Kuvausasento!

Miltä näyttää kauneusmaailma armeijan käyneestä, aikuisesta naisesta? Tähän kysymykseen haen vastauksen osallistumalla mallikoekuvauksiin. En koskaan ajatellut, että tämä menisi näin päin; että intin jälkeen tulisi vielä kuvauksia, mutta ei siinä kai sinänsä mitään pahaakaan ole. Tilaisuuksiin täytyy tarttua.

Inttiä suuremmaksi ongelmaksi ajattelin ikäni, sillä mallimarkkinoillahan 25-vuotias on jo ikäloppu. Alle 170-senttinen nainen on myös pätkä. En ole täydellinen.

Mutta tosiasiahan on, että on olemassa myös mainosmalleja; monipuolisia, muuntautumiskykyisiä ja persoonallisen upeita miehiä ja naisia. Omana itsenään hyviä ja antaumuksellisia poseeraajia ja katukuvan tai mainosten piristäjiä. Minusta on hienoa, että mainoksissa on monenlaista kauneutta ja komeutta.

Itseään ei pidä päästää vähällä, vaikka ei myöskään arvioida väärin kriteerein. On oltava realisti, ja näin ajattelin olla. Parikymppisenä en aina ollut, ja lisäksi itsetuntoni oli huomattavasti kehittymättömämpi, eli osasyynä kauneusalalle hakeutumiseen oli hyväksynnän hakeminen.

Pieni kilpailuvietti ja itseni voittaminen tässä tietysti edelleen on mukana, mutta hyväksyn luonnolliset rajani. Tavoitetta tässä haasteessa kuitenkin on kerrakseen, kuten kaikessa työnhaussa ja -teossa. Täytyy olla hyvä asetetuissa rajoissa; niin intissä, yliopistossa kuin mallina. Katsotaan, onko minusta vielä kolmekymppisenä malliksi!

Kuntoiluakin on aina helpompi jatkaa, kun on selkeä syy ja päämäärä pysyä linjoissa. Terveys ja kiva ulkonäkö jo sinällään riittää, mutta ainakin minulla täytyy olla lisänä joitain konkreettisia tavoitteita, joita kohti pystyn mielessäni tähtäämään. Niiden on oltava luonteeltaan pakottavia; en selviä haasteista, jos en ole kuosissa (en pääse hengissä vuorelta alas ja takaisin rakkaiden luo Suomeen, en pysty puolustamaan tasa-arvoisempaa Suomea tai vastaavaa).

Mallintyöt on yksi tällainen tavoite ja motivaattori. On oltava aina valmiudessa. 

Tässä muuten ihana biisi…

//www.youtube.com/embed/o_1aF54DO60