ELOKUVAVINKKI: Lighthouse – psykologiaa ja juoppohulluutta
Elokuvan alkaessa kuiskaan seuralaiselleni, että pidän elokuvasta jo nyt. Reaktion saa aikaan rohkea vanhan tyylinen mustavalkoinen kuvaus. Heti näkee, että priimaa pukkaa seuraavat pari tuntia ainakin kuvallisesti. Päätän pistää kuvaajan, Jarin Blashcken, nimen muistiin ja etsiä käsiini tämän aiemmat taidonnäytteet. Liian harvoin kuvaajia nostetaan muuten esiin, vaikka heillä on tietysti todella iso vaikutus elokuvan visuaaliseen puoleen. Kuvaustyyli, rajaukset, kamera-ajot tai värien käyttö usein ajatellaan kuuluvan ohjaajan ansioluetteloon, mutta näin ei ole. Toki ohjaaja vaikuttaa ilmeeseen viime kädessä paljon, mutta kuvaustyyli on luonnollisesti kuvaajan erikoisalaa!
En koskaan ole ollut mikään Twilight fani, mutta myönnettäköön, että muistan silti ihailleeni Robert Pattinsonin ulkomuotoa jossain editorial jutussa. Ihanaa nähdä hänet nyt tämän tyyppisessä roolissa! Ihana tosin sanana ei ole hyvä kuvaamaan hänen roolihahmoaan, tai elokuvaa muutenkaan. Lyhykäisyydessään elokuvan idea on kaksi miestä eristyksissä majakkasaarella. Myrky ja laatikollinen viinaa tarjolla, niin johan alkaa tapahtua. Elokuva on kuitenkin käsikirjoitukseltaan ovela ja överi. Tarinan edetessä katsoja saadaa osittain kans saman hulluuden pariin, jonka pieksemäksi elokuvan hahmot joutuvat. Kuvallisesti lainataan paljon klassista merimiesestetiikkaa. On purjelaiva tatuointi, merenneito, lonkeroita ja lokkeja, joiden rääkyminen alkaa ahdistaa, jossain vaiheessa elokuvaa todenteolla.
Elokuva on onnistunut kuvaus juoppohulluutta sekoitettuna taruihin, sekä tyylikkääseen filmatisointiin. Se onnistuu naurattamaan ja saamaan katsojan hämmennyksen, sekä ahdistuksen valtaan, sekä epäilemään omia kantojaan, niinkuin kunnon psykologisen kauhun kuuluukin. Ei turhaan elokuvatapaukseksi nostettu tämä pätkä!
Elokuva tuli viime perjantaina teattereihin ja se pyörii muunmuassa Rivierassa ja Bio Rexissä Finnkinon lisäksi!