Terapia auttaa ja elämä on kivaa

Viime viikkoina elämä on ollut aika mukavaa. Rakastan kevättä, koska musta tuntuu silloin aina puuhakkaalta ja pirteältä, ja tämä kevät on sen suhteen ollut juuri samanlainen kuin edellisetkin. Oon kuvannut kaikkia vastaantulevia sipulikukkia, oon hämmästellyt valon määrää ja sitä, kuinka paljon pölyä lattioilla ja ikkunalaseissa voi olla. Oon imuroinut kuukauden sisällä jo kaksi kertaa, mikä on huomattavasti useammin kuin yleensä.

Töissäkin on ollut kivaa. Mulla on nyt vain kaksi kurssia opetettavana, joten teen oikeastaan puolipäiväistä viikkoa. On hauskaa olla taas lähiopetuksessa ja jutella välkällä työkavereiden kanssa. Tosin yhtenä päivänä, kun söin lounasta hiljaisessa opehuoneessa, sanoin parille opettajalle, että ”menkää vaan, mä haluaisin olla vaan hiljaa”. Ne tulivat siis hakemaan kahvia ja pohtivat, menisivätkö juomaan sitä jonnekin muualle vai jäisivätkö mun seuraksi. Siitä keskustelusta saattaa tulla sellainen hetki, jota mietin joskus viiden vuoden kuluttua, kun en saa yöllä unta. Tarkoitin kuitenkin ihan vilpittömästi vain sitä, että halusin olla kymmenen minuuttia sanomatta mitään…

Nyt kun kevätjuhla lähestyy, ja tämä lukuvuosi loppuu kohta, oon tehnyt havaintoja siitä, miten paljon oon kehittynyt ammatillisesti tässä vuoden aikana. Tänä lukuvuonna oon itse asiassa ensimmäistä kertaa opettanut samoja oppilaita uudestaan seuraavissa jaksoissa, ja se on vaikuttanut tosi paljon sekä suunnittelutyöhön, että yleiseen fiilikseen töissä. Oon tuntenut saavani paljon paremman otteen sekä erilaisista ryhmistä että opettamisesta ylipäätään, kun ei tarvitse koko ajan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.

Oon myös tutustunut oppilaisiin vähän paremmin, ja kokenut joitain ryhmiä tai oppilaita kohtaan aitoa kiintymystä. Se vasta onkin nostanut töiden tekemisen ihan uudelle tasolle. Jos tätä postausta lukee joku tuleva opettaja, joka on tehnyt vaikkapa vain lyhyitä sijaisuuksia eri kouluissa, eikä ole ihan varma omasta ammatinvalinnasta, voin sanoa että asiat muuttuvat kyllä, kun pääsee keskittymään työhön samassa paikassa vähän pidemmän aikaa.

Tällä hetkellä stressaan vähän työnhausta, mutta mulla on kuitenkin sen suhteen luottavainen olo. Mulla on yksi työhaastattelu etänä ensi viikolla, ja muistakin paikoista saattaa vielä tulla haastattelukutsuja, koska monien hakemieni töiden hakuaika loppuu vasta tällä viikolla.

Oon ollut monena päivänä onnellinen. Oon oikein ajatellut sitä erikseen, ja oon ollut aikeissa kirjoittaa mun onnellisuusvihkoon jotain, mutta se on jäänyt aikomuksen tasolle. Toivon silti, että muistan tulevaisuudessakin tän huolettoman tunteen, joka mun sisällä on vallinnut viimeiset pari kuukautta. En edes ole ihan varma, mistä se johtuu, mutta sellaisia tunteet välillä ovat, ne vain tulevat ja asettuvat muhun joksikin aikaa.

Tiedän kuitenkin, että keveys liittyy ainakin siihen, että ollaan nähty kavereiden kanssa usein. Tänään meen töiden jälkeen skumppapiknikille, ja oon tosi iloinen siitä, koska ei tunnu itsestään selvältä, että mulla on sellainen luottoystävistä koostuva kaveriporukka, joiden kanssa voin viettää juhlapyhiä. Viime viikolla vietettiin ystävyyden vuosipäivää, koska vuosi sitten, viikko ennen vappua, me hengattiin ensimmäistä kertaa nelistään. ”Tää on kyllä paras vuosipäivä vuosiin”, yksi mun kavereista sanoi, ja olin samaa mieltä.

Terapiassa käymisellä on myös ollut osuutensa tähän mun onnelliseen mielentilaan. Oon käynyt siellä nyt alle kymmenen kertaa, mutta siitä on silti ollut jo paljon apua. Mulle luultavasti sopii tällainen lyhytterapia hyvin, koska mulla ei ole sellaisia hyvin vaikeita, traumaattisia ja käsittelemättömiä asioita, joista olisi tosi hankalaa puhua tai päästä käsiksi. Olin harkinnut terapiaan menemistä niin kauan, ennen kuin viimein toteutin sen, että olin myös miettinyt etukäteen paljon sitä, mistä haluaisin siellä jutella. Nyt oon sitten vain joka kerta mennyt sinne mukanani joku vähän vaikea ajatus, jota oon halunnut purkaa ja käsitellä.

(Meneminen on tässä tapauksessa kuvainnollista, koska terapia on ollut tähän mennessä kokonaan etänä. Mulla oli etäterapiaa kohtaan ennakkoluuloinen olo, mutta itse asiassa oonkin pitänyt siitä kovasti, ja jatkan luultavasti seuraavillakin kerroilla etäyhteyksin.)

Hankalista tunteista ja ajatuksista puhuminen on ollut huojentavaa ja parantavaa.

Oon käsitellyt esimerkiksi sitä, miten voisin ottaa mun elämän enemmän omakseni. Tarkoitan tällä sitä, että miten voisin nähdä mulle tapahtuneet asiat ja mun tekemät valinnat juuri mulle sopivina, ja miten voisin olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Oon yrittänyt päästä eroon siitä ajatuksesta, että mun pitäisi tehdä kaikki asiat samassa tahdissa kuin muiden ihmisten – esimerkiksi parisuhteisiin liittyen. Oon tajunnut, että ne aiemmat, lähes pakkomielteiset ajatukset siitä, että haluaisin olla parisuhteessa haluaisin olla parisuhteessa, perustuivat enemmän jollekin huonommuuden kokemukselle kuin millekään aidolle kaipuulle.

Terapian tarkoitus ei ole, se että voisin esimerkiksi elää loppuelämäni onnellisena ”yksin” (eli ilman kumppania). Musta se on ainakin mulle itselle aivan kohtuuton ja tarpeeton vaatimus. Oon kuitenkin yrittänyt hyväksyä tämänhetkisen tilanteen ja suhtautua siihen positiivisemmalla tavalla. Ja oon myös puhunut terapiassa muustakin kuin jostain huonoista treffeistä.

Samaan aikaan oon pystynyt vahvistamaan hyviä ajatuksia itsestäni ja kaikista mun omista projekteista. Oon tajunnut, miten arvokasta on, että mulla on nyt paljon aikaa kirjoittaa ja paljon aikaa keskittyä vain itseeni. Nyt kun töitä on vähän vähemmän, oon pystynyt kirjoittamaan romaanikässäriä vapaapäivisin, ja se on mennyt paljon eteenpäin.

Siitäkin asiasta mulla on nyt erityisen innostunut olo. Tuntuu siltä, että elämä ja arki ovat muotoutuneet sellaisiksi, kuin haluankin niiden olevan. En tiedä, olisinko voinut tätä mun nykyistä elämää suunnitella tämän paremmin, jos mulle olisi annettu kaikki maailman valta nähdä tulevaisuuteen ja tehdä siitä haluamani suuntainen esim. puoli vuotta sitten.

Kaikkien näiden edellisten, isojen juttujen lisäksi oon nauttinut muun muassa pyöräilystä ja siitä että saan sekä liikuntaa että raitista ilmaa muutaman kilsan työmatkojen aikana. Iltaisin oon mennyt kävelyille Munkkaan tai Keskuspuistoon ja kuunnellut äänikirjoja. Juuri nyt kuuntelen Koko Hubaran Bechiä, jota tekisi mieli vain lukea eteenpäin koko ajan. Oon myös jaksanut herätä arkiaamuisin aikaisin, sillä aurinko nousee kuuden aikaan Keskuspuiston puiden takaa ja paistaa silloin mun silmiin. Sängystä nouseminen ei tunnu sen valon määrän ansiosta väkivaltaiselta, vaan ihanalta.

Nyt oon töissä, ja kohtaa meen pitämään tän viikon vikan oppitunnin, jossa on ohjelmassa vain vappukonsertin katsomista. Sen jälkeen käyn alkossa ja kotona hakemassa yo-lakin ja vaihtamassa vaatteet ja meen kavereiden kanssa puistoon. Aion laittaa päälle yhden maanantaina uffilta ostamani silkkipaidan, jossa on pastellinvärisiä kukkia.

Ja aion nauttia mahdollisimman paljon siitä, että elämä on tänään hyvää. Vedän sitä tunnetta henkeeni samalla kun haukkaan ekan palan munkista tai kierrän skumppapullon korkin metallikehikkoa irti.

Toivottavasti teilläkin kaikilla on hauska vappu <3

// INSTAGRAM / BLOGLOVIN //

Kommentit (2)
  1. Hyvää vappua! Miten muuten löysit sopivan terapeutin?

    1. Löysin hänet itse asiassa instagramista 😀 Hän tekee paljon esim. ig-livejä ja muita videoita, joten tiesin niiden perusteella, miltä hän esim. näyttää ja puhuu. Se tuntui tärkeältä, koska olisi ollut isompi kynnys laittaa viestiä jollekin kasvottomalle ihmiselle, josta tietäisi pelkän nimen. Ja tiesin tietysti instagramin perusteella myös jotain siitä, mihin tämä terapeutti on erikoistunut ja millaiset arvot hänellä on.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *