Eilen oli vapaapäivä. Jo sitä edeltävänä iltana mulla oli tunne että nyt Aarhusiin. Vaikka en ole aamuihminen, heräsin silti innokkaasti kahdeksalta ja pyöräilin juna-asemalle. Aamu oli todella sumuinen, aurinko nousi kauniin himmeästi. Juuri sopivan kirpeä ilma, niin että posket alkoi vähän punottaa, mutta ei tarvinnut olla oikeasti kylmissään ohut bombertakki päällä.

(Tää kuva on tältä aamulta joskus kaheksan pintaan. Ei paskemmat näkymät mun huoneestani.)

Junarata Herningin ja Aarhusin välillä on yksi kauneimmista. Ennen sen näkemistä ajattelin Tanskan luonnon olevan lattea. Sitten näin ne kaikki kukkulat ja järvet ja pienet venesatamat ja kirkot.

Missiona oli löytää kirppareita. Löysinkin noin 20 erilaista. Luulen että parhaan tavaran löytää silti kesällä tapahtuvista katukirppiksistä. Ostin vain nätin norjalaisen villapaidan. Myyjä ei puhunut juurikaan englantia, joten puhuin hänelle tuttuun tapaan ruotsi-englanti-tanska sekamelskaa. Hyvin sujui keskustelut villapaitojen kauneudesta. 

Viime lauantainen lokakuu-Kööpenhamina ei juuri häikäissyt kauneudellaan , kun olin viimeksi nähnyt sen kesällä. Kaupunki oli pienempi kuin mitä muistin, eikä yhtään niin tuttavallisen oloinen. Luulen että siellä on aina päästävä sisälle jonkun asuntoon ja aitoon elämäntyyliin että sen viehätysvoiman todella tajuaa. Esimerkiksi sisäpihojen puutarhabileet on ihan oma lukunsa.

Aarhusissa ei sellaista tarvitse, eikä edes sade haittaa. Kävelin siellä taas kuin kotonani. Mua vaan hymyilyttää jatkuvasti ne pienet kadut ja koko yleisfiilis.  

Kävelin tässä kuvassa näkyvän koulun ohitse. Kyseessä on juuri se koulu mistä haaveilen. Vastapäätä on ihanan nuhjuinen Paradis – leffateatteri jonka yläkerrassa tanssittiin viimeksi aamuviiteen. Katsoin sisälle koulun ikkunasta ja se näytti kuin unelta (mites ne INFP- persoonan ruusunpunaiset lasit). Pitkä pöytä oli valaistu parilla lampulla ja sen ympärillä oli luovan näköisiä ihmisiä kerääntyneenä jonkun pienoismallin ääreen. Näky oli niin ihana että vatsasta kouraisi.

Ja mietin taas, että jos en koskaan tule asumaan tässä kaupungissa, elämäni ei ole täysi.

Musta tuntuu nyt siltä että voisin pysyä täällä kevyesti ensi kesään saakka. En ehkä Herningissä mutta tässä maassa kyllä. 

Että semmoista, voi Tanska minkä oot mulle tehnyt. En tiedä miten tästä ihastuksesta voisi ikinä päästä eroon.