Vieras & Työhuone

vierashuoneKOLLAASI.jpg

Jatketaanpa kollaasi-linjalla, kun vauhtiin päästiin! Uuteen kotiimme tulee siis vain kolme makkaria. Meille se riittää hyvin, mutta ehkä joistakin se tuntuu liian vähältä omakotitalossa (?!)

Kuitenkin tuo kolmas makkarimme tulee toimimaan sekä vierashuoneena että työhuoneena. Töitä minä en tee koskaan kotona, mutta mieheni saattaa joskus pitää etäpäiviä. Minulla tälläiselle työhuoneelle olisi tarvetta silloin, kun päivitän blogia.  Näin sängyn pohjalta tai sohvan reunalla näpyttely ei pidemmän päälle houkuttele. Pöydän ääressä ehkä joskus kadoksissa oleva inspiraatiokin löytyy paremmin, uskon niin. Ikean pukkijalat odottelevatkin pöytälevyä. Siihenkin minulla on idea, kun vain ehtisi toteuttamaan! Työpöytä tarvitsee tietenkin työvalaisimen, jokin kuvan kaltainen näyttäisi kivalta.

Mahdollisia yövieraita varten tarvitaan nukkumispaikkoja, ja Ikean PS- vuodesohva onkin ollut mielessä jo pitkään. Haluan, että tämä huone olisi myös viihtyisä ja siellä tulisi oleskeltua muutenkin kuin vain koneen ääressä. Harmoninen värimaailma ja pienillä esineillä lämpöä ja viihtyisyyttä. En missään nimessä halua, että tästä huoneesta tulee se paikka, jonne aina roudataan kaikki ylimääräiset tiellä olevat tai parempaa paikkaa odottelevat tavarat.

Näillä suunnitelmilla eteenpäin, aurinkoista loppuviikkoa <3

 

 

 

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä