Termikoulu: multipaskaus

Nyt kun ollaan saatu taas työviikko polkaistuksi käyntiin kuin 5 vuotta kylmässä tallissa ollut pappajopo, niin ajattelin rikastuttaa elämääsi Vuodenaidin termikoulun ensimmäisellä oppitunnilla. Siispä Vuodenaidin termikoulu: multipaskaus. Ole hyvä!

Vuodenaidin termikoulu: multipaskausMultipaskaus = tehdään monta asiaa yhtä aikaa – ja kaikki yhtä huonosti.

Harrastin tätä viimeksi viikonloppuna. Yritin tehdä asioita samalla, kun kielsin Pikkuihmistä
A) ehkä 586:tta kertaa olemaan jahtaamatta lainakoiravanhusta ”ennenkuin se puree sua TAAS”
B) Pikkuihmistä olemaan koskematta koiran vesikippoon, jonka hän silti onnistui läträämään noin 2 kertaa päivässä parketille ja/tai itsensä päälle
C) kieltämään Pikkuihmistä olemaan herättämättä juuri aloilleen asettautunutta koiraa. Se koira ei paljon extrapäikkäreitä saanut viikonlopun aikana.

Pelkästään näissä kolmessa kohdassa oli kuitenkin niin helevetisti hommaa, että en saanut oikein mitään muuta tehtyä kunnolla ja homma meinasi mennä aivan multipaskaamiseksi. Jossain vaiheessa sunnuntaita koin suoranaisen valaistumisen hetken ja päätin luovuttaa monen asian yhtä aikaa suorittamisen (about sen jälkeen, kun yritin laittaa ruokaa ja Pikkuihminen ehti pamputtaa koiraa lahjapaperirullalla) ja keskittää multipaskaamisenergiani nöyrästi johonkin, minkä huonostikaan tekemisestä ei koituisi taloudellemme huomattavia vahinkoja: irtokarkkien syömiseen.

Nyt on sitten naama näppylöillä, mutta koira on edelleen hengissä, lasta ei ole purtu kuin kahdesti, pyykkikoneeseen ei päätynyt lapsen patterileluja, en polttanut mitään uuniin enkä pyörittänyt astianpesukonetta ilman pesuainetta. Muun muassa! Grande succé!Vuodenaidin termikoulu: multipaskaus

________________

Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus

Kommentit (1)
  1. Stoppi koulukiusaamiselle! - Vuodenaiti stoppi koulukiusaamiselle
    5.3.2021, 19:16

    […] Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *