Korona-hysterian aikoina Mindfulness-taidot ja kyky olla kiitollinen nousevat arvoon arvaamattomaan

Koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet  ovat alkaneet kotimaassa. Kadut ja lounasruokalat ovat hiljentyneet, kirjastot menneet kiinni. Ihmiset istuvat kotona ja  tekevät etätöitä. Niin myös minä. Olen freelancer, joten minulle kotona tehtävä työ ei ole poikkeus, vaan lähes jokapäiväistä. Normaali viikkoni rytmittyy sillä, että teen osan päivistä töitä kotona, osan kirjastolla ja osan Redin työhuoneella. Kirjastot ja työhuone ovat nyt pelistä pois, joten vain koti jää jäljelle.

Monella ihmisellä kodin seinät kaatuvat päälle jo melko vähäisestä siellä vietetystä ajasta. Kaikki eivät kestä olla yksin kotona montaa tuntia kerrallaan. Koronapandemia on globaali kriisi, joka koskettaa tavalla tai toisella jokaista. Kaikkien arki muuttuu jotenkin. Kriisi antaa kuitenkin aina mahdollisuuden kasvuun ja omien tapojen muutokseen. Nyt on esimerkiksi jokaiselle täydellinen aika miettiä suhdetta matkustamiseen. Mikä määrä lentomatkoja vuodessa todella on tarpeen ja kohtuullista? Riittäisikö vähempikin? Montako ulkomaan lomaa ihminen todella tarvitsee? Kun pandemia jyllää, kaikesta matkustamiseen liittyvästä tuleekin täydellistä turhuutta, jonka voi unohtaa saman tien. Status katoaa, kaukomatkalla ei voikaan enää pönkittää heikkoa itsetuntoa. Miksi matkustaminen on meille silti niin tärkeää? Ilmastonmuutos ei katoa mihinkään, vaikka korona täyttää nyt uutiset.

Korona laittaa koetukselle nekin, jotka eivät tautia saa. Väitän, että ihmiset, jotka ovat ottaneet Mindfulnessin eli hyväksyvän, tiedostavan läsnäolon harjoittamisen osaksi elämäänsä ovat kriisitilanteissa vahvempia kuin ne, joiden mielestä Mindfulness, meditointi ja muu vastaava kuuluu hömppäsektorille. Mindfulness perustuu tieteeseen ja jo kahdeksan minuutin päivittäisellä harjoittelulla on merkitystä esim. stressin hallintaan. Luulisi, että jokainen haluaisi ilomielin helpottaa stressin ja ahdistuksen tunteita näinä aikoina. Juuri nyt on sopiva aika aloittaa!

Samoin on asian laita kiitollisuuden kanssa. Kaikki me, jotka olemme pitäneet säännöllistä kiitollisuuspäiväkirjaa, löydämme helpommin kiitollisuuden aiheita vaikeidenkin elämänvaiheiden keskellä. Helppoahan se silloin on olla ”kiitollinen kaikesta”, kun asiat ovat hyvin. Taidot punnitaan vasta sitten, kun ajat muuttuvat vaikeiksi.

Juuri nyt haluaisin muistuttaa kaikkia olemaan hyvin kiitollisia etätyömahdollisuudesta ja siitä, että ylipäätään on työtä, jota tehdä. Kaikilla näin ei ole ja koronakriisin jatkuessa hyvin todennäköisesti vielä kuukausia, lomauttamisia ja irtisanomisia tulee vääjäämättä. Vaikka terveys menee talouden edelle heittämällä, on itseänikin jo hirvittänyt kuinka pahasti Suomen ja maailman talous sakkaa. Ja miten se vaikuttaa omaan tilanteeseeni, omaan työllistymiseen, kun parhaillaan haen uutta työtä viestinnän/sisällöntuotannon alalta.

Olin yli viikon maalla lomalla + remppa-apulaisena. Eilen illalla palasin takaisin kaupunkiin. En tiedä, oliko se järkevä liike. Maalla monilta asioilta on ihan eri lailla turvassa kuin suurissa kaupungeissa. Paluubussissa oli lisäkseni kuusi ihmistä ja kaikilla meillä oli kunnon ”turvaväli” toisiimme. Nyt olen kuitenkin Helsingissä ja aion olla vain kotona, käydä lenkillä ja ostaa pakolliset asiat lähikaupoista. Mietin myös ruoan tilaamista läheiseen noutopisteeseen (jonot ovat kuulemma jo pitkät). En kerta kaikkiaan aio mennä mihinkään ylimääräiseen paikkaan.

Kun koronauutiset viime torstaina alkoivat vyöryä päälle, alkoi ahdistaa melkein saman tien. Onneksi remontoiminen ja tavaroiden inventointi auttoivat pitämään ajatukset kurissa. Mikä parasta, maalla luonnosta saatava voima on uskomaton. Metsät ja pellot ympäröivät lapsuudenkotiani. Joen rannassa voi istua, katsella ja kuunnella virtaavaa vettä. Voin valita sen, mihin metsään haluan juuri tänään mennä. Viime viikolla huomasin sen, minkä olen huomannut jo vuosia sitten: jo vartin metsäkävely rauhoittaa ja maadoittaa. Huolet ja murheet pienenevät ja ajatukset vaihtuvat päässä. Luonnon voima on maaginen. Täällä kaupungissa saan saman vaikutuksen meren rannalla, vaikka kävelisin Merihaan rannassa ja lahden toisella puolella näkyy Katajanokka, eikä luonnonmaisema. Saan iloa ja hyvää mieltä myös kauniista ihmisen rakentamista ympäristöistä. Kauneus ilahduttaa, on se sitten rantakallio Mustikkamaalla tai kaunis jugendtalo.

Minun vinkkini kaikille etätyöläisille on tämä: mene luontoon kerran päivässä. Jos se on mahdotonta, mene ulos johonkin paikkaan, joka on sinulle tärkeä, jossa viihdyt ja jossa on kaunista. Se voi olla puisto, kaistale rantaa tai mikä vain paikka, jossa on edes jokin luonnon elementti. Jätä puhelin kotiin ja vain ole ja kuulostele ääniä. Eilen sain lenkillä valtavasti iloa linnunlaulusta. Luonnossa olo lohdutti ja rauhoitti, vaikka mielessä pyörivät Italian kuolleisuusluvut vuorokauden sisällä. Oma ahdistus oli huipussaan. Mietin kaikkia Pohjois-Italiassa asuvia tuttujani. Miten he voivat? Kirjoitin WhatsAppissa yhdelle heistä, onneksi hän on kunnossa <3 Ja oli iloinen siitä, että otin yhteyttä ja välitän.

Nyt on kuitenkin kevät, vaikka hyvin poikkeuksellinen sellainen. Sekin auttaa, kun avaa sisällä ikkunaluukun ja kuulee ulkona laulavat linnut. Kun eilen tulin lenkiltä sisälle ja lämmitin ruokaa itselleni, taivas alkoi seljetä. Pian aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, vaikka vain hetki sitten oli harmaata ja sateista.

Vaikka maailmassa olisi kaaos, samaan aikaan myös hyviä asioita tapahtuu koko ajan. Jokaisessa päivässä on aihetta kiitollisuuteen. Poikkeuksellisina aikoina pienet hyvät asiat ja luonnon kauneus, kevät, loistavat entistä kirkkaimpina <3

Love,

Maija

XO

Ps. Postauksen kuvat ovat noin vuoden takaa ja veljeni ottamat.

Hyvinvointi Mieli Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Paastonaika alkoi – miten paastota turhasta ruoasta ja turhista asioista

Viime viikon laskiaistiistaina ei tarvinnut laskea mäkeä ainakaan Etelä-Suomessa, valitettavasti. Paastonaika alkoi kuitenkin normaalisti seuraavana päivänä eli Tuhkakeskiviikkona. Päivä on saanut nimensä paastoon liittyvästä tuhkan sirottelusta pään päälle. Se on katumuksen ja parannuksen vertauskuva. Perinteisesti paasto kestää 40 päivää, eivätkä sunnuntait ole paastopäiviä.

Viime vuonna joogaopettajani kysyi erään tunnin aluksi, onko kukaan paastolla. Vain yksi käsi nousi. Paastoaja kertoi kokemuksistaan ja ajatus paastosta jäi itämään mieleeni. Olen jokaikinen vuosi pääsiäiseen kestävällä suklaapaastolla heti joulunpyhien jälkeen, niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna halusin kuitenkin paastota muustakin. Mietin pitkään, mitä se muu voisi olla. Tulin siihen tulokseen, että paastoan kaikesta turhasta ruokavaliossani, eritoten sokerista. Paastoan myös muista turhista asioista. Olen saanut kuukauden sisään kokea aivan tarpeeksi sukudraamaa, joten nyt saa riittää. Kerta kaikkiaan käännän selkäni kaikenlaiselle draamalle, jos sitä jossain haistan. En hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka tuovat draamaa mukanaan. Aion myös paastota turhasta arvostelusta. Arvosteleminen on paikallaan vain silloin kun joku on oikeasti toiminut tai sanonut väärin, muuten siinä ei ole mieltä. Arvosteleminen on negatiivista ja negatiivisuutta kylvämällä saa sitä myös osakseen lisää.

Mitä ruokaan tulee, aion yksinkertaisesti paastota sokerista. Kuvissa näkyy isoäitini 90-vuotisjuhlakakkua viime viikolta. Sitä nautin tiistaina, hänen virallisena syntymäpäivänään, laskiaispullien sijaan. Keskiviikkona alkoi sokeriton, tai siis mahdollisimman vähäsokerinen 40 päivän ajanjakso. Sokerin lisäksi olen rajannut pois myös kaikenlaisen muun turhan ruoan, jota ilman ihminen voi aivan hyvin olla. En esimerkiksi aio syödä ns.roskaruokaa ollenkaan (normaalistikin syön sitä hyvin harvoin). Perinteisesti paastonaikaan kuuluu lihattomuus. En ole syönyt lihaa joulukuun 2002 jälkeen, enkä enää koskaan aio syödäkään. Olen ollut pescovegetaristi koko aikuisikäni ja olen siitä erittäin ylpeä.

Vaikka sunnuntaita ei lasketa paastopäiviksi, se ei silti tarkoita, että herkuttelisin sunnuntaisin pizzalla ja mättäisin kakkua päälle. Ei. Tämä paasto otetaan tosissaan. Jos oikein paha hetki tulee, suon itselleni ”mäkihyppääjän annoksen” pullaa eli lähes läpinäkyvän siivun pitkosta. Myös kuivatut hedelmät sallin itselleni. Muuten aion laittaa itseni todelliseen testiin. Jokin osa minussa haluaisi vetää paastoajan kunnon askeesissa, mutta ehkä kohtuus on parempi tie. Tiedän kokemuksesta, etteivät ääripäät toimi. Jos kieltää itseltään kaiken, repsahduksesta tulee megalomaanisen hirveä morkkis. Katumusta ei pidä viedä ihan niin nextille levelille. Kirkon sivuilla puhutaankin ruokailutottumusten ja muiden elintapojen yksinkertaistamisesta. Se on juuri sitä, mitä haluan tehdä.

Paastonajan suurin koetinkivi tulee todennäköisesti olemaan pms, joka pian kolkuttelee ovella. Tiedän, että minulle nousee silloin herkkuhimo. Keho huutaa sokeria. Viimeksi se huusi myös suklaata, mutta pääsin sen yli. Aion taistella himojani vastaan, koska tiedän, miten ikävä fiilis siitä tulee, jos antautuu houkutuksille.

Entäpä sitten arvostelusta paastoaminen? Arvostelun kamaluuteen aina jotenkin havahtuu, kun sen kuulee jonkun muun suusta. Lehtitalossa kuuntelin joskus hieman ihmeissäni tiettyjen julkisuudesta tuttujen ihmisten arvostelua. On aika erikoista, että tietyiltä ihmisiltä pyydetään haastatteluja, he antavat kallista aikaansa toimittajan tapaamiseen ja kuvauksiin, heidän kasvoillaan myydään lehtiä, mutta sen jälkeen alkaa arvostelu. On vaikeita tyyppejä ja sitten on niitä, joiden kanssa ei ole mitään ongelmaa, mutta silti pitää arvostella. Onko se kateutta vai puhdasta ilkeyttä, oman egon pönkitystä jonkun toisen kustannuksella? Kukaan ei voi nostattaa itseään tekemällä pilkkaa toisista. Luulisi aikuisten ihmisten olevan siitä tietoisia.

Best-seller kirjailija Gabrielle Bernstein on kirjoittanut kirjan Judgement Detox (2018). Hän kehottaa kysymään itseltään ja miettimään seuraaviin kysymyksiin viisi eri asiaa:

  • Ketä tai mitä arvostelen?
  • Miltä tämä arvostelu tuntuu minussa?
  • Miksi tunnen, että minulla on oikeus arvostella?
  • Mikä tapahtuma tai hetki omassa elämässä sai minut tuntemaan, että arvosteleminen on oikeutettua?

Näihin kysymyksiin on hyvä palata silloin, jos oikein tekee mieli antaa täyslaidallinen arvostelua jotain ihmistä tai tahoa kohtaan. Asiasta saa sanoa. Turhasta ei pitäisi avata suutaan.

Paastoon liittyy ennen kaikkea katumus. Ev.lut. kirkon mukaan ”Ihminen katuu syntejään ja kiintymistään tähän maailmaan sekä haluaa palata täyttämään Jumalan tahdon”. Ja: ” Ihminen pyrkii myös kasvamaan yhä vastuullisempaan elämäntapaan ja luopumaan omastaan hädänalaisten hyväksi”. Nämä molemmat kuulostavat myös erittäin hyviltä tavoitteilta. Tähän maailmaan kiintymisen minä ymmärrän esimerkiksi materialistisuutena. Tänä vuonna en ole (toistaiseksi) ostanut mitään isompaa, eikä shoppailu tietenkään sovi paastonaikaan. Ostoslistallani on tällä hetkellä pari kirjaa, jotka haluan omakseni, ei oikeastaan muuta. Juuri nyt en himoitse ainuttakaan uutta vaatetta, en kenkäparia, enkä laukkua. Ja niin saa ollakin. Koronaviruksen takia ei tee mieli matkustaa mihinkään. Ihana tunne, kun on tyytyväinen siihen, mitä on.

Täällä blogissa tulen kertomaan matkan varrella, miten paasto sujuu, mikä siinä on ollut helppoa, mikä vaikeaa. Stay tuned! 🙂

Love,

Maija

XO

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Terveys