Hukassa omassa elämässä

Silloin tällöin, aika useinkin, mieleeni tulee asioita, joista haluaisin kirjoittaa. Ärsyttää, että päivässä on niin vähän hetkiä, joina olisi aikaa kerätä ne pirstaleiset ajatuksen rippeet kokonaisiksi kirjoituksiksi. Niin vähän aikaa tehdä yhtään mitään mielekästä. Vielä enemmän ärsyttää se, että kun itkuhälyttimestä kuuluu ää tai kun kello tulee puolen yön, havahdun siihen, etten taaskaan ole tehnyt mitään, mitä ajattelin haluavani tehdä ”omalla ajallani”. Sen sijaan koomaan koneen ääressä tai katson telkkaria. Kesän aikana olen ryhdistäytynyt ja jopa lukenut pari kirjaa. Aika hiljaista sen sijaan on ollut oman tekstin tuottamisen saralla. Enkä tarkoita vain tätä blogia (joka on tauolla..) vaan minulla on aina ollut tapana kirjoittamalla selkeyttää epäselviä ajatuksia ja pukea epämääräisiä tunteita selkeämpään muotoon. Nyt kun ei ole ollut siihen aikaa eikä energiaa, tuntuu että hukun epämääräisyyteen.

Hukun epämääräisyyteen. En osaisi sitä paremmin kuvata vaikka yrittäisin. Äitiys tuntuu tosi luonnolliselta. Samalla kuitenkin ahdistaa se, etten saa mitään aikaan. En saa ajatuksista kiinni. Joinain päivinä tuntuu, etten ole ajatellut yhtään kokonaista ajatusta ja silti pää hajoaa kaikesta sekavasta sisällöstä. Aina on joitain asioita hoitamatta ja tekemisiä tekemättä ja unohdan yli puolet siitä, mitä piti tehdä ja kenelle soittaa ja voiko sinne mökillekään nyt mennä marjoja poimimaan, kun en ole sopinut siitä etukäteen? Päivät kuluu pikkujätkän rytmissä ja sitten onkin jo taas ilta ja mitä minä olen tehnyt? Ruokaa olen tehnyt. Ja ulkona käytiin. Unohdin laittaa pyykkikoneen päälle eikä enää viiti, kun sitten pitää valvoa, että saa ne ripustettua. Ystäviä en ole nähnyt. Tosi moni ystävä, jolla ei ole lapsia, on kadonnut jonnekin ja lapsellisia ystäviä on tosi vaikea nähdä, koska lapsilla on aina päiväuniaika eri aikaan tai on jotain muuta syytä, miksi ei nähdä. Ja minä olen niin saamaton käymään missään lapsiperhetoiminnoissa enkä just nyt yhtään jaksaisi jutella toisten äitien kanssa.

Ahdistaa se, mikä minusta on tullut. Olenko aina ollut näin jyrkkä mielipiteissäni? Äitiys on niin herkkää aluetta, että aina onnistun jotakuta loukkaamaan, kun perustelen omia valintojani. Tai pahoitan oman mieleni, kun joku muu teilaa minun näkemykseni siitä, miten lapsia hoidetaan, missä niitä nukutetaan, mitä niille syötetään ja kuinka pitkään niitä imetetään. Näistä syistä olen vältellyt monia tuoreita äitejä, ettei syntyisi konflikteja. Näistä syistä olen saattanut lakata seuraamasta jotain blogia (ja joihinkin olen rauhoituttuani palannut takaisin).

Eikä minun ollut edes tarkoitus nyt valittaa siitä, miten päivät vain menevät ja aika kuluu ja kohta elämä on ohi eikä minusta ole mitään jäljellä. Tarkoitus oli selkiyttää ajatuksia kirjoittamalla, mutta olen liian väsynyt saamaan mitään tolkkua mihinkään. Harmittaa ne pyykit. Olisi pitänyt jotain pestä. Vauvakirjaakin pitäisi kirjoittaa.

Joinain päivinä ajattelen, että olen masentunut. Toisina pakahdun onnesta. Eikä näiden tunteiden välille tarvita edes yön yli nukkumista, pari minuuttiakin riittää.

Ostin itselleni värityskirjan. ”Väritä itsellesi mielenrauhaa”. Tuolla se on jo viikon ollut hyllyssä. Josko tänään sen avaisin. Jos jaksan.

(Ärsyttää myös se, että tosi moni muu äiti täällä Lilyssä tuntuu osaavan kirjoittaa tosi hyvin siitä, miltä minusta tuntuu.)

Kommentit (10)
  1. Ihanaa, että olet taas kirjoitellut tänne :). Ja kovin tuttuja nuo ajatuksesi minullekin. Juuri tällä hetkellä onneksi hieman on helpottanut tuo epämääräisyyden tuska, olen aamupäivisin saanut puuhattua ja ajateltua. Mutta koko ajan se tuolla nurkan takana luuraa ja tilanne voi muuttua koska vain jos Murun rytmit muuttuu (ja niinhän voi tapahtua hyvin äkistikin).

    Huih, toivottavasti mun tekstit ja valinnat ei ole karkottaneet sua välillä mun blogista tai aiheuttaneet pahaa mieltä. Olen huomannut, että mulla on kanssa ollut sellaista, että muutaman blogin lukeminen on jonkin aikaa ollut tosi vaikeaa jos toisen toiminta tai mielipiteet on kovasti olleet ristiriidassa omien kanssa. Jotenkin ne ristiriidat on värittänyt koko sitä lukemista ja ajatuksia siitä ihmisestä.

    Ja hei, mulla ei ole värityskirjaa. En jotenkin tajua niiden pointtia. Tai joo, periaatteessa. Epäilen kuitenkin hieman, että ne ei olisi mun juttu – olisi helposti sellaista missä menee vain aikaa sellaiseen mistä ei jää mitään hyödyllistä käteen (ellei sitten hankkisi jotain sellaista, mistä vois sitte laittaa Murun seinälle tauluja…. heeei, tuossa olisikin ideaa 🙂 ).

    Mä oon jotenkin ollut vähän huvittunut, miten KAIKILLA nykyään on noita värityskirjoja ja niiden hankkimisesta myös kerrotaan aktiivisesti facessa. Jotenki sitte en ole senkään takia lähtenyt tuohon kun kaikki sitä jo tekee. Toisaalta mulla ei ole ollut tapana tehdä tai olla tekemättä jotain sen takia että muutkin, joten ehkä mä jätän tuon huomiotta tätä miettiessä. Toisaalta olis jännä kokeilla, että mistä sitä pöhistään (rentoutumista ja mielenrauhaakaan ei kyllä ikinä ole liikaa). Minkähänlaisista tauluista se Muru tykkäisi…. :).

    1. Sun blogi ei oo ollu jäähyllä, välillä oon jopa erikseen käynyt kattomassa, että onko mulla jäänyt joku postaus huomaamatta 🙂

      Mä oon ollut ihan pihalla noista värityskirjoista. En tiennyt, että ne on nyt muodissa. Sain veljeltä valmistujaislahjaksi lahjakortin Suomalaiseen ja kävin sitä tuhlaamassa, kun törmäsin näihin värityskirjoihin. Lapsena tykkäsin paljon värittämisestä ja piirtämisestä muutenkin, niin oon itseasiassa joskus vuosien saatossa jopa harmitellut, ettei aikuisille ole ollut värityskirjoja. Tuo minkä ostin on sellaista laadukasta paperia, joka kestää jopa vesiväriä, joten kuviin voi tehdät kivat taustat. Ja vaikka tusseilla jatkaa kuvia, jos siltä tuntuu. Musta taitaa tuntua. Tuon värittämisen pointtina ei ole se, että siitä jää jotain käteen, vaan se on sellaista mindfulness-hömppää, hetkessä elämistä 🙂

      Ja mä muuten oon sellainen, että jos jotain on hehkutettu ihan hirveästi, niin aivan varmasti jätän sen itse väliin. Tästä syystä en seurannut esimerkiksi Vain elämää -sarjan ensimmäistä tuotantokautta, vaikka myöhemmin musta tuli ihan fani.

      1. Hih, helpottava kuulla, ett mun blogi ei o ollu sulla jäähyllä :).

        Juu sen takia mä en usko tuon värittämisen välttämättä olevan mun juttu kun siinä pointtina pitäis olla se, että siitä ei jää mitään käteen. Noh, tiettyhän sitä vois kyl pysähtyy miettiin ett mitä lopulta jää käteen esim jonku kirjan lukemisesta tai TV-sarjan katsomisesta ja niitä teen kuitenkin ihan hyvällä ruokahalulla. Mun pitäis ihan ehdottomasti oppia pois suorittamisesta, mutta yllättävän vaikeaa se on (kai tähän joku psykologi puhuis jotain lapsuudesta 😀 ).

        Tuota vain elämää -vouhotusta mä taas en ymmärrä sitten alkuunka (ja hermo pärähtää niihin ku tuotantokauden aikana spämmää aina kerran viikossa mun facen täyteen vain elämää -sälää :D).

  2. Minulla olisi sinulla pieni haaste http://www.lily.fi/blogit/mutkainen-tie/liebster-award-haaste jos vain otat haasteita vastaan?

    Tykkään paljon, kun kirjoitat niin kovin rehellisesti asioista 🙂 Kiitos siitä!

    1. Kiitos kun kommentoit 🙂 Positiivisen palautteen ansiosta jaksan ehkä välillä jotain kirjoitellakin.

      Täytyypä katsoa toi haaste, josko sitä jaksaisi osallistua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *