TAPAHTUMAVINKKI: Vielä ehdit nauttia Juhlaviikoista ja D.r.e.a.m.g.i.r.l.s kokemuksesta!

Helsingin Juhlaviikot on tänä vuonna kulkenut myös Helsinki Festival nimellä. Paljon on jo ohjelmaa ollut ja esitetty, mutta tässä matti myöhäiselle vinkit viimeiseen festivaali-viikonloppuun. Lisäksi tähän alkuun pieni fiilistely D.R.E.A.M.G.I.R.L.S: en keikasta Huvilateltassa viime sunnuntailta!

Upeutta ja energisoivaa bad ass -meininkiä

Viime sunnuntaina ei bailauksesta ollut tulla loppua, kun toista tuntia jorasin Huvilateltassa D.r.e.a.m.g.i.r.l.s spektaakkelin tahdissa. Homma toimi hyvän mielen pamauksena ja muistutuksena siitä mitä hienoa voi yhdessä tekemisellä saada aikaan. Kun keikka alkoi projektia luotsaavien dj:den Taika Mannilan ja Lina Schifferin puheella, se erottui perinteisestä protokollasta heti. Puheelle oli syynsä, sillä on  paljon tapahtunut räppikentällä viime vuosina, eikä vähiten D.r.e.a.m.g.i.r.l.s:ien ansiosta. Suurin osa puhetta oli kiittelyä eri tahoille, jotka olivat jeesanneet matkalla. Puheen pituus nostikin vahvana ajatuksen, että me tarvitsemme toisiamme elämässä ja suuret asiat syntyvät yhteistyöllä. Kaikkea ei tarvitse tehdä yksin ja itse.

Myös itselle keikkaa katsoessa nousi mieleen toiston tärkeys. Ei voi ketään haukkua huonoksi, jos ei toinen ole saanut mahdollisuuksia oppia ja toistaa osaamistaan ja hioa timanttia. Muistan olleeni Mascotissa noin 1,5 vuotta sitten illassa, jossa monet D.r.e.a.m.g.i.r.l.s -talliin kuuluvista artisteista esiintyivät. Olin silloin aivan fiiliksissäni lavalla nähtävistä esiintyjistä ja asenteesta, mutta samalla harmitti, että mikä ihme voi olla syynä, että porukkaa oli vain kourallinen ja näin paljon mielenkiintoista tapahtuu lavalla. Veikkaan, että syynä oli raha. Mimmien esittämään räppiin, ei vielä silloin luultavasti satsattu levy-yhtiöissä ja näin näkyvyys, sekä mahdollisuudet päästä lavalle olivat vähäisemmät. Toivottavasti nyt tilanne on korjattu. Nämä artistit ansaitsevat paikkansa täydessä Huvilateltassa ja toivottavasti tämä feminiininen energia pyyhkii sukupuoleen liittyviä ennakko-asenteita muiltakin taiteenaloilta!

HELSINKI FESTIVAL VIELÄ EHDIT – TÄRPIT VIIKONLOPULLE:

1.Antti Autio Kämp Bar:ssa tänään ilmaiskeikalla klo 17-18

2. Ricky-Tick Big Band ja Julkinen sana päättää Huvila-teltan esitysohjelmiston sunnuntaina 

3. ENTER Helsinki teoksia nähtävillä lentokentällä Länsiterminaalissa ja Rautatieasemalla! Lue lisää täältä. Mukana taiteilijat Meeri Koutaniemi, Ville Hyvönen, Tom Hopkins, Sami Yaffa, Timo Kaukolampi ja Jenni Pystynen.

Kulttuuri Museot ja näyttelyt Musiikki

TAPAHTUMAVINKKI: Taidetta ja ruokaa Fiskarsissa huomenna!

VS Gallery Fiskars Verna Kovanen
Verna Kovanen: Off-season – broken dreams

Huomenna 24.8. lauantaina on hyvä päivä tehdä päiväretki Fiskarsin kylään! Fiskarsin ruukin historialliset puitteet luovat ihanan miljöön, jossa tänä kesänä on tapahtunut erityisen paljon. Pääkaupunkiseudulta Fiskarsiin ajaa 1,5 tunnissa. Tänä viikonloppuna lauantaina on tapahtumia alue pullollaan ja tässä pari nostoa ohjelmistosta:

Maan maut

Lähiruokatapahtuma valtaa Fiskarsin torin lauantaina ja sunnuntaina 10-16 välisenä aikana. Sadonkorjuun kunniaksi monenlaista tarjolla. Syötävät kukat ja hapatetut herkut pistivät tarjonnasta Vinkkipankkiirin silmään!

Hydra – esitys tulevaisuuden kehoista

Fiskarsin Lukaalissa klo 13-15 nähdään esityksellinen teos Hydra, jonka dramaturgina toimii Elina Minn. Elina tutkii töissään lepoa ja leikkisyyttä. Esitys on osa FiskarsVillage Art&Design Biennalea.

Off-season – broken dreams avajaiset VS Gallerylla

Verna Kovasen valokuvasarja Off-season – broken dreams esillä VS Gallerylla. Avajaisia juhlitaan huomenna klo 15-17. Taiteilija paikalla kertomassa valokuvien syntyprosessista. Kuvissa nähdään välimeren turisti-kylät talvisesonkina. Mitä mielikuvia ajatus lomasta sinulle herättää? Onko lomamatka fyysisesti vai mielen sisällä käytävä matka?

www.vernakovanen.com

Kuva: Verna Kovanen: Beach line on process (osa Off-season – broken dreams valokuvasarjaa)

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Museot ja näyttelyt