Oman elämänsä Ripley?
Tiedätkö sen vapauden tunteen, kun tuuli heittää etuhiukset otsalle ja ne saavat peittää rajoittamatta koko kesäisen merimaiseman? Korvissa kimmeltävät korut, tukka heiluu reippaalla ponnarilla puolelta toiselle tunnin juoksulenkin tahtiin. Pitkiksi päässeet kynnet on lakattu kaverin lahjoittamalla pinkillä ylijäämälakalla, jota se ei huolinut itselleen.
Olen sopinut parin päivän päähän tapaamisen inttikaverin kanssa. Kaikista elämänvaiheista on hyvä jäädä henkiin vähintään joitain läheisiä ihmissuhteita. Ei niitä väkisin saa elossa pidettyä.
Tällaisia luonnoksia tallensin viime vuoden aikana ja sitä odottaessa tylsinä hetkinä kännykkääni. Miltä ne nyt kuulostavat, kaiken jälkeen?
”Mikään suru maailmassa ei kaada minua. Yksikään vaara ei ole liian pelottava minulle. Pystyn kohtaamaan kaikki pelkoni. Kukaan eikä mikään ole korvaamaton, kaikesta seuraa uutta. Siksi kaikki, mitä haluan on mahdollista minulle. Pystyn aina luomaan uuden, mielekkään elämän.”
”En koe, että miehet olisivat mitenkään ratkaisevasti erilaisia kuin naiset. Koen armeijassa olleeni vain oma itseni. Voin päättää olevani subjekti, se joka ampuu ja määrää itse kohtalostaan sekä mahdollisesta tuhostaankin. Minä päätän itse.”
”Mielestäni on hirveän mukava ajatus, että kaikki voisivat elää keskenään sovussa eikä kenenkään tarvitsisi vaivata päätään ikävillä asioilla. Valitettavasti niin kauan kuin ihmiset ovat ihmisiä, se ei onnistu. Pitää olla realisti.”
”Ei mieheksi kasvaminen ole edes sitä, että kestää henkilökohtaisesti paskaa niskassa, vaan sitä, että oppii rakastamaan toisia enemmän kuin itseään. Se on se asia, jonka oppii, kun käy armeijan.”
”It’s the fear of dying that makes us want to live, to overcome our fears. To show that we’re able to be more than we are. After all we’re going to end up being alone and facing our real selves one day. What did we do in our lives? Did we love? Did we try to be better? Did we go as far as we could?”
”Tämä inttiaika on avannut paljon uutta. Ryhmähenkin on saanut uuden merkityksen. Samoin jaksaminen. Ja naisena oleminen. On ollut ihan outoa joskus pohtia, että onko tämä todella naisen paikka. On vaatinut paljon jatkaa siitä ajatuksesta huolimatta.”
”We actually prepare ourselves not just to kill but to die. How anxious does that make you? We’re shooting real bullets in the forest. When I hurt my teeth I finally figured this is not a game. I can hurt myself. It’s all serious and that causes the normal anxiety at times.”
”Being in the army is like studying Buddhism. Many times you wonder why did you do this again, why do you suffer, why do you have to feel less. All the insecurity. You feel like an old, sick woman and you look tired. You can’t walk properly, still you’ll march on. After all, this is the only place where you can sleep properly without nightmares about the army. There’s no better order in your civil life. And giving up is for losers. It’s better tohrough though it’s tough.”
”This is insanity. Whoever said you can’t be a beauty pageant and a soldier in one person just doesn’t know how to do it.”
”Se armeija on minulle vähän kuin Intia, itsensä etsimistä. Oletko koskaan miettinyt maailmaa, jossa sinulta odotetaan ihan samoja suorituksia kuin miehiltä eikä mihinkään ole selitystä ”koska olen nainen”? Eikö tuntuisikin hyvältä tulla verratuksi miehiin? Minulle se on luksusta. Nyt voin ehkä viimein kokea vapauden sukupuoleeni liitetyistä rajoitteista ja määritelmistä. Se olisi henkilökohtaisesti todella arvokas kokemus. Kaiken ratkaisee vain se, mitä olen kaikista ennakkoluuloista puhdistettuna.”
”Inhoan junassa istumista inttivaatteet päällä. Olen lomilla enkä haluaisi ihmisten juuri nyt ajattelevan inttiä, kun ne näkevät minut. En jaksa odottaa, että pääsen kotiin tarpeille, syömään, suihkuun, sänkyyn.”
”Minulle mullistavinta armeijassa on ollut oppia sietämään kritiikkiä ja puolustautumaan, kun tuntuu pahalta. Asioita, jotka olisi pitänyt osata vuosia sitten.”
”Toisina heikkoina hetkinä olisin valmis sanomaan, että okei, selvä, allekirjoitan, naiset eivät sovi inttiin. Oikeasti. Sitten mietin, että ehkä olen luovuttamassa liian helposti ja on olemassa toivo siitä, että olen väärässä. Ehkä en näe objektiivisesti. Ehkä alan ajatella kuin minun halutaan ajattelevan? Ehkä ajattelen kuin mies.”
”Tulin intissä lopputulokseen: maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, kilttejä ja rentoja. Kadehdin rentoutta, mutta en arvosta sitä.”
”Tykkäsin teininä Alienista, koska siinä Ripley teki naisena kovia juttuja ja taisteli yksin pelottavia hirviöitä vastaan eikä kukaan voinut auttaa sitä. Mielestäni oli siistiä, että nainen toimii pelkonsa vastaisesti. Ja nyt olen lähes 30, menen armeijaan ja katsoin Aliensia edeltävän leffan. Olen oman elämäni Ripley. Ehkä nuorempana ajatteli ekoja kertoja, että vaikka pelko on todella ahdistavaa, miesten maailma on ahdistava, niin jos siitä ei välitä, pystyy toimimaan. Leffa ahdisti minua, sillä mietin, että entä jos en olekaan kuin Ripley, vaan pelastettava nainen? Ripleyllä on oma tahto ja sitä ei kukaan määrittele. Ainoastaan se, että se selviää Alieneiden kynsistä määrittelee sen.”
