Hillary Rodham Clinton-dokkarisarja voimaannutti ja sai miettimään, pitääkö naisen aina tukea toista naista

Viime torstai-iltana nieleskelin kyyneleitä television äärellä. Ylen esittämä neliosainen Hillary Rodham Clinton-dokkarisarja päättyi. Sarja sai voimaantumaan. Se sai kimpaantumaan Yhdysvaltain hallitsevan ”presidentin” misogynialle taas kerran. Viimeisessä jaksossa muutamat kohdat saivat myös herkistymään. Esimerkiksi, kun Hillary pyrki senaattiin ja aloitti puheissaan lauseita ensimmäistä kertaa sanalla ”I”, minä. Aikaisemmin hän oli tottunut puhumaan me-muodossa sekä miehestään Billistä hänen kampanjoidensa aikana.

Hillary Rodham Clinton on poliitikko ja julkisuuden henkilö, joka jakaa mielipiteet. Jonkinlainen yleinen mielipide tuntuu olevan, ettei hänestä pidetä. Sarja sai myös miettimään miksi niin on. Siksikö, koska hän on nainen? Siksikö, että hän oli Eleanor Rooseveltin lailla First Lady, jota ei kiinnostanut vain ”rouvailu” ja miehen varjossa kulkeminen. (Roosevelt olikin Clintonin esikuva First Ladynä).Clinton on ensimmäinen First Lady, jolla oli maisterin tutkinto ja oma toimisto Valkoisen talon länsisiivessä (West Wing), ei itäsiivessä kuten muilla ladyilla. Hän halusi osallistua politiikkaan ja tehdä töitä, kuten oli tehnyt siihen mennessäkin. Amerikkalaiset eivät olleet tottuneet tällaiseen presidentin rouvaan lainkaan. Tuntuu kummalliselta ajatella, että vielä 1990-luvun alussa naista voitiin ilmeisesti inhota siksi, että hän oli hankkinut akateemisen koulutuksen, panostanut uraansa ja halusi osallistua päätöksentekoon ja tärkeiden asioiden ajamiseen. Ja lopulta, inhottiinko häntä siksi, ettei hän näyttänyt miehelleen ovea Lewinsky-kohun jälkeen, tai jo aiempien sivusuhdekohujen jälkeen?

Sarja antoi karvaita välähdyksiä amerikkalaisen yhteiskunnan vanhoillisuudesta. Ollaan olevinaan edistyksellisiä ja moderneja, mutta kun politiikon juristivaimo kertoo avoimesti, ettei häntä paljon pipareiden leipominen kiinnosta, saa tuta kotiäitien vihat niskassaan. Kotiäidit siis katsoivat oikeudekseen loukkaantua tästä: ”I suppose I could have stayed home and baked cookies and had teas, but what I decided to do was to fulfill my profession, which I entered before my husband was in public life”. Clintonin tarkoitus ei tietenkään ollut loukata ketään, olihan hänen omakin äitinsä ollut kotiäiti. Miten voi olla niin vaikea hyväksyä, että kaikkia tehtäviä ei ole tässä maailmassa tarkoitettu kaikille? Mikään yhteiskunta ei toimisi, jos kaikki naiset homehtuisivat kotona lapsia hoitamassa ja pölyjä pyyhkimässä, eikä silloinkaan, jos kaikki naiset haluaisivat työskennellä juristeina. Jokaisella on paikkansa, useitakin. Mutta erinäisistä lausunnoista on ah niin mukavaa loukkaantua. Se ei ole muuttunut miksikään, someaikana vain pahentunut.

Toinen vastaava esimerkki on vuodelta 1992.Tässä kuuluisassa haastattelussa Hillary oli jälleen hyvin suorasanainen ja hänen osuutensa haastattelussa sanotaan pelastaneen Billin presidentinvaalikampanjan. Toki hänen sanansa jälleen suututtivat monet amerikkalaiset. Kyseinen haastattelu, tai lähinnä Hillaryn puheenvuoro, on todellinen helmi ja oma ehdoton feministinen suosikkini:

You know, I’m not sitting here, some little woman standing by my man like Tammy Wynette. I’m sitting here because I love him, and I respect him, and I honor what he’s been through and what we’ve been through together. And you know, if that’s not enough for people, then heckdon’t vote for him.”

Jostain syystä suorapuheisuus naisessa koetaan ärsyttävänä piirteenä. Kyllähän Suomessakin esimerkiksi Lenitaa on rakastettu vihata, koska hän on liian äänekäs, liian suorapuheinen, liian räiskyvä ja ketään pelkäämätön. Ihmisen tulee saada olla aidosti sellainen kuin on. Eikö feikkiyttä ole maailmassa jo ihan tarpeeksi? Politiikassa jos missä ei pärjää, jos yrittää esittää sellaista, mitä ei ole. Jos on jostakin asiasta vahvasti jotakin mieltä, se tulee sanoa ääneen, eikä yrittää laimentaa mielipidettään. Tällainen ihminen haluan itsekin olla: ilmaista mielipiteeni perusteluineen rohkeasti välittämättä siitä, jos joku vetää pussillisen herneitä nenäänsä.Ihailen ihmisiä, jotka seisovat sanojensa takana ja herättävät tunteita. Maailma olisi kamala paikka, jos kaikki olisi kädenlämpöistä.

Sarja sai myös miettimään naisten välisiä suhteita ja sitä, miksi naiset eivät voi tukea toisiaan. Marraskuussa 2016 tunsin suurta ärtymystä siitä, miten kukaan nainen voisi koskaan äänestää Trumpia. Vielä niiden kourimispuheiden jälkeen! Miksi nainen ei voi äänestää koulutettua, älykästä, naisten asiaa ajavaa naista? Patriarkaatin tavoite on aina ollut saada naiset toistensa kimppuun, jolloin todellinen valta jää miesten käsiin.

Kysymys siitä, miksi naiset eivät tue toisiaan on kimurantti. Ainakin itse haluan olla nainen, joka tukee muita naisia, enkä se, joka alkaa saman tien valmistumisen jälkeen kadehtia entisiä opiskelukavereita heidän työpaikoistaan. Tietenkään en tukisi naisia, jotka eivät ole minun puolellani tai halua minulle hyvää. En voi tukea ketään, jonka kanssa arvoni eivät kohtaa millään tasolla. Jatkuva kateus on myös piirre, jota on vaikea hyväksyä kenessäkään sukupuoleen katsomatta. Turhan kilpailullisuus on myös yksi inhokkipiirteistä. En aio olla osallisena missään naisten välisissä kilpailuissa. Kilpailu kuuluu urheiluun, ei juuri muualle.

Kun eräänä päivänä mietin asiaa, yhtä ex-poikaystävää lukuunottamatta suurimmat paskat niskaani olen saanut naisilta, en miehiltä. Miehet ovat yhtä lukuunottamatta pitäneet minua kuin kukkaa kämmenellä, mistä saan olla kiitollinen. Kiitollinen olen myös siitä, ettei kukaan nainenkaan minua nyt sentään ole selkään puukottanut tai tehnyt jotain aivan älytöntä. Minulle on aina ollut myös helppoa downgreidata tai lopettaa kanssakäyminen kokonaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka selvästikään eivät ole samalla puolella aitaa kanssani. Elämä on ihan liian lyhyt kaikenmaailman lapsellisuuksien sietämiseen.

Olen ollut kolmessa lähes pelkästään naisista koostuvassa työpaikassa. Näistä työpaikoista minulla on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Kun viime viikkoina olen kartoittanut piilotyöpaikkoja, olen vetänyt viivan sellaisten yhteisöjen yli, joissa on vain naisia töissä. Kaikella kunniotuksella, lähitulevaisuudessa haluan olla osa työyhteisöä, jossa on myös miehiä. Se olisi erittäin tervetullutta vaihtelua.

Mutta vielä takaisin Hillaryyn. Hillary Rodham Clinton on niin minulle kuin miljoonille muillekin naisille feministinen ikoni ja idoli. Häntä voidaan inhota, mutta se, mitä hän on naisten hyväksi tehnyt, on kiistämätöntä. Hänellä on vuosien kokemus politiikan kärkipaikoilta niin senaattorina kuin ulkoministerinä. Trumpilla ei ollut poliittista kokemusta päivääkään, kun hänestä tuli presidentti. Rukoilen, että maailma muuttuu ja USA muuttuisi. Että tulemme näkemään päivän, jolloin Yhdysvaltoja ja maailmaa johtaa NAINEN.

Katsoitko sinä dokkarisarjaa Hillarysta? Mitä pidit?

Love,

Maija

XO

Ps. Hillaryn ysärikuvien lähde täällä.Tätä postausta oli hieman haastellista kuvittaa ilman yhtään kuvaa itse kohteesta, siksi ”lainasin” kuvat netistä.

Kommentit (4)
  1. Kiitos dokumenttivinkistä! Heti rupesi kiinnostamaan. 🙂

    1. Ole hyvä 🙂 Oli tosiaan katsomisen arvoinen sarja! 🙂

  2. vilhelmiina hellstén
    1.7.2020, 09:18

    Voi, kiinnostaisi katsoa! Kiitos vinkistä ja tästä kirjoituksesta! 🙂

    1. Areenasta onneksi löytyy 🙂 Kiitos itsellesi jälleen kommentista <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *