Mikä ihana putiikki: Myllyni

DSC_2434.JPG

Mikä ihana putiikki! Tämä ihanuus bongattiin Facebookista ja sen jälkeen nettikaupan tarjontaa on selattu ahkerasti. Viimein tänään lauantaina pääsimme lähtemään ihan paikan päälle pienelle road tripille. Myllyni sijaitsee Rautalammilla maalaistalon pihapiirissä. Aivan ihana pihapiiri ja kauniit maisemat houkuttelevat tutustumaan oven tuolle puolen.

DSC_2435.JPG

Kun astuin sisään, menin aivan sekaisin kaikesta siitä ihanuudesta. Halusin ensin vain katsella, hypistellä ja ihastella. Miten näin suloinen putiikki voikin olla piilossa kaikelta liikenteen ja kaupungin hulinalta. Ehkäpä juuri se toi oman viehätyksensä.

DSC_2436.JPG

DSC_2437.JPG

DSC_2445.JPG

DSC_2450.JPG

Paljon kauniita astioita, kynttilöitä, koreja, jakkaroita, saippuaa, tekstiilejä ja huonekalujakin. Myllyni myy mm. Tine K Home, Else Stockholm, Bloomingville, L:A Bruket ja Barfota- merkkien tuotteita.

DSC_2456.JPG

Itse hankin mm. käsitiskiainetta, tyynynpäällisen, tuoksukynttilän ja korin. Tuonne on päästävä kyllä uudestaan kaikessa rauhassa. Olisin halunnut niin paljon vielä muitakin juttuja, mutta valitettavasti tila on toistaiseksi rajallinen ja niin kyllä rahamääräkin 😀 Uuteen kotiin muutettua, on sitten viimeistään tehtävä uusi visitti.

DSC_2457.JPG

DSC_2459.JPG

Pohjoismainen tyyli, luonnonläheiset jutut ja selkeys näkyi myymälässä. Ei mitään turhaa, vaan tarpeellisia ja harkittuja juttuja. Joitakin aasialaisvaikutteisia sisustusesineitä oli myöskin esilllä.

DSC_2460.JPG

Ihanat sävyt, järjestys, materiaalit. Kaikki oli kauniisti aseteltu. Kynttilät toivat tunnelmaa ja niitä olikin ripoteltu sinne tänne. Ei voi kuin ihailla sitä rohkeutta, että toteuttaa unelmansa tälläisesta putiikista maalle. Ihana juttu kerrassaan. Toivottavasti ihmiset löytävät tänne ja pääsevät ihailemaan näitä huolella valittuja tuotteita. Myymälän aukioloajat vaihtelevat, mutta myymälä aukeaa kuulema myös sopimuksen mukaan. Siis eikun ostoksille, mukaan kannattaa varata käteistä, sillä pankkikortit eivät käy.

DSC_2463.JPG

Lähtiessämme nautiskelimme vielä kahvit ulkosalla, sitäkin oli tarjolla suloisessa sisääntulossa. Olipa mukava löytö tämä paikka, ihanaa, että täälläkin suunnalla osataan ja halutaan tarjota ihmisille kauniita asioita. Kannatan kannatan. Kiitos Myllyni! 🙂

 

 

Muoti Sisustus Suosittelen Ostokset

Eteiseen

eteiseen.jpg

Hei minä suunnittelen kovasti uutta kotia. Pintahommiin kun on päästy, tuntuu muutto koko ajan todellisemmalta. Pian meillä on ikkunat ja ovet. Eteiseen suunnittelin aiemmin jonkinlaista lipastoa, mutta saa nähdä haluanko sitä sittenkään. Eteisen pitää olla tilava, jotta siinä mahtuu aamuisin hääräämään ja pukeutumaan. Tuo So hooked-naulakko on ollut ostoslistalla jo tovin, ehkä tulevalta Helsingin reissulta sen hankin. Bo Conceptin jakkara meiltä löytyykin, sen voisi sijoittaa eteiseen? Tai ehkä parempi olisi joku oikea tuoli… Muuton lamppu tai vastaava tulisi eteisen riippuvaloksi. Jotain luonnonläheistä kuten puun sävyä ja kukkia kanssa. Pappelinan matot kiehtovat myöskin. Ne ovat käsittääkseni helppohoitoisia ja käyvät tilaan kuin tilaan.

Toisaalta kaikki uuden kodin sisustamisjutut tuntuvat olevan aika selviä, toisaalta ei sitten ollenkaan. Yleensä olen niin malttamaton, että haluan hankkia juttuja etukäteen. Ihan vain siksi, että koti olisi sitten mahdollisimman valmis mahdollisimman pian. Jottei tarvitse odotetella muutettuamme sohvaa kahta kuukautta jne. Nyt olen oppinut, että etukäteen ei kantsi tehä isoja hankintoja. Kun näkee tilan valmiina ja sen miten omat jo olemassa olevat tavarat asettuvat kannattaa alkaa miettimään hankintoja. Mitä oikeastaan haluaa ja tarvitsee. Aika sen näyttää. Joitain pieniä hankintoja kuitenkin voi tehdä, vai mitä?! 🙂

Viikonloppuna suunnitelmissa yksi pieni sisustusaiheinen retki ja viikon päästä Helsinkiin <3

Hyvää viikon puoliväliä!

 

 

Suhteet Sisustus Oma elämä