Olohuoneesta

olkkarivideo.gif

Reipasta sunnuntaita!

Nämä kuvat ovat olohuoneesta joulun jälkeen napattuja. Vielä havuja maljakossa, niitä napsin joulukuusesta, jonka nakkasin pihalle jo viime viikonloppuna. Takassa pidettiin tulta ja kynttilät paloi. Kun poika nukkuu ja on hiljaista, on aikaa vain katsella ympärille ja olla onnellinen kaikesta tästä. Ollaan oltu niin tyytyväisiä lopputulokseen. Tämä on juuri meidän näköinen koti, meidän näköisellä paikalla. En malta odottaa, että keväällä päästään pihahommiin ja viimeistelemään maisema ulkoapäin. Minulle tämä vuoden alku on aina uudistumisen aikaa, se iskee heti joulun mentyä. Tulee aina se tietty fiilis ja aikaansaava olo. Tekee mieli laittaa kotiin jo paljon raikkaampaa ilmettä, ostaa kukkia, viherkasveja… Mielessä on pieniä sisustusprojekteja ja roikkumaan jääneiden juttujen loppuunsaattamista. Myös henkilökohtaisen elämän puolella tulee aina innostuttua ns. terveellisemmästä elämästä. On intoa ja voimia. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

Hyvää sunnuntain jatkoa <3

 

Hyvinvointi Sisustus Mieli

Vuoden ensimmäinen päivä

image.jpg

Hyvää alkanutta vuotta! Poju herätti minut aamulla pusulla ja kutittamalla nenästä. Voisiko ihanampaa olla? Kyllä tuollaisella herätyksellä jaksaa, vaikka olisikin vähän lyhkäisemmät yöunet takana. Vuodenvaihde otettiin vastaan ystävien kanssa ja taisi siinä kello olla jo aika paljon, kun itse pään tyynyyn painoi… Me lähdettiin pojun kanssa ulos lumilinnan tekoon ja jätettiin iskä tekemään yhtä asennushommaa loppuun pojun huoneessa. Syötiin anoppilassa lounasta ja nukuttiin päiväunet kotona koko porukka. Parasta!  Loppupäivä on mennytkin kotona ihan rennoissa merkeissä. On rakennettu majaa ja leikitty. Myös ihanaa joutenoloa. Huomisen jälkeen taas viikonloppu ja aikaa relata. 

Hyvää yötä <3

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Lasten tyyli