Heinäkuuni alkoi

Selvisin jälleen yövuoroista ja voin onnellisena sanoa, että seuraavan työvuorolistaan niitä ei oltu laitettu kuin yksi (1) kpl! Ens vkolla on selvittävä vielä kahdesta, mutta tieto niiden olevan viimeiset vähään aikaan, helpottaa.

Yövuorojen jälkeen oon nauttinut ihan täysillä vapaista. Keskiviikkoaamuna kun pääsin töistä, suunnattiin koirien kanssa suoraan rannalle ja uiskenneltiin hyvä tovi, jonka jälkeen käytiin vielä lähikallioille pötköttelemään. Mä join aamun kofeiinit ja koirat söi aamupalansa.

Päädyin ratkaisuun, etten edes yrittänyt nukkua päivällä vaan suunnittelin meneväni nukkumaan illalla vaan aikaisin. Se oli ihan toimiva, ei päivällä väsyttänyt oikeastaan yhtään.

Kävin salilla ja siellä oli treenaamassa myös toinen vakkarikävijä, jonka kanssa ollaan useasti oltu samaan aikaan ja jonka läsnäolo saa mun sydämen pamppailemaan. Joo, voitte uskoa, että jos ennen salitreeniä vielä mietin että kannattaako sitä nyt lähteä, kun on valvonut 24h putkeen, niin nyt ajattelin että luojan vidun kiitos että lähdin. Ihan parasta on se että aina kun ollaan samaan aikaan salilla niin hän tekee aloitteen ja tulee juttelemaan mun kanssa. Mussa ei todellakaan olisi munaa mennä juttelemaan hänelle, hän on niinkuin waaaay out of my league.Oikeesti,  t ä y d e l l i n e n.  Ulkoisesti erittäin suuri ilo silmälle (niin kaunis selkä, asia joka vetoaa muhun ihan täysillä) ja vielä todella viehättävä persoona; hymyilee kaikille ja juttelee jokaiselle kuin hyvälle kaverille.                                                                                                                        Ihana.                                                                                                                       Oon kiitollinen, että saan tämän kesän nauttia kyseisen henkilön läsnäolosta. Tätäkin voin sitten syksyllä ja     talvella muistella kylminä ja yksinäisinä hetkinä.

Eilen aamupäivällä raahasin Lidlistä ostetut agilitykepit arabianrantaan ja temppuiltiin siellä pari tuntia. Ensinnäkin ihan itse tekemistä tuosta ajasta on hyvin pieni määrä ja suurin osa istutaan varjossa lyhyiden tempputuokioiden jälkeen ja lisäksi mulla on aina koirille vähintään puoltoista litraa kypikylmää vettä mukana, ja pyrin myös järjestämään uiskentelu- tai läträysmahdollisuuden, ettei helle iske liian lujaa. Lupaan, että seuraan tosi tarkasti koirien olemusta ja pidän huolen etteivät he uuvahda 🙂 Mulle itselleni on vain tärkeätä, että he saavat toimintaa päiväänsä ja mun vireystilalle aamu ja aamupvä on parhaimmat hetket, joten sillä mennään.

Sain eilen myös mun kodin siivottua. Täähän on normaalisti sellanen läävä, etten todellakaan kehtaa kutsua ketään kyläilemään. Imuroin kyllä päivittäin, koska talossa majoittuva konkkaronkka raijaa hiekkaa sisään joka ulkoilun jälkeen, mutta esimerkiksi kylppärin peilien ja lavuaarin putsaaminen jää säännöllisesti tekemättä (ja aina käsiä pestessä tyyliin oksennan kun katon tuonne altaaseen), sänky petaamatta ja astiat tiskaamatta. Mulla on myös tapana jättää mukeja, kirjoja, likaisia vaatteita levälleen ja se pienessä yksiössä näyttää nopeasti ja pienelläkin tavaramäärällä kaaokselta.  Eilen sitten imuroin, pesin lattian, hinkkasin sormenjälkiä ja kuononjälkiä kaapin ovista, putsasin lavuaarit, järjestelin ja pyykkäsin ! Tunnen itteni ihan sankariksi. Kauaahan tämä ei tule kestämään, mutta nautitaan tästä nyt kun voidaan.

Nyt puutuu taas takapuoli, minä lähden ulos.

Hyvinvointi Oma elämä Liikunta Ajattelin tänään

Kesän puoliväli ylitetty, ajatuksia vuodatettu

Heti alkuun selvennykseksi; en aijo tässä postauksessa esitellä itseäni vaan teen sen myöhemmin. Haluan saada vain nyt aivoissa mylläävän sotkun puskettua johonkin muualle. Lupaan myöhemmin kertoa millainen ihminen täällä kirjoittelee, mutta nyt aijon vähän oikaista ja työstää vaan tekstiä tulemaan.

Vietin juuri mahtavaa juhannusviikonloppua ja haluaisin, että se olisi jatkunut vielä edes pari päivää. Olin ystävän mökillä koirien kanssa. Uitiin, saunottiin, grillattiin, kisattiin mökkiolympialaisten merkeissä (häviö osui meidän tiimille) ja vain nautittiin ihan uskomattoman hyvistä juhannuskeleistä. Oon niin varma, että tähän viikonloppuun palaan monet kerrat syksyn ja talven kylmimpinä ja yksinäisimpinä hetkinä.. <3

Mulla on seuraavat kaksi yötä töitä ja se jostain syystä ahdistaa ihan hirveästi. Ehkä sen vuoksi, että edellisistä yövuoroista toisessa jouduin sietämään mulkkua käytöstä mun yhdeltä työkaverilta. Mua harmittaa, että tälläiset jää vaivaamaan pitkäksi aikaa, enkä vaan pääse niistä yli sillä usein opetetulla metodilla  ”toisesta korvasta sisään, toisesta ulos” .  Kyseessä oli niinkin vähäpätöinen asia, kuin se että olin mun ensimmäisessä yövuorossa, johon en ollut saanut perehdytystä ja jouduin kysymään apua niihin itselle vieraisiin asioihin. Kun kävin kysymässä tältä miessairaanhoitajalta ohjeita, niin sain tylysti esitetyn vastakysymyksen, että pitääkö hänen tehdä tämäkin nyt sitten mun puolesta ( Selkeesti joillekin on liikaa se, että kesätyöntekijöinä toimivat sairaanhoitajaopiskelijat eivät saa tehdä itsenäistä i.v.-lääkehoitoa, johon olin tarvinnut apua aikaisemmin..).  Okei loppu työvuoro meni hyvin, mua vaan vaivasi kokoajan se tuon keskustelun jättämä fiilis, että olen täysin hyödytön, ärsyttävä ja että jos vain voin niin jätän loppuvuorosta kysymättä tai pyytämättä apua yhtään mihinkään. Kävi hän kyllä aamuyöstä vielä tarkastamassa, että olin saanut vuoroni tehtävät tehtyä ja puhui jopa ihan neutraalilla äänensävyllä, mutta minkäänlaista myötätuntoa tai ystävällisyyttä siinä ei ollut tulkittavissa.

Myönnän olevani herkkä ja tälläiset kohtaamiset menee mulla ihon alle. Lupaan etten ikinä itse tule käyttäytymään tuollaisella tavalla, jos joku kysyy multa neuvoa. Mulla ei ole mitään halua saada ketään tuntemaan oloaan huonoksi, varsinkaan tällä alalla jonka koen ihan äärikuormittavaksi ja jossa suurimman voimavaran pitäisi olla hoitajien välinen yhteistyö. Varsinkin opiskelija, joka ottaa ensiaskeleitaan luodessaan jonkinnäköistä ammatti-identiteettiä, ansaitsisi saada työkavereiltaan tukea ja kannustusta. Kaikilta muiltahan oonkin saanut ihan ylivertaisen paljon tukea, apua ja tsemppiä, siksi mua ärsyttääkin, että tälläinen y k s i t t ä i n e n  huono kokemus on se, joka nyt asuu vuokravapaasti mun pääkopassa.

Plaah, sainpahan tuonkin nyt ulos ja voin jatkaa elämääni.

Eilen illalla palattiin koirien kanssa juhannuksen vietosta Tammisaaresta ja kolmen tunnin matkustamisen jälkeen, josta puolet oli täpötäydessä bussissa, koirat olivat aivan rättiväsyneitä kotiin päästyään. Itse katsoin disney+ :sta Raya ja viimeinen lohikäärme – elokuvan loppuun, söin, join kahvia ja suuntasin salille treenaamaan. Kyseessä ei ollut mikään juhannuspöhön takia pakko mennä ruoskimaan itseä, vaan mun teki mieli liikkua. JA itseasiassa mä toivoin yhden toisen vakkarikävijän olevan siellä samoissa puuhissa. Ei ollut.

Treenaamisen ohessa ihailin sitten vain pariskuntia, jotka olivat yhdessä treenaamassa. Näistä pariskunnista mun lemppari on ehdottomasti tämä salinpitäjä ja hänen naisystävänsä, he on goals. Vaikka uskonkin (sinkkuna), että parisuhteessakaan ei ole tarpeellista olla yhteisiä harrastuksia, niin kyllä se vaan varmasti lähentää kun niitä on! Itselle ainakin tuli niin hyvä mieli, kun kuunteli sivukorvalla kuinka parit tsemppasi toisiaan, kysy mielipiteitä, pohti liikkeitä ja päättivät mihin lähteä treenin jälkeen palautumaan. Söps.

Oma treeni meni myös mukavasti, perusliikkeitä leukoja, kyykkyä, penkkiä, maastavetoa ja sitten apuliikkeinä soutua ja käsipainopunnerrusta ym. Palautukset meni instagramia selatessa, kukaan kun ei ollut tsemppaamassa.

Mulla oli vielä lukemattomat määrät ajatuksia jaettavaksi, mutta tuntuu jo puuduttavan tää tietokoneella notkuminen sen verran, että ne pitänee sitten jakaa toisella kertaa.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään