Syksy fiiliksissä

DSC_5618.JPG

Nyt ollaan virallisesti syksyssä ja minusta se on ihanaa. On lupa käyttää sanaa syksy, polttaa kynttilöitä, siirtyä punaviiniin, kaivaa pehmeät huovat esille ja keskittyä eri tavalla taas sisustamiseen. Kesän jälkeen siihen onkin aina intoa eri tavalla.

DSC_5615.JPG

Hankin heräteostoksena jokin aika sitten pulloon tarkoitetun kynttilän pidikkeen. Laitoin sen kaapista löytyneeseen pieneen lasipulloon, en kyllä enää muista mistä kyseinen pullo on peräisin, mutta muuta sopivaa ei ollut nyt saatavilla. Ikean tuoksukynttilöitä menee meillä paljon, kesät talvet. Mieluummin hankkisin joitain muitakin, mutta harvoin raaskin maksaa kynttilästä yli kolmekymppiä. Juurikin siitä syystä, että tykkään polttaa niitä niin paljon. Arvokkaampia en varmastikaan raaskisi polttaa samaan tahtiin.

DSC_5631.JPG

Ellokselta keväällä tilattu matto on osoittautunut hinta- laatu suhteeltaan hyväksi ja se on saanut paljon kehuja ystäviltä. Pari kamua onkin tilannut samaisen  maton 😉 Miten ihana onkin ihana köllötellä tuossa matolla takkatulen lämmössä!

DSC_5632.JPG

DSC_5633.JPG

Syksyn kunniaksi hankin myös uuden pehmoisen huovan H&M homesta, väriä ja materiaalia mietin pitkään. Lopulta päädyin luonnonvalkoiseen villahuopaan, joka lämmittää varmasti ja sopiikin kivasti yksiin maton kanssa.

Syksystä on tänä viikonloppuna nautittu myös ihan ulkosalla. Me on innostuttu sienestämään ja tänään oltiin koko perhe metsässä pari tuntia. Sää oli mahtava! Minä ja poika ihasteltiin vuoron perään maisemia, nuuhkittiin raikasta ilmaa ja kuuneltiin hiljaisuutta. Uskomattoman hyvin 4- vuotias jaksoi kävellä koko retken ajan. Ehkä mennään pian uudestaan, oli niin rentouttavaa. Suosittelen.

Nyt leffan pariin, illan jatkoa!

 

Koti Sisustus

Makkarissa

DSC_5609.JPG

DSC_5595.JPG

DSC_5600.JPG

DSC_5612.JPG

Lupailemiani kuvia makkarista. Muutimme siis verhon paikkaa kääntämällä kiskon ympäri. Ennen verho oli tuolla ikkunan oikeassa reunassa, nyt se jää vasemmalle oven viereen. Näin makkari on mielestäni valoisampi eikä verho myöskään oven vieressä ollessaan häiritse kulkua terasille. Tuon narun roikkuminen kyllä kieltämättä häiritsee sisustuksellista silmääni, kun on muitakin roikkuvia elementtejä (lamput & unisieppari). Onneksi kisko on aina käännettävissä, jos alkaa kovin häiritä. Makuuhuone sai myös uuden julisteen. Lattia odottelee lampaantaljaa, joka puolestaan odottelee pesua. Luin myös jostakin, että lampaantaljan voisi oikeasti harjata saadakseen sen taas paremman näköiseksi. Vaan kunhan saisi aikaiseksi. Syksy on vasta tuloillaan, mutta täällä kyllä ollaan jo selvästi väsyneempiä oltu viime viikot. Rakastan syksyä, sen tuoksua ja kuulaita aamuja, mutta lisääntyvä pimeys vaikuttaa minuun kyllä paljon tässä alkuvaiheessa. Ehkä tämä kulunut viikonloppu antaa voimia, kun on levätty ja nukuttu kunnolla, tankattu hyvää ruokaa ja ulkoilmaa.

Hyvä siis aloittaa uusi viikko!

Koti Sisustus