Kuva.

Tämä posteri pitää paljon sisällään sitä, mitä minun pitäisi opetella. Minulla on huono tapa pohtia asioita ja ylipäätään elämää liikaa. Joskus se on ehkä hyväkin piirre, mutta on sillä myös toinen puolensa. Elämästä ei voi nauttia, jos jatkuvasti kantaa huolta tulevasta tai murehtii mennyttä. Aina ei tarvitse analysoida. Jotkut asiat voisi vain sivuuttaa olan kohautuksella. Mutta minkäs teet, kun sinulla on tuntosarvet koko ajan pitkällä… Pitäisi vain olla tässä hetkessä ja onnellinen siitä. Tehdä asioita, joita rakastaa ja suhtautua elämään avoimin mielin seikkailuna. Me emme kukaan tiedä, mitä meidän elämään kahden tai viiden vuoden kuluttua kuuluu. Pitää vain luottaa siihen, että kaikki on hyvin ja elämä kantaa.

<3

P.S.  Minusta tuntuu, että kotiäitiyden myötä minulle on jäänyt liikaa aikaa pohtia ja miettiä asioita. Tai ehkä äitiys tekee ihmisestä vielä herkemmän, jolloin kaikki asiat mietityttävät, herättävät enemmän ajatuksia ja keskustelua. Toisaalta siis odotan jo sitä arkea, kun ollaan töissä ja aikaa kodille ja perheelle on vain iltaisin. Ehkä ne minunkin tuntosarveni siitä sitten…

Raikasta viikon jatkoa!