Lahja ideoita

Viikonloppuna huomasin, että mm. Ikeasssa oli laitettu joulua jo esille, joten ei kai ole liian aikaista puhua joulusta ja lahjatoiveista? Yleensä, kun joku on kysynyt joululahjatoiveista, mieleen ei ole tullut yhtäkään ideaa. Tänä vuonnapa olen ajoissa ja kokosin heti ideoita kollaasiin (ettei vaan pääse unohtumaan!)

joululahjakollaasi1.jpg

Pojalle tarvittaisiin ihan oikeasti ensimmäiset luistimet, jotta päästäisiin vähän harjoittelemaan. Lisäksi vaatteita tarvitsee aina ja ainakin tämä äiti ilahtuu pehmeistä paketeista enemmän kuin niistä kovista ja äänekkäistä. Kalsareita, sukkia, peruspaitoja ja housuja kuluu aina. Talven mäenlaskuja varten pulkka olis myös varmasti kiva.

 

joululahjakollaasi2.jpg

Jostain syystä itselle keksin kyllä melkoisen monta lahjaideaa. Marimekon tasaraitapussilakanat on olleet mielessä jo pitkään, mutta en ole raaskinut vielä niitä hankkia. Myöskin kahvi/teemukit olisi tarpeen. Muutama muki on rikkoutunut uudessa kodissa, kun tuo kivilattia on aika armoton. Huonetuoksut on päässeet loppumaan, joten sellainenkin ilahduttaisi sisustajan silmää. Käsipyyhkeissä huomaan kierrättäväni aina niitä samoja, joten vaihtelua toisi nuo ihanat H&M:n siksakki käsipyyhkeet. Ja perus gollegea toivoo tämä äitikin…

joululahjakollaasi3.jpg

Miehelle löysin oikeesti tarpeellisen laukun. Kaiken tarvittavan saisi sinne sen sijaan, että takin ja housun taskut ovat täynnä. Sitäpaitsi työmatkoille sinne mahtuu myös kannettava. Kengät ja vyö ilahduttaa varmasti, tarpeellisia aina. Itse olen tykästynyt noihin C L E A N -tuoksuihin ja löysinpäs miehellekin oman suihkunraikkaan tuoksun. Ja pehmoinen gollege ei jää uupumaan tästäkään kollaasista 😉

Kivoja ja tarpeellisia lahjaideoita. Ainut vaan, että tänä vuonna ajattelin lahjatonta joulua.. Siis niinkuin aikuisten perheenjäsenten ja läheisten kesken. Monena vuonna olen sitä jo miettinyt ja periaatteessa kaikilla on jo kaikkea, joten miksi ostaa jotain vain joulun takia. Toisaalta minusta on kyllä ihana antaa lahjoja ja hyvää mieltä. Mutta riittäisikö tänä vuonna kiireetön yhdessäolo, lämpimät ajatukset ja kauniit sanat. 

<3

 

kuvat lainattu.

 

 

 

 

Muoti Ajattelin tänään Trendit

Cleaning done

DSC_4331.JPG

DSC_4332.JPG

DSC_4333.JPG

DSC_4336.JPG

Siivottu viimeinkin laatikoita myöten tämä ”minun” wc. Nyt voi avata laatikot hyvillä mielin, kun on kaikki järjestyksessä. Roskiin lähti tyhjiä puteloita, rikkinäisiä ponnareita ja muuta laatikon uumeniin jäänyttä. Piilotan mieluusti enimmät tavarat ja muut pölyn kerääjät pois silmistä.Ainut, mitä toiletissani haluan aina olevan esillä, on kynttilä ja jotain kukkia. Musta lasi on on vanha tuoksukynttilä. Siinä pidän aamuin ja illoin käyttämiäni juttuja: silmänympärysgeeli, kulmakarvaseerumi, kynsinauhaöljy & suosikki huulipuna. Palasaippua odottaa käyttöönottoa ja antaa siihen saakka tuoksua. Balmainin suolasuihketta en ole oikein koskaan oppinut käyttämään, sillä en ole omasta mielestäni saanut sitä toimimaan pehkossani. Pullo on kuitenkin kaunis ja silloin tällöin sitä suihkaisen tukkaani. Tuoksu on muuten ihana!

Me ollaan parhaillaan lomalla. Pieni reissukin tiedossa lopummalle viikkoa <3

Kuulemisiin.

 

 

Koti Sisustus