Mä olen viimein saanut viettää aikaa yksin ja olla hiljaa kun olen halunnut olla. Aivot on levänneet! Nyt kun luen viime viikon postauksia, näyttää edelleen että lauseiden järjestyksissä ei ole mitään järkeä, mutta antaa olla. Voin sitten joskus taas nauraa sille väsymystilalle.

Elämä on kauhean rauhallista nyt, mutta mun mielessä pyörii kokoajan kaikki suuret uudistukset mitä tänä vuonna tulee vastaan. Me ei tulla kohta viettämään enää paljoakaan aikaa luokan kanssa, koska edessä on harjoittelujakso ja mahdollinen vaihto. Se tuntuu surulliselta, koska koko Tukholman reissu meni niin hyvin ja meillä oli niin älyttömän hauskaa yhdessä. Me ollaan vaan aina oltu sellaisia ettei vietetä usein vapaa-aikaa yhdessä.

Jos Norjan vaihto toteutuu, en tee UNICEFilla enää loppuvuodesta töitä. Mikä tuntuu hullulta ajatukselta. Luovun nykyisestä kämpästäni, mikä tuntuu myös hullulta ajatukselta. Molemmat asiat tulee olemaan raskaita, mutta aika monella tavalla välttämättömiä askeleita. Mähän päätin että mun elämä muuttuu, koska nyt se on liikaa paikallaan. Silti mua mietityttää teenkö nyt kaiken oikein. Sitä ei voi tietää kukaan. Onneksi kyseessä on vain väliaikaiset ratkaisut.

Just nyt on tärkeintä löytää harjoittelupaikka, ja mulla on mielessä yksi vahva ehdokas minne soitan huomenna. Sormet ristiin 🙂 Ajatus huhti-toukokuun Helsingistä tuntuu nyt aika kivalta!

Kesää on ihan jumalaton ikävä. Oon jo fiilistellyt vähän SMG:n musiikkia ja haaveillut vihreistä maisemista 🙂 Klubin keikkaa 27.3 odotellessa!