Olemme asustaneet Yhdysvaltojen maakamaralla viitisen kuukautta. Se on karkeasti pyöristäen noin 150 päivää, 20 viikkoa ja 1,5 vuodenaikaa. Kuten aina, kylmät numerot kuulostavat latteammilta, kuin kvalitatiivinen välitilinpäätös.

Viisi kuukautta on myös

• Noin 568 ”tää on ihan mieletöntä”-huokausta auringonlaskujen, merenrantojen ja vuortenhuippujen äärellä (Insta-tilini on alkanut näyttää yksitoikkoiselta, mutta pakkohan näitä on hehkuttaa)
• Nelisenkymmentä reissua markettien mersuun, Trader Joe´siin
• Noin kolmekymmentä siltatullia erään punaisen sillan ylityksestä
• Muutama ”en osaa vastausta tilanteeseen, enkä aio kysyä kollegaltani, joten päätetään tässä, ettei niin voi tehdä”- jämptiä linjanvetoa viranomaisilta
• Approx viisi putelia SK50-kertoimen aurinkorasvaa
• Vähintään kolmesti väärät roskikset kadunvarressa tyhjennyspäivänä
• Pari pulloa vaahterasiirappia (note to self: lähiaikoina tarvitaan kolmas)
• Useampi onnellinen tuuletus junnu-futiksen maalien ansiosta
• Talouden täysi-ikäiset miespuoliset mukaan laskettuna, muutama kilisevä sixpack paikallista Anchor Steam-olutta

Alle puoli vuotta tuskin riittää tekemään järkähtämätöntä analyysiä juuri mistään niin moniulotteisesta kuin uusi asuinmaa kulttuureineen. Toisaalta, jos ei muuta niin ainakin voi pohtia omia ennakkoajatuksiaan uudessa valossa. Paikkansa pitävin oletus Jenkkilästä lienee, että täällä kaikki on suurempaa. Esimerkiksi kuppiloiden pienin mukikoko riittää keskivertosuomalaisen kofeiininnälkään vallan hyvin, sillä tästä M ja L mukeilla kahvitetaan helposti jo pienen suvun ristiäiset.

On myös totta, että small talk-kulttuuri on voimissaan. ”Hihowareyou”-litania on tarttunut niin vahvasti omaankin käyttöön, että pelkkä ”Hi” tai ”Hello” tuntuisi vähän tönköltä. Tapaamamme ihmiset ovat olleet yleisesti ottaen iloisia, auttavaisia ja valmiita suosittelemaan alueen parhaita tärppejä & herkkuja. Small talkilla voi olla pohjoismaalaisten ajatuksissa pinnallinen vivahde ja ehkä se on syy, miksi suomalaiset tunnetusti välttelevät tapaa. Olen kuitenkin saanut yllättyä, kuinka nopeasti alkukuulumisten jälkeen saatetaan kuitenkin siirtyä jopa poliittisiin tuumailuihin. (joihin liittyvistä avauksista pitäydytään muuten tarkoituksellisesti tässä blogissa substanssiosaamisen ollessa rajallista)

Pikkuruisen Suomen olemassaolo tiedostetaan hieman paremmin kuin olisin uskonut. Naapurimme osasi jopa nimetä pääministerimme ja ilmeisesti suuri osa on myös löytänyt Twitterin haravointi-meemit presidenttien tapaamisten jälkeen, sillä ”you guys know how to rake your forests” lyödään yllättävän usein pöytään ice breakeriksi. Muutama jääkarhu-kysely ja ”Kuulutteko Ruotsiin/Norjaan/Tanskaan?”, ”Suomihan ei kuulu Eurooppaan, right?”-varmistelut ovat olleet harvinaisempia.

Suomen kielen käyttö julkisella paikalla on muuten aika varma tapa saada uusia juttukavereita, sillä monia kiinnostaa mistä päin maailmaa oudolta kuulostava konsonanttisoppa on kotoisin. Pari keskustelukumppania on myös oikein pyytänyt puhumaan lisää suomea, koska se kuulemma kuulostaa niin kauniilta! Ehkäpä eksoottisuus hieman sievistää ensivaikutelmaa ja toki myös sen, minkälaisessa kontekstissa suomea kuulee. Esimerkiksi ”Oi katso Suomi sinun päiväs koittaa..”, voi varmasti hyväillä kansainvälisiäkin korvia, kun sen sijaan keskiverto paikallispeli Hakametsässä antaisi kielestämme aivan erilaisen näytteen. ”It ain’t what you do, it’s how you do” – sopinee linjavedoksi tähänkin.

Suomalaiset ovat tietysti omaksuneet vuosien varrella paljon rapakon takaa. Olemme oppineet amerikanenglantia ala-asteelta saakka dubbaamattomien elokuvien, piirrettyjen ja biisien muodossa. Moni muoti-ilmiö on ollut ensin hitti lännessä, ennen kuin se on näkynyt vaatteena jonkun päällä, sovelluksena kännykässä, tirisemässä grillissä tai Jenkkilästä lainattuna perinteenä (Halloween yhtenä esimerkkinä).  Runsaasta tuonnista huolimatta, apinoitavaa on mielestäni kuitenkin jäljellä. Alla henkilökohtainen top 10-lista niistä teemoista, joihin voisi olla mukava törmätä joskus kotimaassakin.

1. Mukavuus ei ole pahasta-mentaliteetti

Mukavuudenhalun hyväksyminen on aikamoista kryptoniittia tutummalle ”Kärsien kirkkaimman kruunun saat”- verenperimälle. Näin äiti-ihmisen näkökulmasta tästä hyvä esimerkki on lähes jokaisesta lasten leikkipuistosta löytyvä vessa, mikä varmasti lisää perheen yhteistä puistoiluaikaa, kun lasten tai vanhempien ei tarvitse lähteä kesken kaiken kotiin jalat ristissä.

Pikaruokalassakin annos tuodaan usein asiakkaalle pöytään asti. Kaupoilla parkkipaikkoja on runsaasti, ostokset pakataan pyytämättä ja kassa saattaa jopa kysyä tarvitseeko asiakas apua niiden viemisessä autolle. On myös hauskaa, kuinka paikalliset lähtevät rannoille ja junnujen futispeleihin aina kannettavien tuolien kanssa -unohtamatta termoksia ja kylmälaukkuja! Kun istuu mukavasti ja kädessä on kuuma kahvi tai vilpoinen juoma saattaa käydä niin hassusti, että unohtuu tuomarin haukkuminenkin kokonaan.

2. Lemmikkieläimet ovat todellisia perheenjäseniä

Koirat ovat omistajiensa mukana kaupunkien kaduilla, rannoilla, automatkoilla, futispeleissä, jopa useissa ravintoloissa ja kaupoissa. Usein jolkottavat vapaanakin tiiviisti omistajiensa vierellä eikä jätöksiä näe juuri missään. Kissavihaankaan en ole törmännyt, vaan kisut saavat usein kierrellä vapaasti naapureiden pihapiirissä, ilman että kukaan muistuttaa autotallista löytyvästä haulikosta. Kun koirankakat ja toisten pihoilla vierailevat kissat ovat kotimaan asuinkunnan FB-ryhmän ykköspuheenaihe, joutuu miettimään mistä täällä sitten kuntalaiset puhuvat keskenään?

3. Lasten liikenneturvallisuuteen panostaminen

Koulun läheisyydessä olevilla suojateillä olevat crossroad guardit varmistavat STOP-lätkineen, ettei kukaan kaasuttele suojatiellä vanhoilla vihreillä. Koulubussin kyytiin / kyydistä tulevat lapset ovat myös lain suojelemia, sillä pysähtyneen ja punaisia valoja vilkuttavan bussin ohittava autoilija voi saada 1000 dollarin sakot ja vuoden ajokiellon.

4. Aina on syytä juhlaan

Vaikka paikallisilla on korkea työmoraali, on ”work hard” tunnetusti yhteydessä ”play hard”-lupaukseen. Juhlapäivänä ei ole väliä onko kyseessä aikuinen vai lapsi – jokainen on ansainnut omana päivänään näyttävät kaakut ja korkeat ilmapallot. Kesäisin puistot ja rannat ovat täynnä iloisesti grillailevia synttäriseurueita.

5. Iso osa tuotteista myydään ”minigrip”-pakkauksissa.

Vinkiksi kotimaan elintarvike- ja pakkausteollisuudelle. Esimerkiksi tortillaletut, leikkeleet ja fariinisokeri pysyvät paljon pidempään hyvinä pakkauksissa, jotka voi helposti zipata ilmatiiviiksi.

6. ”But first, let me have some breakfast.”

Arvostetaankohan missään muualla kunnon aamupalaa yhtä paljon? Kaupoissa on erikseen omat ”Breakfast”-hyllyköt meheville päivänavauksille, joilla on tarkoitus jaksaa pidemmällekin kuin työpaikan parkkipaikalle. Dinereissä tai brunssipaikassa vierailevaa odottaa valtava määrä erilaisia omeletteja, bageleita, vohveleita, pannukakkuja marjoja ja hedelmiä – kyljessä vielä yleensä paistinperunat ja reipas pino paahtoleipää, joten päivän ykkösateria tulikin sitten siinä. Annos tuodaan aina pöytään, tarjoilija täydentää kahvimukia säännöllisesti eikä kukaan oleta, että asiakas lähtisi itse viemään astioitaan tiskikärryyn.

 7. Yleiset uima-altaat

Ainakin täälläpäin maata, meriveden ollessa alle kymmenenasteista ympäri vuoden, on mahtavaa, että läheltä löytyy useampia siistejä, isoja ja kohtuullisen edullisia maauimaloita. Näissäkin lasten turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota ja jokaiselta syvään päätyyn haluavan pitää ensin antaa näyte uimataidoista valvojalle. Ilman ranneketta syvälle ei ole asiaa.

 8. Kotiinkuljetus oletuksena

Jos tilaa jotain, joka ei mahdu postilaatikkoon, tulee lähetys varmasti ilman eri mainintaa kotiovelle asti, eikä vastaanottaja joudu lähtemään seurantanumeron kanssa paikalliseen postitoimistoon

 9. Erikoisruokavalioiden huomiointi

Lähes kaiken saisi halutessaan gluteenittomana, kasvisversiona, maidottomana, mutta se ei tarkoita mautonta! Gluteenia välttelevänä olen ilokseni päässyt taas maistelemaan oikeasti hyvää pitsaa, bagelia ja tortillalettua, jotka eivät maistu kengänpohjalle vaikka perusviljat puuttuvatkin.

 10. Yhteisöllisyys

Tämä läikähtää sydämessä eniten. Yhteisöllisyys on iso sana ja tavoite, mutta loppujen lopuksi ilmenee arjessa pieninä tekoina. Täällä se on kuulunut mm. futisjoukkueen ilonkiljahduksina ja läpyinä, kun kipeänä ollut kaveri pääsee taas tauon jälkeen mukaan. Se on ollut uusilta tuttavuuksilta saatu kutsu grillaamaan, rannalle tai viettämään Kiitospäivää, tai vapaaehtoisesti ennen aurinkoa noussut naapuri, joka tarjoutuu opastamaan maahanmuuttaneelle työmatkapyöräilijälle nopeimman reitin lauttaterminaaliin. Se on vuokraemännän jääkaappiin jättämä tupaantuliaiskuohuva, työpaikan perhepiknik taaperoineen ja koirineen tai joukko vanhempia, jotka lähtevät kuljettamaan ja valvomaan luokkaretkeläisiä.

”Yhdessä mennään ja porukalla tehdään, niin tulee valmista”. Kyllähän tämä Suomessakin tiedetään, mutta lupaan ainakin omalta osaltani olla sitä taas paremmin edistämässä, kun joku päivä otetaan pelkkä menolippu Helsinki-Vantaan suuntaan.

Tottakai homma toimii toisinkin päin. Suomesta on tuotu tänne mahtava määrä osaamista ja käsittääkseni Jenkkilä on meille merkittävä vientikohde myös materiaalipuolella – mutta esimerkiksi täältä löytyvien ruotsalaisten kuluttajatuotteiden tarjontaan verrattessa olisi vielä paljon kirittävää. Täytyykin ottaa asiaksi listata mitä kaikkea kotimaasta on vielä ehdottomasti saatava Amerikan markkinoille!

Tässäpä raporttia tällä kertaa. Palataan ensi kerralla, todennäköisesti ensimmäistä, ainoaa ja autenttista Kiitospäivä-kokemusta rikkaampana!

Eeva

Heissan pitkästä aikaa,

Kaikennäköistä sitä on taas muutaman viikkoon mahtunut.

Ensin täytyy vähän vielä kerrata tunnelmia maastopalovaroitusten ajalta. Meiltä, kuten parilta miljoonalta muultakin Kaliforniassa asuvalta katkaistiin tarkoituksella sähköt viikko sitten lauantaina. Kun sateita ei ole nähty kuukausiin, ei rutikuivassa osavaltiossa ei haluta tuulisina päivinä ottaa riskiä, että myrskyn mukana kaatuva sähkötolppa sytyttäisi maaston palamaan. Siihen kun vielä tulisi myrskytuuli päälle, niin on kuin sytyttelisi oikein käkkäräksi kuivunutta koivuntuohta ja pumppaisi vielä palkeilla perään.

Tänäkin vuonna todennäköisesti syttyvistä tulipaloista kuuli puhuttavan jo pitkin kesää. Uutiset Sonoman Kincaden ja Los Angelesin alueen tulipaloista ovat olleet pysäyttäviä ja surullisia. Paloissa on tuhoutunut ihmisten koteja ja elinkeinoja, esimerkiksi viinitilojen palaessa. Jotkut nyt evakuoiduista ovat kuulemma jo toista kertaa liekkejä paossa, eikä voi kuvitellakaan kuinka moni luontokappale on kärsinyt elintilan hiiltyessä. Riskialtteimmat alueet ovat/olivat meistä turvallisesti 100 km päässä, mutta täälläkin ihmisiä pidetään hyvin tietoisina siitä, että autossa on hyvä olla tankki vähintään puoliksi täynnä ja tärkeät paperit hollilla äkkilähtöä ajatellen.

Ilman puhtautta seurataan myös tarkasti. Jossain kohtaa näytti, että pohjoisen savut ovat suoraan matkalla tänne meille, mutta kävi säkä, kun tuulet puhalsivatkin ison osan pilvestä merelle. Niin kauan tietysti savuaa, kun on tulta, joten tilannetta seuraillaan ja varmasti joka taloudesta (niin kuin meiltäkin) löytyy kaikille hengityssuojaimet pahemman varalta.

Eli varotoimenpiteet ovat perusteltuja ja muutaman päivän sähkökatko on pieni epämukavuus verrattavissa todellisiin vaaratilanteisiin. Pakollinen pimeys illan tullen, lämmin jääkaappi ja kylmä suihku olivat tylsä kombo muutamaksi päiväksi, mutta väliaikaisia. Nyt muuten vasta huomasi, kuinka keinovalo pitää yllä vireystilaa iltaisin! Kun tupa pimeni samalla hetkellä kuin taivaanrantakin, huomasi kuinka tällainen iltavirkkukin olisi valmis nukkumaan jo ennen yhdeksää. Aikaisen nukkumaanmenon lisäksi sähköttömyyden kääntöpuolena oli pakollinen tauko kännykästä. Kun ei tiedä milloin pääsee seuraavaksi lataamaan puhelinta, ei raaski tuhlata akkua paria minuuttia enempää netin selailuun. Ihan terveellistä vaihtelua tällaiselle Instassa ja Pinterestissä roikkujalle.

On selvää, että jos liikennevalot, suurin osa kaupoista ja bensiksistä olivat pimeinä, olivat koulutkin kiinni muutaman päivän. Lapset tuulettivat alkuun, mutta jo päivän päästä totesivat, että koulussa ei muuten olisi näin tylsää, kuin kotona on nyt. Haaveilivat tietysti Youtuben, Pleikan ja kännyköiden perään yhtä paljon, kuin itse fantasioi mahdollisuudesta pestä hiukset puhtaaksi lämpimässä suihkussa, mutta ilmeisen urheasti tarttuivat ”akustisiin touhuihin”: pyöräilyyn, palloiluun, paineihin ja piirustuspapereihin. Taidetta tulikin nyt valtavaan tahtiin, kolmen päivän sähkökatkon aikana sujahti noin puoli riisiä printtipaperia.

Esikoisen futiskaverin äiti näytti muuten yllättyneeltä, kun kerroin että muuten sähkökatko on ollut ihan ok, mutta kaipailin lämpimän suihkun lisäksi kuumaa aamukahvia. Hän tuumasi, että senhän kun vaan keittää vettä ja tekee kahvit pressopannulla niin hyvää tulee. Lamppu syttyi sitten vasta myöhemmin kun tajusin, että heillä on tietysti kaasuhella. Epäamerikkalaisessa kämpässämme hella toimii sähköllä, joten aamukahvin teko katkeaa siihen vedenkeittoon. Sain tosin myöhemmin tietää, että pääsisimme jatkossa vuokraemännän keittiöön lämmittelemään eineitä kaasulla, joten saimme pian jättää inhan tölkkikahvin avaamatta.

Viimeisenä sähkökatkospäivänä selvisi muuten, että kaupungin Community Centerissä oli generaattori ja näin ollen virtapaikkoja tarjolla. Lähdimme tietysti poikien kanssa toiveikkaina katsomaan, olisiko siellä meillekin pari töpseliä vapaana, niin saataisiin luureihin lisää virtaa. En ikinä unohda sitä lämpöä ja tervetulotoivotusta, kun saavuimme uteliaina rakennuksen saliin. Vastassamme oli elävää haitarimusiiikkia, kuumaa kahvia, ilmaista ruokaa, jälkkäriä, lehtiä, lapsille leluja ja varmaan satoja töpseleitä, joiden äärellä ihmiset latasivat puhelimiaan, joivat kahviaan ja juttelivat hyväntuulisina naapuripenkissä päivystävälle. Vapaaehtoiset riensivät kertomaan meille missä olisi vielä pitsaa ja tikkareita jäljellä, jos pojille maistuisi – ja maistuihan heille! Itse olin älyttömän iloinen tuosta yhteisöllisestä tunnelmasta, hyväntuulisista ihmisistä ja ennen kaikkea kuumasta kahvikupillisesta.

Kun sähköt palasivat, oli kuin joulu. Kuuma suihku tuntui viiden tähden kylpylältä ja mitä luksusta oli napsauttaa astianpesukone päälle, keittää kahvit ja tehdä ruokaa omalla hellalla. Tietysti tärkeintä oli, että ympäripyöreitä päiviä tehneet palomiehet saivat palot sammutettua. Säätietoja tulee toki seurattua tiiviisti jatkossakin. Täkäläinen talvi on kuulemma ennen kaikkea sateinen, joten viimeistään silloin on pahin riski hellittänyt.

Ensimmäinen paikallinen Halloween

Lapset pääsivät katkon jälkeen kouluun kolmen päivän tauon jälkeen, sopivasti juuri Halloweeniksi. Oli tiedossa, että kouluun sai pukeutua naamiaisasuun, mutta silti erään suomalaisen äidin ilme oli varmaan vähintäänkin ihastuneen tuijottava päästyämme parkkipaikalle. Noin parimetriseksi hummeriksi pukeutunut vanhempi (miten oli mahtunut autoon?) talutti lastaan kouluun ja vastaan tuli dinosauruksia, supermiehiä, morsiamia ja käveleviä avokadoja. Olin luvannut tehdä lasten luokkajuhliin terveellistä naposteltavaa ja väkästelin sitten puolen tunnin Pinterest-selailun jälkeen vihannesluurangon. Tästä olisi varmasti saanut paljon autenttisemmankin, mutta kelpasi onneksi pippaloihin ja yllättävän tyhjä vuoka tulikin takaisin.

Illalla kokoonnuimme kylässä olleiden perheenjäsenten kanssa odottamaan lasten ekoja trick-or-treat kierroksia. En tiedä jännittikö poikia vai meitä aikuisia enemmän illan lähestyessä – ja tietysti myös ovikellon soidessa! ”Iik, nyt siellä tulee joku!” Olin tietysti varannut karkkia valmiiksi, mutta ei ollut hajuakaan, pitikö ovella takaa löytyvien lasten ”trick-or-treat!” kysymykseen oikeasti vastata jotain. Onneksi ojennettu, täynnä oleva karkkikippo toimii kansainvälisenä signaalina: ”siitä suut makiaks” eikä pienten käsien käytyä kupissa vaadittu sen suurempaa protokollaa.

Mummo jäi avaamaan ovea naapuruston naamiaisväelle, kun lähdimme omien hahmojemme – luurangon ja Fortnite Laaman- kanssa kierrokselle. Tämä olikin kaikin puolin elämys! Eipä sitä pihoille luotua tunnelmaa taida pystyä kuvailemaan blogitekstin kautta, mutta yritetään..huh! Vastassamme oli käsittämättömiä valotaideteoksia, puhuvia ja keitoksiaan oikeasti sekoittavia robottinoitia, siipiään heiluttavia lohikäärmeitä, hautakiviä, oikean hevosen kokoisia luurankoja, äänentoistolaitteita jotka soittivat pimeään iltaan hyytävää musiikkia, lyhtyjä, jättimäisiä hämähäkkejä & hämähäkinseittejä, hiljalleen leijailevaa sumua (joku ilmeisesti askarrellut hiilihappojään kanssa) JA mikä parasta: aivan ihania ihmisiä karkkeineen. Pojat saivat paljon kehuja puvuistaan ja tulivat aina ovilta myhäillen, kurpitsaämpärit taas hieman painavampina takaisin. Eräskin vanhempi pariskunta tuntui olevan haltioissaan ovella käyvistä vieraista ja huusivat vielä perään ”Thanks for keeping up the Halloween spirit!” Tuo lasten pukujen huomioiminen on muuten näemmä yleinen osa Halloweenia ja niin mekin ymmärsimme ihastella meidän ovellemme tulleiden hahmojen asusteita. Emme me aikuisetkaan jääneet tyhjin käsin, kun yhdestä talosta kysyttiin, saisiko olla täysi-ikäisten ”treatsejä” viinimukillisten merkeissä..:D Hauska tapahtuma kaiken kaikkiaan!

Karkkeja riittänee nyt helposti pääsiäiseen asti. Muuten on kummitusdekoreet siivottu pois ja hämähäkinseitit napsittu irti meidänkin pihalta. Tuo keinoseitti on muuten hemmetin leviävää materiaalia, ensi vuonna tiedän että pensas on sille viho viimeinen paikka, jos ei halua parturoida koko kasvia kun yrittää sitä siivota. Sukulaiset on myös halittu ja haikeudella hyvästelty, joten täällä alkaa olla pitkästä aikaa normi arki..Ja tietysti kohta lempijuhlani Joulu! Kaikki kunnia tukkureille ja vähittäiskauppialle, kuinka muuttavat yhdessä yössä kaupat oranssista Halloween lookista jouluisaksi, joskin tietysti tässä välissä on hieman Kiitospäivääkin tuloillaan. Paljon on siis kerrottavaa jatkossakin, kun näitä paikallisia juhlapäiviä pääsemme näin läheltä turisteina ihmettelemään.

Palataan!

t. Eeva