Vielä hetken koti

Pikku kotimme vielä hetken, on tässä. Kuukaudet ovat vierineet ja rakennusaika on tuntunut yllättävän lyhyeltä. Itseasiassa aikaa koko projektiin on tähän mennessä kulunut vain noin viisi kuukautta! Kiitos isä <3  Jäänköhän ikiajoiksi kiitollisuuden velkaan? Minkä työn hän on tehnyt meidän unelman eteen. Niin suuren, että välillä olen pelännyt hänen puolestaan. Tahti on ollut kova ja hän on pitänyt kaikki langat käsissään. Opastanut ja ohjannut. Ilman hänen ammattitaitoaan ja tietämystään emme olisi läheskään tässä. Olen yrittänyt  välilllä muistuttaa, että tarkoitus ei ole uuvuttaa ketään tällä hommalla. Emmekä sitä tahdo, että muistoihin jää väsynyt isä ja ukki. Ollaan vaan ylpeitä siitä, että hän on ollut niin vahvasti mukana rakentamassa meidän unelmien kotia. Kotia, jossa toivottavasti vietämme monen monta vuotta. Kotia, jossa on taas tilaa uusille ihanille muistoille.

Viimeisten viiden kuukauden aikana ei ole liiemmin ollut aikaa ystäville tai puolisolle. Lähinnä on tuntunut siltä, että olen yksinhuoltaja, joka yrittää parhaansa mukaan organisoida arjen niin, että kaikki sujuu. Kaupassa käynnit, pyykinpesut, siivoukset ja oman ajan ottaminen on melkeinpä pitänyt suunnitella kalenteriin. Luojan kiitos molempien vanhemmat ovat olleet käytettävissä, ilman heitä en olisi uskaltanut koskaan lähteä tähän projektiin. Voin sanoa, että hermot ovat olleet riekaleina kerran jos toisenkin, itku on päässyt ja arki on tuntunut välillä ylitsepääsemättämältä. Mutta aina näiden purkausten jälkeen on helpottanut. Olen kaivannut vapautta, omaa aikaa, ystäviä, tilaa, omaa pihaa, puolisoa ja perheen yhteistä aikaa. Arvatkaa vain kuinka odotan sitä normi sunnuntaita, kun ei ole yhtään mitään suunniteltua menoa vaan voidaan vaikka maata koko päivä lattialla, vötkyillä ja haahuilla verkkareissa.

Tämä pieni yksiö on ollut parempi kuin mikään muu. Mutta oma koti on pian valmis ja se on maailman paras paikka.

<3