Keittiö
Tässä tulee keittiömme. Keittiössä vietetään paljon aikaa ja se onkin yksi tärkein paikka kodissamme. Ollaan oltu tyytyväisiä tekemiimme ratkaisuihin ja keittiö on meidän näköinen. Mattavalkoista, integroidut kodinkoneet, saareke ja mustia yksityiskohtia. Alasokkelit saatiin paikoilleen vasta tovi sitten ja nyt kettiö näyttääkin viimeistellymmältä. Pari pientä juttua täytyy vielä fiksata mm. mikron yläpuolelta puuttuu peitelevy, koska sellaista ei Kvikillä ollut valmiina.


Ei haluttu yläkaappeja enempää kuin nuo kaksi kappaletta, sillä toiveena oli mahdollisimman avara ja yksinkertainen keittiö. Jännitin suunnitteluvaiheessa kaappitilan riittävyyttä, mutta saareke vetää yllättävän paljon tavaraa sisäänsä molemmin puolin. Tyhjääkin tilaa on vielä. Musta allas ja hana ovat Blancon. Valaisimet löytyi nettikaupasta. Liesituuletin puolestaan on Savo Designin.

Sinänsä keittiössä ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Mutta se on käytännöllinen ja sopii muuhun kotiin. Keittiö on yhteydessä olohuoneeseen ja siitä on kulku myös kodinhoitohuoneeseen. Suunnitteluvaiheessa me ”unohdimme” keittiöstä kokonaan kuivauskaapin, mutta oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että se on jo vanhanaikainen juttu. Kupit ja kipot tulee ainakin pestyä/kuivattua samantien ja ne menevät kaappeihin oikeille paikoilleen. Sen sijaan, että kuivauskaappi pursuilisi aina tavaraa…

Saarekkeen toisella puolella säilytän kaikki kuivaineet, öljyt, etikat ja mausteet. Myös alimpaan laatikkoon mahtuu kattilat ja paistinpannut. Toisen puolen laatikoissa on ruokalautasia ja erilaisia tarjoiluastioita. Keittiön tasoiksi valittiin komposiittia, joka on paksuudeltaan 12mm. Tasot ovat Tulikiven. Hieman harmaita hiuksia on aiheuttanut tuon komposiittitason pieni naarmuuntuminen. Meille tuli mielikuva, että komposiitti on todella kestävää ja helppo pitää puhtaana. Tarkkasilmäisenä ja siisteysintoilijana olen kuitenkin huomannut tasossa jo nyt pieniä harmaita ”naarmuja” ja muita ”tummempia” kohtia, jos valoa vasten katsoo. Olenkin ollut yhteydessä Tulikiven edustajaan asiasta. Nyt on oikeanlaiset pesuaineet tilattu ja ainakin ne harmaat lyijykynän jäljen näköiset naarmut on saatu pois. Tottahan toki elämisen jälkiä tulee väkisin eikä kukaan varmasti katso tasoa samalla tavalla kuin minä, mutta toivoisin kuitenkin, että taso kestää normaalia käyttöä ilman että koko ajan tarvitsee varoa. Onko teillä kokemusta komposiittitasoista? Olisi kiva kuulla, olenko vain liian tarkkanäköinen.
Meillä oli alun alkaenkin aika selvät sävelet tulevan keittiön suhteen, joten sinänsä keittiön suunnittelu oli helppoa. Toki tuli muutamia juttuja, joita piti miettiä ja joitakin juttuja, joita ei tullut lainkaan ajatelleeksi. Niinpä hyvä keittiösuunnittelija on aika tärkeässä roolissa. Itse ainakin kaipasin vinkkejä ja halusin luottaa ammattilaisen näkemyksiin ja kokemuksiin.

Keittiön sivulle haluttiin pieni laskutaso ja se sai alleen myöskin pienet kaapit. Ne kätkevät sisäänsä viinilasit ja kristallit. Parasta meidän mielestä keittiössä on saareke, sen ympärillä on kiva tehdä ruokaa ja samalla voi seurustella ruokapöydässä olijoiden kanssa. Oikeastaan ainut mikä uudessa keittiössä tällä hetkellä häiritsee, on ruokapöytä! :) Se vain jostain syystä näyttää liian raskaalta ja kantikkaalta penkkeineen tässä tilassa. Ehkäpä joskus voisi hankkia uudet ja kevyemmät…
Nyt toivon teille talvista viikon jatkoa <3