Tavara, tuo uusi läski. Konmari-buumin myötä kodin raivaamisesta ja tavarasta eroon pääsemisestä tuli muodikasta. Tavarasta alettiin hankkiutua eroon kuin liikakiloista painonvartijoissa takavuosina. En ole Marie Kondon kirjoja lukenut, sillä säännölliset inventaariot ovat kuuluneet elämään ala-asteelta asti. Valtaosan aikuisiästäni olen asunut yksiöissä, joihin turhaa tavaraa ei olisi edes mahtunut. Enkä onnekseni ole koskaan tuntenut mitään ylitsevuotavaa tavarahimoa, vaikka shoppailla olen nuorempana osannutkin. Ennen muuttoa piti tehdä vielä inventaarion inventaario, ettei uuteen kotiin kulkeutuisi mitään turhaa. Pari viikkoa ennen muuttoa mulla oli inventoinnille pyhitetty viikonloppu. Laitoin Paul McCartneyn & Wingsin soimaan, kävin laatikoita läpi ja tanssahtelin aina välillä. Vaikka kuinka karsi, muuttoviikolla totuus iski tajuntaan. Kun 40 muuttolaatikkoa, kymmenkunta pahvilaatikkoa ja vielä muutama weekendbägi  täyttyivät, tajusi konkreettisesti, kuinka paljon tavaraa kaksiossa olikaan. Mielessäni olin kiitollinen siitä, ettei minulla ole lapsilaumaa ja sitä myöten vielä enemmän tavaraa! Yksiön kohdalla onnistui pakettiautomuutto, kaksion kohdalla tarvittiin muuttofirman kuorma-auto.

Vaikka uusi koti Helsingissä on vain 7,5 neliötä vanhaa pienempi, oli muuton jälkeen selvää, että tavaraa tulisi karsia edelleen. Tavoite siitä, ettei mitään turhaa tulisi mukaan ei aivan toteutunut. Kaiken lisäksi juuri kun tavarat olivat uudessa kodissa suunnilleen asettuneet paikalleen, tuli Turusta Helsinkiin vielä yksi rojukuorma! Toissa viikolla kävimme siivoamassa vanhan kämpän ja toimme vielä sinne muuttopäivänä jääneet tavarat pois. Koti oli taas sekaisin, kun kassien, laukkujen ja parin pahvilaatikon sisällölle piti löytää paikat. Sunnuntai-iltana tuli tiuskaistua, että tähän mun vapaa-aika ensi viikolla sitten meneekin: tavaran siirtelyyn paikasta toiseen. Ei ihme, että koko ajan väsyttää! Kun iso osa illoista on kulunut järjestäjänä ja roudarina toimimiseen, on herännyt ymmärrys niitä kohtaan, jotka lahjoittavat kaiken omaisuuden pois ja muuttavat Intiaan ashramiin.

Tavara-ahdistusta podin jo kauan ennen muuttoa. Hyvän tavaran myymisen – ja jopa lahjoittamisen vaikeus nettihuutokaupoissa alkoi ärsyttää. Joulun, tuon turhan tavaran kulta-ajan saapuminen ärsyttää jollain lailla joka vuosi. Mitä ihmeen järkeä on käyttää kallista vapaa-aikaansa kaupoilla ryysiksessä kiertelyyn ja tavaran ostamiseen ihmisille, joilla on jo kaikkea? Varsinkaan, jos siitä ei edes nauti! Mitä ”ilahduttamista” se on, jos annetaan turhaa tavaraa lahjaksi? Miksi lapset pitää opettaa materialisteiksi jo pienestä pitäen? Tavaralahja toimii oikeastaan vain silloin, kun lahjan antaja tietää täsmälleen toisen maun. Tavaroista luopumisen huumassa pitäisi myös pystyä kriittisesti miettimään, mistä sitä tavaraa oikein kertyy? On turha konmarittaa, jos ei jatkossa rajoita shoppailua tai mieti, miten koti meni vuosien aikana tavarasta tukkoon.

Vaikka tavarasta luopuminen olisi kuinka trendikästä, en halua asua tyhjyyttä kolisevassa kodissa, sillä tärkeät tavarat tekevät kodista kodin. Valokuvat lipaston päällä, lahjaksi saadut ja perityt astiat kaapeissa omilla paikoillaan, kenkälaatikot järjestyksessä ja laatikon kyljessä tieto siitä, mitkä kengät sen sisällä ovat. Luen paljon ja rakastan kirjoja. Myös kirjoilla on aina paikka kodissani. Sitäpaitsi kirjahylly on sivistyskodin merkki! Se ei silti tarkoita, että kirjoja pitäisi olla hillittömästi. En halua omaan hyllyyni esimerkiksi dekkareita, koska ne lukee vain kerran. Myös romaanit tulevat ja menevät, mutta sellaiset, joissa on omistuskirjoitus, säilyvät ikuisesti hyllyssäni.

Eniten tilaa vaativat tavarani kuuluvat vaatehuoneeseen. Harmi vain, ettei uudessa kodissa sellaista ole. Suurinta osaa kengistäni säilytän niiden omissa laatikoissa. Samoin teen asusteiden kanssa. Laukut ovat hyllyllä rivissä tyylin mukaan (iltalaukut omassa paikassaan, arkilaukut helposti mukaan napattavina omalla hyllyllään). Mekot, hameet, farkut, bleiserit ja kauluspaidat ovat henkareissa tangolla, muut vaatteet viikattuina hyllyillä. Vaatteiden ja kenkien kohdallakin olen tehnyt uuden karsintakierroksen, koska kaikki eivät kaappeihin mahdu. Kengissä on vielä muutamia pareja, joista en oikein tiedä mitä niille tekisin. Jäänkö odottamaan tiettyjen mallien uutta tulemista vai laitanko suosiolla kiertoon, osan jopa roskiin?

11 vuotta sitten, kun täytin aikuisten ystävänkirjaa, oli siinä kysymys: ”Mitä keräilet?” Tuolloin vastasin kerääväni tietyn merkkisiä aurinkolaseja. Tänä päivänä vastaisin samaan kysymykseen ”En mitään”. Haluan, että kodissani on vain sellaisia tavaroita, joita käytän ja jotka ovat minulle merkityksellisiä. Turhat tavaralahjat päätyvät kiertoon hyvin pian. Jos minä en saa niistä iloa, on paljon parempi, jos joku muu saa. Jotta arki toimii ja kodissa viihtyy, on siellä oltava vain tarpeellista tavaraa ja hyvä järjestys.