Together

DSC_3959.JPG

Eilen vietettiin miehen kanssa pitkästä aikaa iltaa ”kaksin” niin kuin meillä on silloin tällöin ollut tapana, mutta kaiken tämän hektisen arjen keskellä on vaan unohdettu ottaa aikaa toisillemme. Kun poika oli saatu nukkumaan, tein pitaleipä taikinan kohoamaan ja sillä aikaa tein muita hommia kuten katoin pöytää ja valokuvasin.

DSC_3974.JPG

Pitaleipien täytteeksi oli revittyä possua, jäävuorisalaattia, tomaattia, sitruuna-valkosipulikastiketta ja paholaisenhilloa. Juomana kuoharia.

DSC_3961.JPG

Oltiin vähän niin kuin treffeillä, mutta kotona. Istuttiin puolitoista tuntia pöydän ääressä, syötiin, juteltiin, muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia juttuja kuten pihan tekemistä. Arjessa ja vieläpä lapsiperheessä kaiken rakentamisen ohella ei kovin usein ole aikaa/voimia pysähtyä toisen vierelle. Kysyä mitä kuuluu.

DSC_3977.JPG

dsc_3985.jpg

Oli ihanaa. Ja pitaleivät maistui. Muistakaa sopia treffejä!

<3

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Rakkaus Vanhemmuus

Brunssilla Helsingissä

DSC_3912.JPG

Hei kaikki taas viimein vihdoinkin! Viikon takainen Helsingin tyttöjen reissu oli mitä parhain <3 Juuri sitä, mitä tarvitsin nyt. Kiireetöntö kahvittelua ja hyvää ruokaa, sisustusputiikkeja ja maailman parantamista parhaiden ystävien kesken. Irtiotto normaali arjesta ja breikki r a k e n t a m i s e l l e ! Nimittäin viime viikot on taas tuntuneet yhdeltä pieneltä raksaprojektilta, kun miehet on rakentaneet autokatosta. Mutta siitä juttua ihan erikseen.

DSC_3913.JPG

DSC_3921.JPG

DSC_3926.JPG

Brunssipaikaksi ystäväni oli valinnut i h a n a n Sis. Deli + Cafen. Heti sisään astuessa ihastelin tunnelmaa, sisustusta ja tietysti ruokia. Esillepano oli mietitty ja kauniit yksityiskohdat viimeistelivät sisustuksen. Valkoisella laatalla tiililadotut seinät, messinkiset lamput ja sisustuksen värimaailma olivat mieleeni. Henkilökunta oli ystävällistä ja vaikka paikka oli melko täynnä ainakin klo 12 kattauksessa niin tunnelma oli silti jotenkin rauhallinen ja  rento.

DSC_3928.JPG

DSC_3932.JPG

dsc_3936.jpg

Sis. Delissä oli tarjolla kaikkea hyvää, terveellistä ja tuoretta. Luomua ja lähiruokaa. Myynnissä oli myös kaikkea ihanaa ja terveellistä. Ystäväni ostivat ainakin kahvia, jota tuolla tarjottiin ja välipalapatukoita. Itse kuvailin vielä viime hetkellä ja olin niin haaveissani, että minulta ostokset jäi tekemättä. Helsingin brunssipaikoista minulla ei juuri ole kokemusta, mutta ainakin tuonne pitää ehdottomasti mennä uudestaan.

Helsingissä on minulle aina jotain uutta ja ihmeellistä. Se tunnelma ja ihmiset ja kaikki. Itse olen vuosia sitten asunut Vantaa puolella vajaa kaksi vuotta ja silloin tietenkin käväisin Helsingissä useamminkin. Ehkä se aika on jättänyt minuun ikuisen kaipuun tuonne ison kaupungin vilinään. Tämän reissun jälkeen päätinkin, että vierailen Helsingissä paljon useammin!

Hyvää Vappupäivää ja palataan <3

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen