Sitsit ovat elämän parasta aikaa

Oon viettänyt mun opiskeluvuosien aikana tosi paljon kivoja ja mieleenpainuvia hetkiä, esim. ollut tiedekunnan juhlaillallisella ja istunut siellä dekaania vastapäätä, tanssinut iltapuvussa useita kertoja, kävellyt valoisina öinä vappujuhlinnoista kotiin, syönyt kolmen tunnin lounaita unicafessa ja ollut vaikka missä tupareissa ja muissa illanvietoissa kaikkien niiden ihanien kaverien kanssa, joita oon yliopistolta löytänyt. Kaikista näistä juhlista kirkkaimpina mun mieleen ovat kuitenkin jääneet sitsit, nuo opiskelijaelämän iloisimmat ja riemukkaimmat illat.

(Tai ei niistä aina niin kirkkaita muistoja ole jäänyt, mutta onnellisia hetkiä silti johonkin alitajuntaan tallentuneina.)

Miksi sitsaaminen on niin parasta? Tässä 5 syytä sille:

1. Keskinkertainenkin ruoka maistuu sitsipöydässä hyvältä

Opin jo fuksivuoden syksyllä, ettei sitseille pitäisi koskaan mennä nälkäisenä, mutta en ole vieläkään sisäistänyt tätä maisteritutkintoni tärkeintä oppia. Ja sitsaaminen on niin aikaavievää, että alkuruoan ja jälkiruoan välillä ehtii tulla tyhjä olo mahaan, vaikka olisi syönytkin iltapäivällä ravitsevasti. Siksi ahmin jokaisen laulun välillä ruokaani mahdollisimman nopeasti ja nautin pääruoka-annoksesta valtavasti, oli se sitten mitä tahansa.

2. Yhteislaulu naurattaa

Koska mun huumorintaju on laaduton ja kieroutunut, sitsilaulujen sanoitukset ovat musta oikeasti hauskoja. Tykkään sanaleikeistä, lempeästä pilkkaamisesta ja juhlimisen ja juhlajuomien ylistyksestä. Myös stereotypioilla leikittely naurattaa, esim. Nisti ja nööri -kappaleessa, mutta minkäänlainen rasismi tai seksismi ei kyllä ole kivaa. Onneksi meidän lauluvihossa ei ole mitään sellaisia lauluja, enkä ole kuullut niitä muidenkaan järjestöjen sitseillä.

Sitsiopintojen suorittamista lykänneille suosittelen esim. Eino Leinon juomalaulua, Vapun jälkeistä aamua (Sinä lähdit pois) tai Varpusta jouluaamuna (joku jatkaa aina vahingossa hoilaamista, vaikka pitäisi ottaa kulaus jokaisen –nyt:in kohdalla).

3. Perinteet tuntuvat vanhoilta ja arvokkailta

Laulukirjat kulkevat pöydästä pöytään ja niistä löytää seuraavana aamuna sängyssä makoillessaan sydämellisiä ja kauniita kirjoituksia – tai yhtä sydämellisiä trollausviestejä – ensimmäisen laulun aikana pidetään suhisevaa, rytmikästä ääntä, kun laulunjohtaja aloittaa en liten fågel satt en gång ja kun päästään Jos eukkosi kieltää suo juomasta -lauluun, saksankielisen ja käsittämättömän kertosäkeen aikana heilutaan käsikynkässä koreografian mukaan, eli pyöritään erinäisiin suuntiin ja viimeisen säkeistön kohdalla mennään istumaan pöydän alle.

Tämä kaikki on paitsi leikkisää ja kivaa myös tosi yhteisöllistä ja perinteikästä.

(On kyllä myös perinteitä, joista en tykkää, kuten rangaistukset vessassa käymisestä tai jostain muusta sääntöjen rikkomisesta. Niitäkään ei meidän sitseillä harrasteta.)

4. Saa tietää, kuka on sinkku

Kun kilauttaa lusikkaa lasiin ja toivoo laulua, täytyy yleensä vastata joihinkin sitsaajien parista esitettyihin kysymyksiin, eli siihen kuka on ja onko sinkku. Tää on musta nerokasta, sillä kymmenien ihmisten edessä ylösnouseminen voi tuntua jännittävältä, vaikka muutama mellan sup olisikin jo takana. Siksi on helppoa, ettei omaa puheenvuoroa tai oman nimen sopertamista tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan siihen on valmis kaava. Kun on selvinnyt kahdesta ensimmäisestä kysymyksestä, loppu menee kuin itsestään.

Ja jos joku esimerkiksi haluaisi tietää, onko joku tietty ihminen varattu vai ei, tämä voisi olla hyvä hetki saada se selville, ellei se tyyppi sitten vastaa jotain kryptistä, kuten että tänä iltana en tai sulle aina.

5. Tuntee olevansa nuori

Tunnen aika usein muutenkin olevani nuori, mutta välillä elämä on vähän raskasta ja suurta vastuullisuutta vaativaa. Silloin on erityisen kivaa heittää kaikki velvollisuudet harteiltaan ja keskittyä muutaman tunnin ajan vain siihen, että saa tyhjennettyä sekä lasinsa että lautasensa, juteltua sille kivalle kaverille, jota ei ole nähnyt aikoihin ja toivottua ainakin yhden lempibiiseistään (esim. Skumpalle ja shampanjalle, Kalliolle ja kukkalle -sävelellä).

Paras kohta sitseistä on musta ehdottomasti se, kun on syöty jälkiruoka ja lauletaan lopuksi fuksilaulu. Siinä edetään jokaisen säkeistön kohdalla yksi vuosi taaksepäin, oman fuksivuoden kohdalla noustaan tuolille ja kumotaan viimeiset pisarat omasta lasista ja katsellaan muita ylhäältä käsin.

Joka vuosi mun oma säkeistö tulee hieman myöhemmin, mutta sinä hetkenä, kun nousen vaappuvin jaloin tuolilleni ja pitelen viinilasia alassuin mun pään yläpuolella, oon huoleton, voimakas ja onnellinen. En ajattele edeltävää työpäivää, en sitä miten kaadoin alkuruoan aikana vähän valkkaria mekolle enkä sitäkään, että kohta kiipeän pari kerrosta ylöspäin jatkoille.

Rakkaita ihmisiä istuu mun ympärillä, ikkunoiden takana sporat kolisevat ohi ja mä oon juuri siellä, missä haluankin olla.

Ainekset

Kommentit (4)
  1. Minunkin lempihetki sitseillä on tuo fuksilaulu! Poikakaverilta olen saanut noottia siitä että se on mun yksi lemppari 😀

    1. Haha, miten kukaan voi antaa tästä noottia 😀 Mut se on kyllä ihan parasta, tänään taas meen sitseille ja saan varmaan kokea tuon hetken!

  2. Voi miten ihanan nostalginen fiilis tulikaan! Ikävä sitsejä <3 Omista viimeisistä sitseistäni taitaa olla jo 3-4 vuotta. Mutta järjestämme nykyään joka vuosi rapujuhlat, jonne olemme askarrelleet omat lauluvihot tuttujen laulujen kera, ja muitakin sitseistä tuttuja perinteitä noudatetaan noissa juhlissa. Se on ihanaa, kun pääsee vähän nostalgioimaan ja fiilistelemään. Mutta sitä sitseistä tuttua, arvokasta tunnelmaa on kyllä ikävä!

    1. Kuulostaapa ihanilta noi rapujuhlat, mäkin oon ollut pari kertaa mökkisitseillä ja se on kyllä parasta! Sitten kun nää opiskelijasitsit häviää mun elämästä, täytyy ehdottomasti jatkaa perinteitä omassa elämässä. Onneksi tässä on vielä monet sitsit edessäpäin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *