ELOKUVAVINKKI: Mielensäpahoittaja yllätti
Ensimmäinen Mielensäpahoittaja elokuva oli suomalaisessa elokuvahistoriassa varsinainen kassamagneetti – yli puoli miljoonaa katsojaa. Elokuvan voi muistaa, vaikkei sitä olisi nähnytkään, sillä markettien hyllyt pursuivat, jos minkälaista oheistuotetta. Oli saunahattua ja Reino-tossua Mielensäpahoittaja-logolla. Toki elokuvan pohjana toiminut Tuomas Kyrön kirja oli huima hitti sekin, mutta elokuva sinetöi markkina-hulabaloon.
Sinällään minua kovasti viihdyttää suomalaiskylien ukkojen mielenmaisemaa kuvaava Mielensäpahoittaja-hahmo, mutta hieman pelkäsin jääkö toinen osa, Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, vähän kuivaksi vitsiksi vai onko vanhan miehen elämään saatu muitakin tasoja, kuin ruskeakastike? Elokuva alkaa listalla yhteistyössä olevia yrityksiä, joka sekin saa huokaisemaan, että ollaanko sitä liikkeellä kassan kilinän perässä. No, eipä sitä pidä moisesta mieltään pahoittaa. On ihan ok ja todella ymmärrettävää, että Suomessa elokuvien rahoitus, kun on pientä, niin rahoituskuvioon pitää hakea ponnetta muualtakin kuin perinteisiltä säätiö-tahoilta.
Elokuvassa on asetelma, jossa Mielensäpahoittajan vaimo vanhainkodissa jättää elämän ja ukko päättää kuolla, kun ”Ei ole syytä jäädä.” Lapset vetelevät maailmalla ja lapsen lapsikin asuu Brysselissä ja on kohta lähdössä Amerikkaan. Hautajaisten jälkeen elämän kuitenkin muuttuu.Lapsen lapsi Sofia on stressaantunut, eikä ole tulevaisuuden suunnitelmistaan yhtä innoissaan kuin ura-ohjus-vanhempansa. Hän piiloutuu Mielensäpahoittajan luo, josta toki ensin mieli pahoitetaan. Alkaa yllättävän mielenkiintoinen vuoropuhelu 17-vuotiaan cosmopoliitti-elämää viettäneen nuoren naisen ja kuolemaan valmistautuvan maaseutu-papan välillä.
Roolihenkilöt saavat tasoja koko elokuvan ajan, eikä tyydytä vain nauramaan sille, että vanhemmat eivät tiedä mikä ”tinder” on. Ohjaaja Tiina Lymin käsissä hahmot ovat yhtä aikaa hauskoja ja herkkiä. Kyyneleitä vierähtää poskille ja alun epäluulot elokuvan syvällisyydestä kaikkoavat. Hyviä näyttelijöitä elokuvassa kaikki /Heikki Kinnunen, Sulevi Peltola, Jani Volanen, Elina Knihtilä ja pääosaa näyttelevä nuori lahjakkuus Satu Tuuli Karhu) ja ote pysyy loppuun asti. Loppuakaan ei heti arvaa. Elokuva on perinteikkäästä Suomesta, joka voi olla myös avoin muutoksille, silti kunnioittaen perinteitä.
