Olipas taas melkoinen työviikko, sellaiset neljä päivää että oon nyt jälleen kerran aivan täysin loppu. Istun aivan kuittina Intercityssä joka on 40 min myöhässä, tottakai vr tekee yllärit just silloin kun haluaisi päästä mahdollisimman nopeasti kotiin.

Neljään päivään mahtui lähikosketusta Vaasan keskustaan ja ihmisiin, ulkona jäätymistä koko matkalta päästä varpaisiin, työkavereihin taas kerran läheisempää tutustumista, The Intouchables-elokuvalle itkemistä ja nauramista, hunajaoluen testaamista (superhyvää), paljon paljon uuden musiikin löytämistä ja suosittelua, kehuja ja hyviä hetkiä ja satunnaisia hermojen pettämisiä. Mun työ on sataprosenttisesti kaikkea kokoajan ja kaikki tunnetilat ja tunneskaalat saa kokea usein viiden minuutin sisällä. 

Mua pelottaa tällä hetkellä etten pääse Tanskaan. Tuntuu että aika loppuu, etten löydä sieltä kämppää enkä ketään asumaan mun asuntooni, ettei rahat riitä. Ei kovin mukava tunne. Jos teitäkin stressaa ja väsyttää niin kokeilkaa kuunnella tämän mielettömän pianistin kappaleita, aivan uskomattoman kauniita ja rauhoittavia:

http://www.youtube.com/watch?v=EoaPhxNubL0

Ja asiasta jalkalamppuun, tää seuraava biisi muistuttaa mua edellisestä Vaasan reissusta, josta on jo monta vuotta. Olin ehkä 17 ja päässyt pakoon ahdistavaa kotikaupunkiani, istuin puutalon rappusilla aamulla polttamassa tupakkaa kietoutuneena isoon kaulaliinaan. Muistan vieläkin sen fiiliksen tarkasti, tuntui siltä että tälläistä elämän kuuluu olla. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=s7JAc9NRsWQ

– Kata