaaresta, joka oli mulle ennen viime lauantaina yhtä tuntematon kuin Katrinakin. Suosittelen retkeä sinne, ihana seikkailupaikka!

Voisit tykätä myös:

Naiset joita ajattelen öisin + 4 naismyyttiä

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu – chick litin vastakertomus

Onnenkissa tuntuu kertovan juuri minusta

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *