Mikä Turussa mätti ja mikä ei

pic1.jpg

Takana 4,5 vuotta Turkua. Viikon päästä pitäisi muuttoauton seisoa pihassa, kaiken olla pakattuna ja valmiina autoon kannettavaksi. Kuluneiden viikkojen aikana koti on alkanut tuntua väljältä ja tyhjältä. Väkisinkin on tullut kuljettua muistojen kujaa ja mietittyä sitä lopulta hyvin lyhyttä aikaa, jonka Turussa vietin.

Ensin pähkäilin, millä ihmeellä kuvitan tämän postauksen. Turun keskustasta mulla on vain hyvin vähän valokuvia. Sitten muistin nämä viime marraskuussa ottamani kuvat. Eräänä perjantai-iltapäivänä kuljin Aurajoen toista rantaa ja kuvasin kaunista hämärtyvää iltaa. Kun palasin takaisin lähtöpisteeseen, kuulas iltapäivä oli vaihtunut tummaksi illaksi. Kuvausretki päättyi yksille minnepä muualle kuin Uuteen Apteekkiin, Vareksen kantakuppilaan.

pic2.jpg

Turkuun muuttamisen ei pitänyt koskaan kuulua mun suunnitelmiin. Miksi olisin tälle laidalle Suomea muuttanut, kun mulla ei ollut täällä mitään: ei juuria, ei sukua, ei mitään. Kävin kaupungissa ekan kerran vasta kesällä 2002 läpikulkumatkalla lomalle Ahvenanmaalle. Seuraavana kesänä tultiin taas. Olihan sitä päästävä Saku Koivun omistamaan raflaan lounaalle (ja mikä onni, Saku itse istui siellä lounaalla veljensä Mikon kanssa 🙂 ). Tuolloin ei käynyt edes mielessä, että kymmenen vuoden päästä asuisin täällä ja opiskelisin mediatutkimusta yliopistossa. Ehei, munhan piti olla jo valmistunut, mutta toisesta yliopistosta siihen mennessä. Elämä kuitenkin heitti minut tähän kaupunkiin.

pic3.jpg

Ennen muuttoa asuin liki vuosikymmenen Helsingissä. Se oli minulle rakas ja tärkeä kaupunki jo lapsuudesta ja tiesin aina, että vielä joskus haluan asua siellä. Ja niin tapahtui. Helsingistä tuli minulle koti. Siellä sitä kasvoi aikuiseksi. Asuin yksin koko sen ajan, rakastuin, tuli petetyksi ja jätetyksi, löysin uuden rakkauden, oli ikimuistoisia hetkiä ystävien kanssa, työtä, opiskelua ja Helsingin yössä rilluttelua. Helsingistä lähteminen oli äärimmäisen vaikeaa ja haikeaa, mutta tiesin että vanhasta on pakko luopua, jos haluaa jotain uutta tilalle.

pic4.jpg

Turussa alkuun tuli tietenkin monta kulttuurishokkia ihan jätteiden lajittelusta alkaen. Silloin täällä ei edes kerätty biojätettä erikseen ja myöhemmin luin lehdestä, että jätteet kuljetetaan Viroon poltettavaksi. Ehkä se sitten on turkulainen tapa kierrättää? 😉 Myös ihan fyysistä sijaintia kaupungissa olisi voinut miettiä etukäteen vielä tarkemmin. Eläväisestä ja ihanasta Kalliosta muuttaminen keskustan ulkopuolelle ”mummojen asuinalueelle” oli ehkä näin jälkeen päin ajateltuna liian raju muutos. Yhtäkkiä sitä körötteli bussilla joka paikkaan, Helsingissä liikkuminen tapahtui kävellen tai ratikalla. Ekana syksynä mulla oli ikävä jopa raitiovaunuja, saati sitten ystäviä.

pic5.jpg

Vuodet vieri, oppi yliopiston tavoille ja muutenkin asettui elämään Länsi-Suomessa. Silti en koskaan kokenut Turkua kodiksi. Kun on muuttanut isommasta pienempään, Suomen parhaasta kaupungista monella tavalla ”huonompaan”, sopeutuminen ei vain ollut helppoa. Tätä ovat sanoneet monet muutkin, joilla on sama kokemus. Vietin Turussa totta kai myös hyviä aikoja, mutta elämäni tähän mennessä yksi vaikeimmista vuosista sattui Turkuun (ehkä siitä lisää joskus toiste). Se ei koskaan unohdu.

Entä ne hyvät puolet sitten? Vaikka paljon on tullut bussissa istuttua, paljon on tullut myös pyöräiltyä. Helsingissä inhosin pyöräillä, varsinkin keskustan alueella välttelin sitä viimeiseen asti. Turussa olen todella nauttinut kaupunkipyöräilystä. Se on ollut näppärä tapa kulkea paikasta toiseen. Keskustan ulkopuolella asumisessa on ollut myös hyviä puolia: luonto ja loistavat lenkkimaastot lähellä, vaikka alkuun kaipasinkin juoksulenkkejä merenrannalla. Impivaaran ulkoilualue on ollut aivan upea paikka: siellä on juostu, hiihdetty, kävelty, pelattu tennistä.

Turussa on pienellä alueella myös liuta loistavia ravintoloita: Kaskis, Roster, Teini, Tårget, Sergio’s, Tintå… Eikä kahviloissakaan ole valittamista: Cafe Artin pullat on mun listan kärjessä, samoin Cafe Brahen sitruuna-marenkikakku. Voi taivas miten hyvää! Hyvien asioiden listalla kuitenkin ykkösenä on yliopisto. Mulle se on maailman paras yliopisto. Sen ilmapiiriä ja tiettyjä luennoitsijoita tulee kyllä ikävä. 4,5 vuoden aikana on oppinut valtavasti uutta, opiskellut aineita, joita ei edes kuvitellut ikinä opiskelevansa ja oma ajattelu on kehittynyt ihan huimasti.

Kiitos siis Turku kaikesta siitä hyvästä, jota minulle soit <3 Olen kiitollinen myös niistä vaikeista ajoista. Vaikeudet herättelevät miettimään oman elämän suuntaa ja sitä, onko sellainen ihminen, kuin haluaisi olla.

Kohti seuraavaa pysäkkiä,

Maija

xox

”Life is a series of natural and spontaneous changes. Don’t resist them; that only creates sorrow. Let reality be reality. Let things flow naturally forward in whatever way they like”. – Lao Tzu

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (2)
  1. Upeita kuvia taas! 4,5vuotta menee kyllä tosi nopeesti vaikka aika pitkä aika onkin.

    1. Kiitos! <3 Tässä sitä bloggaillessa taas valokuvaustaidotkin kehittyy.

      Pahimmillaan tuntui siltä, etten pääse Turusta koskaan pois, mutta nyt kun muutto on ovella, niin tuo 4,5 vuotta tuntuu toooodella lyhyeltä ajalta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *