Syömisestä ja sormiruokailusta

Meidän perheessä lähdettiin sormiruokailemaan vähän samaan tapaan kuin olemme ”valinneet” muitakin tapoja hoitaa ja kasvattaa lastamme. Emme siis olleet etukäteen päättäneet, että näin tehdään vaan ajauduimme siihen ja totesimme sen meidän jutuksi, kuten kävi myös muun muassa perhepedin suhteen. Vasta myöhemmin perehdyin asiaan paremmin ja löysin erinomaisia perusteluja, miksi lapsen tulisikin sormiruokailla sen sijaan, että tälle laitetaan sileää sosetta suuhun. Tämän postauksen tarkoitus ei ole olla infopläjäys sormiruokailusta, joten jos aihe kiinnostaa, niin lisätietoa löytyy ainakin täältä.

Rakastuin sormiruokailuun siksi, että oli ihan mahtavaa ottaa lapsi osalliseksi ruokahetkiin ja tarjota hälle samaa ruokaa, kuin mitä itse söimme. Ei syöttämistä, ei oman ruuan jäähtymistä, ei eri aikaan syömistä, vaan kaikki rakkaat saman pöydän ääressä nauttimassa samaa ruokaa. Kaikki sujuikin tosi hyvin ja oli ihana nähdä, miten pojan taidot kehittyivät niin ruokaan tarttumisessa, sen suuhun viemisessä kuin ruuan työstämisessä suussa. Alkuun tarjosin yhtä tai kahta lajia per ateria ja pidin kirjaa uusista ruoka-aineista, mutta noin kahden kuukauden jälkeen aloin tarjota pojalle täsmälleen samaa ruokaa, mitä itse söimme. Koin ajan tuhlaamiseksi tehdä kahta eri ruokaa, joten aloin tehdä sellaisia ruokia, jotka maistuivat aikuisille, mutta jotka olivat syömään opettelevalle helppoja ja selkeitä. Aika usein meillä syötiin jotain proteiinia ja sen lisänä höyrytettyjä kasviksia tai uunijuureksia.

En missään vaiheessa ollut ehdoton sen suhteen, ettei poikaa saisi syöttää. Pojan maha meni kovalle kiinteiden myötä, joten luumusoseet tulivat aika pian tutuiksi, mutta aika nopeasti huomasimme, että poika kyllä avaa suunsa lusikalle, jos siinä on jotain hedelmäsosetta, mutta pitää sen napakasti kiinni, jos siinä on puuroa tai kasvissosetta. Pitkään menikin niin, ettei poikaa lusikalla syötetty, mutta reissussa kaupan pussisoseet maistuivat yleensä hyvin.

Kaikki meni hyvin yksivuotiaaksi asti. Ja pari kuukautta siitä ylikin. Poika söi hyvällä halulla, melko siististi, hyvin monipuolisesti ja ihan kivoja määriäkin. Puurokin alkoi yhtäkkiä vuoden iässä maistumaan ja sitä meni kolmen lusikallisen sijaan kolme kauhallista. Sitten neuvolassa sanottiin, että pojalle voisi antaa jo ruokailuvälineet käyttöön. Virhe! Tosin emme tienneet sitä vielä silloin, lokakuun alussa ja alkuun kaikki menikin ihan hyvin. Sanotaanko vaikka niin, että poika oli innokas lusikan ja haarukan käyttäjä. Aika pian hän oppikin seivästämään ruokaa haarukkaan ja viemään sitä suuhun. Melkein yhtä pian hän keksi, että haarukalla on kiva naarmuttaa pöytää. Ja lautasta. Skriik skriik skriik. Jos haarukka otettiin pois, poika alkoi heittää ruokaa lattialle. Lusikalla hän halusi oikeastaan vain hämmentää ruokaa ja miekkailla toista lusikkaa vastaan, jolla yritin häntä samalla syöttää.

Nämä ongelmat olivat aika harmittomia, koska ruoka lopulta tavalla tai toisella siirtyi lautaselta suun kautta vatsaan. Uuden vuoden yli hän kuitenkin muistaakseni pääasiassa söi normaaliin tapaan pienestä häsläyksestä huolimatta. Jossain vaiheessa tammikuun alussa touhu alkoi pikkuhiljaa mennä siihen, että ateriointi eteni seuraavalla tavalla: Poika ottaa haarukan käteensä, laitan toisella haarukalla hänelle ruokaa suuhun. Poika naarmuttaa pöytää haarukalla. Kiellän häntä rauhallisesta ilman muuta reaktiota kuin, että poikaa naurattaa. Otan haarukan pois. Poika ottaa ruokaa käteen ja heittää sitä lattialle. Kiellän häntä ja kehotan häntä syömään ruokaa lattialle heittämisen sijaan. Yritän laittaa ruokaa pojalle suuhun, mutta poika nappaa haarukan, ottaa siitä ruuan pois ja alkaa naarmuttaa pöytää. Kun kiellän, hän heittää haarukan lattialle. Yritän syöttää häntä toisella haarukalla, mutta se päätyy samaa tietä samaan paikkaan. Poika kääntää lautasen ympäri. Nappaan lautasen sivuun, ennen kuin se lentää lattialle. Tarjoan sormilla ruokaa pöydältä, mutta poika ei avaa suutaan. Poika sutii molemmin käsin ruokaa pöydältä lattialle, seinille ja varmaan sitä on katossakin. Poika vetää ruokalapun päähänsä niin, että kaikki sen taskussa olleet ruuat päätyvät hänen hiuksiinsa. Poika nauraa. Ruokailu on päättynyt.

Tätä on jatkunut nyt puolitoista kuukautta. Olen kokeillut, etten kata ruokailuvälineitä ollenkaan, mutta silloin kaikki tapahtuu vain lyhyemmällä kaavalla ja lopputulos on silti sama. Ostin jopa ihmeelliset EzPz-ruokailualustat, sillä kuulin, että sellaiset ratkaisisivat meidän ongelman siitä, että ruoka ja lautanen lentävät lattialle. Jos joku ei tiedä, mitä ne ovat eikä jaksa avata tuota linkkiä, niin kyseessä on alusta ja lautanen samassa ja ne kiinnittyvät pöytään niin ettei lapsi saa niitä irti. Tai niin niistä sanotaan. Eihän se mihinkään hievahda, jos yrittää siitä lautasosiosta vääntää. Mutta. Kysynpä vain teiltä, joilla nämä toimivat, eivätkö ipananne ole (vielä) keksineet nostaa sitä reunaa ja kipata lautasta ympäri? Koska siihen meidän ateriat nykyään päätyy. On niistä jotain hyötyä sentään meille olleet, sillä on sellaista helpompi pitää paikallaan kuin tavallista lautasta.

Pari kuukautta siis poika on syönyt suullisen silloin, toisen tällöin. Joskus en edes ota häntä pöytään vaan hän pyörii pöydän ympärillä ja käy välillä hakemassa tarjoamaani ruokaa. Eipähän tule sotkua. Välillä tarjoan jotain sellaista, minkä uskon uppoavan, vaikka mielummin tarjoaisin jotain terveellisempää tai monipuolisempaa. Eikä aina edes se leipä ja jogurtti kelpaa. Joinain päivinä yllättäen hän syökin enemmän ja siistimmin, mutta sitten taas ei. Meillä selkeästi testaillaan omaa tahtoa ja omia rajoja.

Ajattelin, että tämä on vain ohimenevää, että kai se ruokahalu joskus palaa, mutta siitä tässä ei ole kyse. Ei ole pojalle ongelma eikä mikään jättää aterioita välistä, kun imetän häntä edelleen lapsentahtisesti (eli en kieltäydy jos pyytää, mutta joskus hän toki joutuu odottamaan). Maitomääräni onkin noussut tässä kohisten ja olen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten, että rinnat alkavat varoittamatta vuotaa ja ne pakkautuvat, jos tulee liian pitkä tauko.

Miten teillä syödään?

Kommentit (6)
  1. Moi, pitkästä aikaa eksyin tänne katsomaan oletko kirjoitellut jotain. Mukavaa lukea teidän kuulumisia. Joko vaihe on mennyt ohi? Meillä ratkaisin tuota syömisen kokeilua sillä tavalla, että annoin pojan syödä sormiruokana sellaisia asioita mitä hän saisi isompanakin syödä sormiruokana eli hedelmät, leivät yms. Mutta lämpimän ruoan syötin aina lusikalla. Alle vuoden ikäisenä annoin lusikan käteen, jolla lähinnä leikittiin ja jota pureskeltiin. Vuoden vaihteessa siirryin siihen, että aloimme treenaamaan lusikalla syöntiä ja se on lähtenyt melko kivasti liikenteeseen. Edelleen teen sitä, että syötän siinä rinnalla omalla lusikalla. Nykyään yhä enemmän teen sitä, että annan pojan syödä lähtökohtaisesti itse ja sitten, kun ote ja keskittyminen alkaa herpaantumaan, niin siirryn avustamaan ruokailun loppuun. Meillä on päiviä, kun poika ei halua ollenkaan syödä itse ja silloin minä syötän. Olen ajatellut, että pikkuhiljaa etenemme siihen, että poika malttaa ja haluaa syödä ateriansa ilman äidin apua mutta koska itsenäistyminen on iso juttu, niin autan ja olen lähellä, että asiaa koetaan turvalliseksi. Siskoltani kuulin, joka tekee pienten lasten kanssa töitä, että lapsilla tulee tässä iässä vaihe, kun hänlle on tärkeää järjestellä asioita..leluja, ruokaa tms. Näin siis ruokailutilanteissa ei ole yllättävää, että lapsi saattaa lastata ruokaa lautaselta pois ja takaisin lautaselle mutta se on ohi menevää ja toki siitä opastetaan kokoajan pois. Vaikka meillä lusikkaa käytetään mielellään, niin välillä myös lämmintä ruokaa herkutellaan käsin, koska se tapahtuu nopeampaa mutta pikkuhiljaa asiat muuttuu. Nyt olen huomannut, että meidän pojalle on tullut vaihe, että hän tykkää paljon asioita samalla tavalla kuin aikuiset. Malli oppimista 🙂 Uskon, että tämä ruokailu alkaa tämän vaiheen myötä helpottumaan 😀

    1. Moi!

      Vaihe alkaa onneksi jo olla ohi. Aika pitkään se ruoan heittely kesti, mutta ruoka on sentäs maistunut ihan hyvin viime aikoina. Poika syö pääasiassa itse, välineillä tai sormin. Nykyään hän usein aloittaa syömisen itse lusikalla, mutta jossain vaiheessa (kun on saanut lautasen tyhjennettyä siitä kohdin mihin helpoiten lusikalla osuu) hän pyytää apua ja siitä eteenpäin ruoka maistuu syötettynä tai avustettuna. En minäkään odota täysin itsenäistä syömistä vielä näin pieneltä. Pääasia, että syö edes jotain eikä vain sotke 😀

      Nyt kun syöminen sujuu, olemme harjoitelleet mukista juomista. Poika on alusta asti juonut vetensä pillimukista ja nyt mukista juominen tuottaa hankaluuksia. Poika on hiffannut idean, miten siitä juodaan ja usein onnistuukin, mutta hänestä on niin hauskaa kaataa mukin sisältö syliinsä/lattialle/lautaselle, ettei varsinaisesta harjoittelusta tule mitään.

  2. Mielenkiintoinen teksti! Aikas vekkulin näköisiä nuo lautaset.

    Onnenmurusia päivääsi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *