Otsikkokin sen kertoo, eli mitä on ollut päällimmäisenä mielessä pari päivää. Tällainen postaus on hyvä aloittaa kaljakuvalla, varsinkin kun se kaljakuva on otettu noin kolmelta päivällä. Tähän on kuitenkin hyvä syy, koska piti juoda kaverille läksiäiskaljat, se nimittäin päätti ottaa ja lähteä seilaamaan Karibian meriä reiluksi kuukaudeksi. Okei okei, ei ehkä ihan karibialle, mutta merelle kuitenkin. Kaljat juotiin suhteellisen hienossa olutravintolassa ja oli niillä hintaakin, melkein hirvittäisi taloudellisen pärjäämiseni puolesta, jos olisin joutunut itse maksamaan

Olen varmaan kolme päivää kuunnellut toistolla Samuli Putron ”Mitäpä jos”-biisiä, kun se on niin hitsin hyvä. Kysymys on syöpynyt aivoihini ja kirjoitin sen myös vessan seinään. MITÄPÄ JOS? Oikeasti, kuinka paljon elämästä menee hukkaan, koska jokaisen asian kohdalla kysellään, että mitäs sitten jos? Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? Asiat tapahtuu, pelkää niitä tai ei, joten miksi pilata onni pelkäämisellä.  Teen sitä itsekin, aina kun olen yhtään tavallista onnellisempi sanon, että ”kohta romahtaa, kohta sattuu, kohta se loppuu”. Se vie ihan kamalasti energiaa. Ja onni on sellainen juttu, että se saattaa tulla ihan äkkiarvaamatta ja lähteä ihan yhtä salakavalasti, siitä pitää vain ottaa kaikki irti. Enkä nyt puhu siitä, että muulloin olisi onneton, vaan haen nyt niitä hämmentäviä jättimäisiä onnen aaltoja, joita aina välillä rantautuu elämään. Seuraavan kerran yritän itse muistaa sanoa, että olen onnellinen, ihan ilman pelkoja.

Mitäpä jos sun talvikengät menee rikki ja toiset ovat Imatralla? Niin no sitten kuljetaan tennareissa ja villasukissa, eihän siinä muu auta. Ei kannattaisi koskaan maksaa kengistä kolmeakymppiä, se on vaan ihan liian vähän. Saat vastinetta rahallesi juuri ja juuri about kolmen kuukauden ajan, sitten pamahtaa vetskari rikki. Oho, hups ja voi ei. 

-Vilma K.