Kenellä on oikeus kertoa raskaudesta?
Mietin tätä aihetta raskauden alkutaipaleella ja olin jo aika lailla päässyt asian yli, kunnes tänään se nousi taas ajatuksiini.
Alkuraskaudessa minua ärsytti suuresti, kun mies kertoi raskausuutisistamme työpaikassaan. Koin jotenkin, että on ok, että minä kerron mutta mieshän ei saa kertoa kenellekkään. Mitä jos raskaus menee vaikka kesken? Kantani oli todella itsekeskeinen ja havahduin siihen kaikesta loukkaantumisen tunteista huolimatta. Kyllähän lapsi on meidän molempien. Itsehän kerroin työpaikallani todella aikaisin, heti kesäloman päätyttyä ja töihin palattuani. Enkä mitään lupia mieheltä kysellyt, joten miksi hänenkään olisi pitänyt kysyä?
Hassua oli, kun ystäväni sanoi kertoneensa äidilleen ja toinen ystävälleen. Tämä sai minut hymyilemään. Oli kiva kuulla kuinka ihmiset, joita en ollut koskaan tavannutkaan, iloitsivat meidän vauva uutisista. Toki nämä ystävät kyselivät myöhemmin että ei kai haittaa ja ei tietenkään haitannut!
Työrintamalla taas meinasin ottaa jo puheeksikin, että kiitos vaan mutta kerron sitten kyllä itse raskaudestanu. Muutama pikkulintu oli ehtinyt visertää jo sinne ja tänne. Koin oloni taas hiukan loukatuksi ja tällöinkin mentiin vielä ihan alkuraskaudessa. Koin kuitenkin, että kyseisiä tilanteita ei enään tulisi eteen ja, että asiaa on turha ottaa esille työporukassa.
Vaan olisi sittenkin pitänyt…
Ilmeisesti työpaikalta on ehditty kertoa raskaudestani jo koko ketjun johdolle. Juttu tuli ilmi, kun kouluttaja kyseli kuulumisiamme. Minun kohdalla kysyttiin vointia (?!). Joo ei siinä mitään, ajattelin että olipas siinä sattuma. Tauolla puhuin kipeytyneestä selästä, niin kouluttaja alkoi puhumaan painopisteen muuttumisesta. Joo ei siinä, pitihän minun itse kertoa nyt jo johdon suuntaan raskaudesta, mutta hölmistyin niin paljon, että en saanut asiasta puhuttua. En nimittäin nyt tiedä, että oliko kaikki suurta sattumaa vai onko esimieheni kenties kertonut asiasta eteenpäin ja jättänyt sitten kertomatta minulle, että on kertonut. Huomenna pitääkin soitella töihin ja kysyä asiasta.
En tiedä olenko ihan sekopää, kun otan näistä asioista itseeni?
Et todellakaan ole yhtään sekopää! Minulla oli alku- ja keskiraskaudessa ihan samoja fiiliksiä. Halusin useimmissa tilanteissa hallita vauvauutisen kertomista itse enkä pitänyt lainkaan siitä, että jotkut juorusivat perheenlisäyksestämme ihan mihin sattuu. Varsinkin, kun taustalla oli vuosien lapsettomuus, olin supervarovainen kertomisen kanssa, ja tuntui jopa törkeältä, että ulkopuoliset, joille raskaus ei kuulunut tippaakaan, mehustelivat sillä.
Niinpä sanoinkin suoraan heille, joille uutinen kerrottiin viikon 12 ultran jälkeen ekoina, kenelle saavat ja kenelle ei tarvitse asiasta kertoa. Uskoakseni useimmat kunnioittivat toivettani. Miehen kanssa sovimme yhdessä, kenelle kerrotaan, vaikka miehen suhtautuminen vauvauutisen sanomiseen ei ollutkaan yhtä kontrolloiva kuin mulla.
Ainut epämukava tilanne juoruiluun liittyi minullakin työpaikkaan. Kerroin ensin pomolle ja sitten paikalla olleelle porukalle. Muutama tyyppi ei ollut tilanteessa läsnä ja kuulivat uutisen vasta myöhemmin, en lähtenyt erikseen kertomaan ison firman jokaiselle kollegalle. Ne kommentit, ”et oo sitte kertonu, että oot paksuna” ja ”ootko sä lihonu vai raskaana” olivat mielestäni omas taustaani vasten niin törkeitä ei miltään läheisiltä työkavereilta, että ripitin heidät melkolailla kunnolla, enkä usko, että tokaisevat yhtä ajattelemattomia kommentteja jatkossa enää kenelläkään.
Mutta palatakseni tuohon sun tilanteeseen, kerrot itse just kenelle haluat ja milloin haluat. Ja sulla on oikeus pyytää myös pitämään asia omana tietona, jollet halua yksityisasiaa levitelteltävän. Nämä on tosi herkkiä juttuja, ja tulevalla äidillä on ehdottomasti oikeus suojata itseään ja tulevaa vauvaansa sellaisin tavoin kuin parhaaksi näkee. 🙂