Olin viimeksi Lontoossa melkein tasan vuosi sitten. Olen käynyt siellä yhteensä kuusi kertaa jos en ole seonnut laskuissa. Tiedän keskustan alueet (tai sen alueen missä Piccadilly Line – metrolinja kulkee) jo hyvin mutta silti siellä on aina yhtä kivaa käydä.

Kaupungissa vaan on sellainen oma tunnelmassa mitä on vaikeaa kuvailla. Kodikas ja kansainvälinen samaan aikaan. Siellä tulee heti tosi hyvälle tuulelle maailmasta ja elämästä. Brittiläisyys ja kaikki muiden kulttuurien vaikutteet on just sopivassa suhteessa esillä.

Myös ikuinen harmaa saderäntätihku on siellä vaan kaunista, koska joka kadunkulma on pullollaan aivan supereita kahviloita joissa osataan asiakaspalvella vähän eri tyyliin kuin suomessa. Asuinalueilla törmää jokaisen korttelin jälkeen pieneen puistoon jonka ovella tai puistonpenkissä on vähintäänkin yksi pieni laatta muistokirjoituksella. Mrs Heffington grew up and lived in this neighbourhood 1942-87.

Viimeksi sieltä lähtiessä tuli taas tunne että noniin nyt ei tarvitse hetkeen tännekään tulla, on niin tuttua kaikki. Ei siihen takaisinpaluu-fiilikseen näköjään tarvita kuin vuosi. En ikinä voisi asua kaupungissa koska opiskelijan siellä asuminen tarkoittaa vanhaa taloa joka on peruskorjattu vuonna 1927, kokolattiamattoja ja 10 neliötä josta saa maksaa koko omaisuutensa. Lomat on eri asia, kun voi vaan tepastella kaduilla ja kuunnella kaupungin ääniä tai istua kahvilassa tuijottamassa ohi kulkevia ihmisiä.

Rahaahan mulla ei tule loppuvuonna tähän olemaan, mutta jos vaikka ensi vuonna taas!

– Kata