Invisalign-oikomishoito: loppusuora!

Kaupallinen yhteistyö: Oral Hammaslääkärit

Invisalign-oikomishoito on ollut käynnissä viitisen kuukautta ja hampaiden oikomiskalvot käytössä 20 viikkoa. Alkuperäinen hoitosuunnitelma on siis aikalailla käyty läpi! Oikominen tehdään Oral Bulevardilla ja hoitavana hammaslääkärinä minulla on aivan ihana Hannaleena Valtanen-Bergqvist.

Invisalign-oikomishoito ja suorempi hymy!

Kalvoista on tullut normaali osa elämää

Kalvoista on tullut osa normaalia päivärutiinia, enkä enää oikeastaan mieti niitä. Otan ne suusta joka kerta kun syön tai juon muuta kuin vettä ja pesen kaksi kertaa päivässä.

Invisalign-oikomishoito on mennyt ylähampaiden osalta juuri niin kuin suunnitelmassa ennakoitiin: hampaat ovat nyt taas luonnollisessa kaaressaan siten, että niillä on ympärillään riittävästi tilaa. Hassua, että hampaat näyttävät nyt suuremmilta kuin ennen, ihan vain siitä syystä, että niille on suussa riittävä tila. Hampaiden välien puhdistaminen on helpompaa, kun ne eivät enää ole osittain päällekkäin, vaan hammasväleihin pääsee paremmin käsiksi.

Luonnollinen hymy

Jo nyt, vaikka kalvot vielä ovat suussa päivittäin, on niin paljon ihanampaa hymyillä suoralla hammasrivistöllä! Hampaat näyttävät joka suunnasta kauniilta. Aiemmin minua häiritsi kovasti se, että etuhampaat menivät varsinkin toiselta sivulta katsoessa tosi ristikkäin. Ei tehnyt mieli hymyillä hammashymyä. On ihan hurjaa katsoa videota, jonka kuvasin ensimmäistä kertaa Oralille mennessäni: varsinkin alahampaani ovat siinä ihan vinksinvonksin. Nyt nekin ovat asettumassa suoraan ja tasaiseen rivistöön.

Rebel-hammas

Alahampaiden osalta kaikki on mennyt myös hyvin, paitsi yhden hampaan osalta, joka on lähtenyt pakosalle ja painunut muita alemmas. Tämän hampaan asento korjataan, kun ensimmäinen 20 viikon oikomisjakso on hoidettu. Hannaleena sanoi, että sen jälkeen tuon yhden karkurin nostaminen kestänee pari kuukautta, kuulen tällä viikolla tarkemmin.

Mikä Invisalign-oikomishoidossa on myös hyvää on se, että taloudellisia yllätyksiä ei tule. Tämän hampaan kahden kuukauden lisäoikomisesta ei tule minulle mitään lisäkuluja.

Oikomishoidon loppukiri

Nyt sitten odottelen seuraavaa hammaslääkärikäyntiä, jolloin Hannaleena ja hän tekee hoitosuunnitelman paenneen hampaan varalle. Projektin loppu lähenee hurjaa vauhtia!

Kesähymy!

Kivutonta oikomishoitoa

Mitäs muita huomioita tästä oikomistavasta? Kalvot tuntuvat suussa, mutta en enää kiinnitä niihin huomiota. Joskus huomaa, että vähän sössötän puhuessani, koska hampaat liikkuvat niin nopeasti, että ääntäminen ei ihan pysy mukana.Kalvot lähtevät suusta helposti ja niiden takaisinasennus on myös jo automaatio.

Invisalign-oikomishoito on ollut käytännössä kivutonta. Mikä on tosi outoa, koska teininä minulla oli suussa yhdet metallitapit, joiden välille viritetyillä kuminauhalla oiottiin purentaani. Aina, kun niihin vaihdettiin kireämmät kuminauhat, olivat leuat tulessa monta päivää. Siis todella kipeät sillä tavalla, että itketti.

Siksi tämän, huomattavasti useampia hampaita koskettavan hoidon osalta alunperin ajattelin, että joudun ottamaan särkylääkettä joka kerta, kun vaihdan kalvot. Mutta, ensimmäisen kalvonvaihdon jälkeen en ole ottanut särkylääkettä kertaakaan!

Oikomisen liike jakautuu niin tasaisesti, että varsinaista kipua en ole kokenut. Hampaita kiristelee päivän-pari kalvojen vaihdon jälkeen, mutta siitä aiheutuva epämukavuus on hyvin lievää. Kalvot eivät riko kieltä eivätkä poskia, toisin kuin ne metallitapit, jotka pureutuivat posken ihoon todella kipeästi ja jättivät ilmeisesti elinikäiset arvet.

Suorilla hampailla on kiva hymyillä!

Suorat hampaat loppuelämäksi

Kaiken kaikkiaan koko oikomishoito on ollut tähän asti huomattavasti helpompi taival, kuin mitä etukäteen ajattelin. Pari kuukautta lisää harmitti ensin, mutta sitten ajattelin, että sen jälkeen minulla on suorat hampaat lopun elämääni.

Se on vaivan arvoista, se!

 

_______________

Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus

kauneus hyva-olo terveys oma-elama
Kommentit (1)
  1. Valurautapannun huolto – Vuodenaiti | Lily
    7.10.2021, 08:20

    […] Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *