Toukokuu ja täällä taas

DSC_5189.JPG

DSC_5190.JPG

DSC_5187.JPG

Hei ikuisuuden jälkeen. Elämä on taas vienyt niin, että ei ole ollut aikaa blogille. Tai jos on ollut, mielummin olen käyttänyt ajan johonkin muuhun. Lumien sulamista pihaltamme odoteltiin sitäkin ikuisuus, kun se viimein tapahtui, hommia on riittänyt. On haravoitu, siirrelty kiviä, lautoja, soria, istutuslaatikoita sun muuta. Hiottu muuria (syksyllä maalaamamme maali rapisi talven aikana), pesty terassia hiontapölystä, suunniteltu terassin laajennusta ja pihan loppuun saattamista. Yhtenä hetkenä ajattelin ettei tässä enää ole paljon tehtävää talon maalauksen lisäksi. Mutta… Mistä nämä kaikki hommat tuli? Tämä on toinen kesä kodissamme ja haluaisin pihan valmiiksi, jotta tänä kesänä olisi enemmän aikaa nauttia siitäkin. Siis aika selvää, että viime aikoina me on vietetty aikaa ulkona!

Lisäksi työt on vieneet voimia ja vapaa-ajan on halunnut joko vain olla tai käyttää mahdollisimman rennosti (pihalla). Ilman pakkoa ja paineita mistään. Olen ajatellut, että teen blogia silloin, kun hyvälle tuntuu. En siksi, että pitäisi tai siksi, että edellisestä postauksesta on mielestäni liian kauan. Kamera on pölyttynyt vierashuoneen pöydällä ja uutta kannettavaa olen käyttänyt todella vähän. On ollut hetkiä, kun mielessä on käynyt kameraan tarttuminen, hetkien ikuistaminen ja asioiden jakaminen kanssanne. Mutta sitten en ole vain jaksanut. Olen halunut pitää niitä hetkiä itselläni ja perheelläni. Välillä on ollut huono omatunto, vaikka ei pitäisi. Tämähän on täysin vapaaehtoista! Ehkä tulee se aika, kun aikaa on enemmän. Nyt mennään näin. Minusta on kuitenkin ihanaa, jos joku lukee juttujani silloin, kun blogi päivittyy. Ihanaa, jos joku kommentoi ja saa jotain inspiraatiota. Kiitos <3

Lämmintä viikonloppua sinne!

Suhteet Sisustus Oma elämä Ajattelin tänään

Kevättä ja siivousta

 

dsc_5157_0.jpg

DSC_5160.JPG

DSC_5166.JPG

DSC_5171.JPG

dsc_5173.jpg

Tänään siivoilin kotia himpun verran, ei olisi juurikaan huvittanut. Kevät tuo tullessaan paljon valoa ja sitä kautta virtaa eri tavalla. Asioista innostuu, tekee mieli laittaa kotia, suunnitella pihaa ja uusia vaatekaappia. Mielessä siintää jo kesä ja lämpö. Mutta siitäkin huolimatta joka kevät huomaan myös kärsiväni jonkinlaisesta kevätväsymyksestä. Takana on pitkä talvi, on tottunut pimeyteen ja arkiseen aherrukseen. Työnkin puolesta kevät on minulle aikaa, jolloin vuosi on ns. rutistettava loppuun ennen kevätjuhlia ja kesälomia. Syksy tuo tullessaan aina uudet kuviot.

Alun tahmeuden jälkeen sain kuitenkin tänään suhteellisen paljon aikaan. Viime viikonloppuna aloittelin ikkunanpesu urakkaa pesemällä kaikki ikkunat ulkopuolelta, tänään pesin ikkunat sisältä. Tuli kirkasta ainakin hetkeksi! Keittiössä näkyy kunnostamani Thonet- tuoli. Tuolissa näkyy pinossa tämän hetken sohvatyynyt. Pitkään on menty näillä samoilla. Vaalea beige/ harmaa pellava tyynynpäällinen on uusin ja se löytyi Stockmanilta. Noista Thonet- tuoleista voisinkin muuten tehdä ihan oman postauksen.

Nyt mukavaa lauantain jatkoa sinne <3 Toivottavasti huomenna paistaa aurinko!

 

Puheenaiheet Sisustus Ajattelin tänään