Täällä taas

image.jpg

Hei pitkästä aikaa!

Me oltiin lomalla viikon verran, lämpöisessä rentoutumassa. Oli ihanaa kyllä. Siitäkin huolimatta, että loppu lomalla sairastuin kuumeeseen ja täällä koti Suomessa sitten todettiin korvatulehdus. Pari päivää lepoa ja lääkettä niin eiköhän se siitä sitten… Minä taidan muuten lukeutua niihin ihmisiin, jotka pääsee irti arjesta vasta vähän kauempana. Kotona en osaa lomalla kuitenkaan vain olla. Poissa tutuista nurkista, kaukana, se onnistuu parhaiten. Ei kotitöitä, ruuanlaittoa, pyykkiä, eikä mitään muuta kuin fiiliksen mukaan menoa ja eloa. Lämpöä, aurinkoa ja lepoa. Me nautittiin kaikki. Kiitti loma! 

Nyt jaksaa taas ja on mielessä monta kivaa juttua. Kunhan vain tämä flunssa ensin selätetään niin palataan taas. 

Hyvää yötä. 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Suosittelen

Ken on heistä kaikkein kaunein

ken on heistä kaikkein kaunein.jpg

Nimittäin näistä tuoli vaihtoehdoista. Joskus ehkä hankimme keittiön penkkien tilalle oikeat tuolit. Penkit ovat hieman epäkäytännölliset, vaikkakin ihan kauniit. Mutta totuus on, että niihin on potkittu varpaita kerran jos toisenkin ja penkkiä on hankala siirrellä, istui siinä sitten yksi tai useampi. Itse kaipaisin jotain kevyemmänn näköistä tilalle ja viimeisin ihastus on numero 1, Bertoia- tuoli.  Toisena suosikkina Eamesin- tuoli, joita juuri nyt näkyy paljon. Muuton tuoli ei sekään huonolta näytä, kivan simppeli ja kevyt. Ja näistä myös edullisin! Miksihän aina se kaunein on juuri kallein? Haaveiluksi taitaa jäädä ellei tule lottovoittoa.

Mistä te tykkäätte? Olisiko hyviä korvikkeita numero ykköselle? 🙂

Muoti Sisustus Ajattelin tänään Trendit